
Kotkan öljysatamassa työskennellyt lähettityttö istutti kauniiseen puistoon tammen 90 vuotta sitten. Silloin hän tuskin arvasi, että lähes sata vuotta myöhemmin puu nousee valokeilaan.
Katariinaksi ristitty tammi on mukana Viherympäristöliiton koordinoimassa Puunhalausviikon kampanjassa, jossa nostetaan tänä vuonna esiin kaupunkiemme merkityksellisiä puupersoonia ja jaetaan tietoa puiden monista tärkeistä tehtävistä kaikille vauvasta vaariin.
Ympäristömme puut sitovat hiiltä, estävät hulevesien syntymistä ja vähentävät ilmansaasteita. Esimerkiksi Kotkan tammi osallistuu ilmastotalkoisiin vähentämällä esimerkiksi ilmansaasteita 1 118 grammaa vuodessa.
Puunhalausviikkoa vietetään elokuun viimeisellä viikolla 25.–31.8.2025 jo kymmenettä kertaa. Mukana kampanjassa on yli 10 suomalaista kaupunkia sekä seurakuntia, järjestöjä ja muita toimijoita.

Järjestä pihapiknik perheen tai ystävien kesken.
Pidä työpalaveri puistossa.
Vie koulun oppilaat, päiväkotilapset tai harrastusryhmäsi lähimetsään.
Tutki ympäristön puita ja pohdi, millaisia persoonia ne ovat ja mitä ekosysteemipalveluja ne tuottavat.
Jaa yksi tai useampi kuva Puunhalausviikon retkestä tai hetkestä puun luona sosiaalisessa mediassa käyttämällä tunnisteita #puunhalausviikko ja #puupersoona .
Seuraa teemaviikon Instagram-tiliä @puunhalausviikko .
Tutustu Puunhalausviikon sivustoon ja sieltä löytyviin tarinoihin. Sivusto täydentyy elokuun ajan – tulossa on lisää puupersoonia sekä tietovisa. Sivusto löytyy osoitteesta: fi/kampanjat/puunhalausviikko .