• Onko lapsi ”päivähoidossa” ruudun ääressä tai tuijottaako vanhempi jatkuvasti puhelinta? Muitakin toimintatapoja voi opetella

    Vanhemman esimerkillä on vaikutusta sekä pikkukoululaisten että teinien käytökselle. Peiliin katsomisen paikka vanhemmalla on silloin, jos ajatukset pyörivät jatkuvasti ruudussa.
    Tilaajalle
    Perhe voi sopia yhteiset säännöt ruutuaikaan ja puhelimella olemiseen. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
    Perhe voi sopia yhteiset säännöt ruutuaikaan ja puhelimella olemiseen. Kuvan henkilö ei liity juttuun. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Koti|Perhe
    23.6.202523:00
    Tuovi Mäkipere

    Kesä on kukkeimmillaan, mutta koko perhekuntaa ei kesäsäästä nauttiminen välttämättä kiinnosta. Mikä avuksi, jos jälkikasvu suhtautuu koulujen kesälomaan loistavana ajankohtana viettää päiväkausia sisällä ruutujen äärellä?

    Ensinnäkin kannattaa pohtia, minkäikäisestä lapsesta tai nuoresta on kyse ja millaisiin tarpeisiin ruutuaika vastaa, kertoo perhe- ja pariterapian kouluttajapsykoterapeutti Terhi Kotilainen Tampereelta.

    Etenkin, jos kyse on pikkukoululaisesta tai jopa päiväkoti-ikäisestä, Kotilainen toivoo, että vanhemmat jaksaisivat viedä jälkikasvuaan muihin aktiviteetteihin.

    ”Ei lasten kuuluisi olla niin sanotusti päivähoidossa ruudulla, vaikka se olisi vanhemman kannalta kuinka helppoa.”

    Ruutuaika voi kohtuuden rajoissa olla myös perheen yhteistä tekemistä, jos kaikki kokoontuvat katsomaan vaikka samaa elokuvaa tai futismatsia, psykoterapeutti vinkkaa. Kuvituskuva.
    Ruutuaika voi kohtuuden rajoissa olla myös perheen yhteistä tekemistä, jos kaikki kokoontuvat katsomaan vaikka samaa elokuvaa tai futismatsia, psykoterapeutti vinkkaa. Kuvituskuva. Kuva: Pasi Leino

    Yhteisen tekemisen ei tarvitse olla kallis huvipuistoreissu, sillä ilmaiseksikin voi tehdä vaikka mitä ja samalla opettaa lapsille, ettei kaiken tekemisen tarvitse maksaa, Kotilainen huomauttaa.

    ”Kesällähän Suomessa onnistuu uimareissut, pihapelit ja eväsretket. Puhelinkin venyy liikuttamiseen, jos vaikka etsii geokätköjä.”

    Ruutuaika voi kohtuuden rajoissa olla myös perheen yhteistä tekemistä, jos kaikki kokoontuvat katsomaan vaikka samaa elokuvaa tai futismatsia.

    ”Tällöin pointti on se, että ollaan siinä vaikkapa sadepäivänä yhdessä, eikä niin, että kaikki jumittavat omalla puhelimella tai tabletilla.”

    Vähän isompien koululaisten ja teinien kohdalla Kotilainen kannustaa miettimään, mikä saa jälkikasvun jumittamaan ruudulla.

    Nuoren kehitykselle on tärkeää viettää aikaa omanikäisten kanssa, mutta asuvatko he kaikki niin kaukana, ettei heitä pääse näkemään? Tällaisessa tapauksessa esimerkiksi videopelin pelaaminen ja juttelu kaverien kanssa saattaakin toimia kaverien kasvokkain tapaamisen korvikkeena.

    ”Jos ruudun äärellä oleminen alkaa olla pakonomaista ja sellaista, etteivät ajatukset ole muualla kuin online-maailmassa, alkaisin olla huolissani.”

    Terhi Kotilainen

    Aikuisen tehtävä on tarvittaessa kuitenkin myös asettaa rajat, Kotilainen muistuttaa.

    ”Jos ruudun äärellä oleminen alkaa olla pakonomaista ja sellaista, etteivät ajatukset ole muualla kuin online-maailmassa, alkaisin olla huolissani”, Kotilainen sanoo.

    Hän lisää, että vanhemman on hyvä näyttää esimerkkiä. Jos vanhempi uppoutuu ruutuun eikä aidosti pysähdy kysymään ja kuuntelemaan lapsensa kuulumisia, peiliin on syytä katsoa.

    ”Yhteisesti voidaan sopia, että ruokapöydässä kukaan ei ole puhelimella ja että puhelimen kanssa ei nukuta samassa huoneessa, ja nämä säännöt koskevat myös aikuisia”, Kotilainen ehdottaa.

    Lisää aiheesta
    • Perheen sosioekonominen asema näkyy myös lasten ja nuorten päivittäisessä ruutuajassa. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Yhteiskunta | Perheiden rahatilanne heijastuu lasten liikkumiseen ja ruutuaikaan

    • Tutkimus osoitti, että mitä enemmän lapset viettivät ruutuaikaa, sitä vähemmän he kuulivat ja sanoivat sanoja. Ruutuaika vähensi myös aikuisten ja lasten välisiä keskusteluja.

      Hyvinvointi | Tutkimus: Jokainen minuutti ruudun edessä vähentää lapselta yhden keskustelun ja viisi ilmaisua – myös aikuisen puhe omalle lapselleen vähenee

    • Aivoliitto ohjeistaa, että nuoret ja aikuiset viettäisivät älypuhelimilla korkeintaan 2–3 tuntia päivässä. LEHTIKUVA / Mikko Stig.

      Tekniikka | Aivoliitto antoi suositukset älypuhelimen käytöstä vapaa-ajalla: Näin kauan puhelimella saisi päivässä olla

    • Jos puhelimen käyttöön ei kiinnitä huomiota, ruutuaika voi kasvaa huomaamatta kohtuuttomuuksiin.

      Hyvinvointi | Puhelin on aikuisellekin kuin seireenin kutsu: sitä on vaikea vastustaa

    Artikkelin aiheet
    ruutuaika
    vanhemmuus
    lapsen kasvatus
    digilaitteet
    perhe
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta