• Traficom ryhtyy tukemaan sanomalehtijakelua valtionavustuksella

    Avustuksen tavoitteena on mahdollistaa sanomalehtien viisipäiväinen jakelu myös alueilla, jotka eivät kuulu kattavan varhaisjakelun piiriin.
    Traficomin tuki sanomalehtijakelulle alkaa lokakuussa. Kuvituskuva.
    Traficomin tuki sanomalehtijakelulle alkaa lokakuussa. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Kivimäki
    Koti|Talous
    11.5.202615:15
    STT

    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom alkaa tukea sanomalehtijakelua valtionavustuksella.

    Avustuksen tavoitteena on mahdollistaa sanomalehtien viisipäiväinen jakelu myös alueilla, jotka eivät ole kattavan varhaisjakelun piirissä. Valtionavustukseen on käytettävissä enintään 15 miljoonaa euroa. Vuoden pituinen avustuskausi alkaa lokakuussa.

    Traficom on kartoittanut postinumeroalueet, joilla ei ole kattavaa sanomalehtien varhaisjakelua viitenä arkipäivänä viikossa. Näille alueille valitaan jakeluyritys, joka sitoutuu jakamaan avustuksen piiriin kuuluvat sanomalehdet pienimmällä avustussummalla.

    Lisää aiheesta
    • Kirjautumista viranomaisen viestiin ei tule koskaan tehdä viestissä olevan linkin kautta. Palveluihin tulee siirtyä aina itse kirjoittamalla virallinen verkko-osoite selaimeen tai käyttämällä virallista sovellusta

      Turvallisuus | Suomi.fi-palvelun nimeä käytetään nyt huijausviesteissä – Älä koskaan tee näin

      Tilaajalle
    • Ranskan posti lanseerasi syksyllä 2025 croissantintuoksuisen postimerkin. Kuvituskuva.

      Historia ja perinne | Tiesitkö? Postimerkki voi tuoksua patongilta tai croissantilta

      Tilaajalle
    • Jos tuttava sattuu matkailemaan Vanuatulla, hän saattaa lähettää postikortin joko veden alta tai tulivuoren rinteeltä.

      Matkailu | Tiesitkö? Postitoimisto voi sijaita myös veden alla

    Artikkelin aiheet
    Traficom
    valtionavustus
    sanomalehtijakelu
    viestintä
    postinumeroalueet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle