

Myrskyn synnytyksessä on riittänyt vaikeuksia, mutta nyt Matti Patterin, 81, äänessä on toiveikkuutta. Ensi vuoden elokuussa se on riittävän valmis esiteltäväksi. Silloin sen sotataipaleesta tulee kuluneeksi 80 vuotta.
”Toivottavasti se ei joudu rintamalle, kuten silloin ennen”, Patteri sanailee leikillään.
Patteri ja Myrsky ovat samaa ikäluokkaa, tosin hävittäjän suunnittelu aloitettiin jo hieman ennen miehen syntymää. Monesta syystä koneen valmistuminen viivästyi sotavuosina.
”Myrsky olisi saanut valmistua rintamalle neljä vuotta aiemmin. Silloin se olisi ollut täysiverinen sotakone.”
Nopea ja tulivoimainen Myrsky olisi ollut kukkulan kuningas jatkosodan alkuvuodet. Se ehti kuitenkin rintamalle muutamaksi viikoksi vasta jatkosodan lopussa ja jatkoi palvelustaan Lapin sodassa.
Valmistuttuaan se oli enää kakkosketjun kalustoa, ja toisaalta rauhakin jo häämötti.
Sodan jälkeen Suomelle laitettiin tiukat rajat hävittäjien määrälle. Ajanmukaisin kalusto säilytettiin, ja maamme ainut itse kehitelty ja valmistettu hävittäjä romutettiin viimeistä konetta myöten vuosina 1952–1953.

Jäljellä jäi Myrskyn osia ja piirustukset, joista Matti Patteri päätti herättää koneen uudelleen henkiin reilut 10 vuotta sitten. Tarvittiin työvoimaa ja rahaa.
Ilmailumuseoyhdistys otti hankkeen hoitaakseen. Pääsponsoriksi saatiin luontevasti Patria, sillä sen juuret ovat Myrskyn synnyttäneessä Valtion Lentokonetehtaassa.
Historia toistaa siinä mielessä itseään, että uudelleen synnytetty Myrskykin on myöhästynyt aikataulustaan. Alun perin työn piti valmistua 2019. Patteri myöntää, ettei aikataulu ollut realistinen. Jotta alkuperäistä vastaavia, puuttuvia osia voitiin tehdä, täytyi ensin luoda välineet. Koronakin hidasti osaltaan.

Pieneltä tuntuvat yksityiskohdat ovat venyttäneet aikataulua. Sellainen oli esimerkiksi moottorin edessä oleva muotorengas konstikkaine kiinnityksineen. Kulma pitää olla juuri oikea, samoin koko aina kahdeskymmenesosamillin tarkkuudella.
Ärräpäitä on päästelty toisinaan 9 vuoden ja 39 000 työtunnin aikana.
”Onneksi talkooporukassa on kirkkoherra, joka klaaraa asiat yläkertaan päin silloinkin”, Patteri vitsailee.
Työ etenee kahdessa tiimissä. Suomen Ilmailumuseon kellarissa Vantaalla ahertaa 3–5 hengen talkooporukka Patterin johdolla ja Suomen Ilmavoimamuseolla Tikkakoskella työskentelee museon palkkalistoilla kaksi työntekijää.
Vantaalla tehdään suurin osa puuttuvista osista. Siellä alkuperäistä Myrskyä on karkeasti 10 prosenttia ja uustuotantoa 90 prosenttia. Tikkakoskella suurin osa on alkuperäistä.
Myrsky olisi ollut jatkosodassa kukkulan kuningas, jos se olisi valmistunut muutama vuosi aiemmin.
Patterin panos on iso. Hän teki uran suunnittelijana eri firmoissa ja on kehitellyt uusia tuotteita kuutisenkymmentä. Joukossa on muun muassa muovinen patruunalipas Puolustusvoimien rynnäkkökivääriin.
”Myrskyyn piirsin iltaisin 3D-tekniikalla kuvia alkuperäisten piirustusten pohjalta ja käänsin ne laserleikkauksen kielelle.”
Lopuksi tiimien työ yhdistetään, ja Myrsky sijoitetaan muiden historiallisten hävittäjien seuraksi Ilmavoimamuseoon Tikkakoskelle.
Patterin äänestä kuulee, että rakkaan projektin sijoittaminen Jyväskylän lähelle ei ole hänelle ideaaliratkaisu. Näin on kuitenkin sovittu, ja sillä mennään.
Nyt valmistuva Myrsky on hieman alkuperäistä vahvempi.
Sotatalous tarkoitti yleistä niukkuutta, etenkin kun Suomen ainut kaveri oli Saksa. Alumiinia ei meillä ollut lentokoneiden valmistukseen tarpeeksi, joten Myrskyssä käytettiin sinänsä laadukasta mäntypuuta ja koivuvaneria.

Ongelma oli riittävän hyvän liiman puute, joten siiven saumaukset alkoivat vähitellen irrota kosteissa oloissa. Nyt valmistuvassa koneessa käytetään epoksiliimaa ja sellukuitua, jota silloinkin olisi tarvittu.
Ensi vuonna valmistuvalla Myrkyllä voisi jopa lentää, sillä se ei ole pelkkä kulissi vaan viimeistä piirua myöten entistetty sotakone menneiltä vuosilta.
Myrsky pidetään kuitenkin tiiviisti sisätiloissa.
”Se alkaa olla aivan liian arvokas lentämiseen. Riskejä on liikaa”, sanoo Patteri.