• Rupattelu on tutkimuksen mukaan romahtanut 20 vuodessa, ja siitä voi olla ikäviä seurauksia

    Tutkimuksen mukaan välitön rupattelu kasvokkain on huolestuttavasti vähentynyt.
    Tulos on seurausta teknologisesta kehityksestä ja digitalisaatiosta.
    Tulos on seurausta teknologisesta kehityksestä ja digitalisaatiosta. Kuva: Juho Leskinen
    Koti|Ihmissuhteet
    18.5.202622:00
    Jarmo Hankivaara

    Suomalaisia on moitittu tuppisuiksi, mutta siitä on tulossa laajempi, maailmanlaajuinen trendi.

    Hufvudstadsbladet-lehti kertoo uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan ihmiset puhuvat päivittäin noin 300 sanaa vähemmän kuin 20 vuotta sitten. Vuodessa puhetta tulee siis 120 000 sanaa vähemmän kuin ennen.

    Havainto perustuu Yhdysvalloissa, Australiassa ja Euroopassa vuosina 2005–2019 tehtyyn tutkimukseen, johon osallistui 2  200 ihmistä.

    Tulos on seurausta teknologisesta kehityksestä ja digitalisaatiosta. Meillä on lähes koko ajan puhelin kourassa tai sormi läppärillä, ja se vähentää puhumista.

    Norjan tiede- ja teknologiayliopiston pohjoismaisen kielitieteen professori Stian Hårstad kertoi HBL:lle, että puhumisen vähentyminen muuttaa sosiaalista elämäämme.

    ”Osa näennäisen merkityksettömästä rupattelusta on korvattu tekstiviesteillä, tykkäyksillä ja klikkauksilla. Mutta keskustelulla on tärkeä tehtävä sosiaalisten siteiden ylläpitämisessä.”

    Hårstadin mielestä juttelu on välttämätön ”sosiaalinen liima”. Sen puute voi lisätä yksinäisyyttä.

    ”Tiedämme jo, että yksinäisyys on yhteiskunnallinen ongelma, joka vaikuttaa sekä henkiseen että fyysiseen terveyteen.”

    Lisää aiheesta
    • Suomalaiset käyttävät yhä enemmän aikaa ruokailuun samalla kun sosiaaliseen kanssakäyntiin käytetty aika on vähentynyt merkittävästi.

      Ruoka | Perheen kanssa kotona ruokailu ja juttelu on takapajuista

    • Perhe voi sopia yhteiset säännöt ruutuaikaan ja puhelimella olemiseen. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

      Perhe | Onko lapsi ”päivähoidossa” ruudun ääressä tai tuijottaako vanhempi jatkuvasti puhelinta? Muitakin toimintatapoja voi opetella

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    rupattelu
    tutkimus
    yksinäisyys
    digitalisaatio
    kommunikaatio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin