

Sienikirjoja ilmestyy joka vuosi, mutta tänä vuonna ilmestynyt ruokatoimittaja ja luonnontuoteneuvoja Mari Moilasen Sienikirja on uudenlainen. Siinä jokaiseen sieniesittelyn kohdalla on QR-koodi, josta saa kännykällä esiin videon kyseisestä sienestä.
Videolla Moilanen näyttää metsässä, missä sieni kasvaa, tai opastaa esimerkiksi, miten limanuljaskasta voi kätevästi poistaa limaisen kuoren.
Kirjan kuvat ovat selkeitä, samoin sienien esittelyt. Moilanen kertoo, millainen sieni on ruokasienenä, miten sitä kannattaa säilöä ja miten sen tunnistaa. Sienikuvauksissa on kerrottu myös, millaisia näköislajeja kullakin sienellä on ja mitä eroja sienellä on kelvottomiin tai myrkyllisiin näköislajeihin.
Reiluun kolmeensataan sivuun on saatu mahtumaan lähes kaikki, mitä tavallisen Suomessa sienestävän tulee tai on hyvä tietää. Moilanen antaa myös suositukset aloittelijan Top 10 -sienille ja paljastaa, mitkä ovat kokeneemman sienestäjän viisi suosikkia.
Kirjaan sisältyy myös herkullinen reseptiosuus.
En pidä itseäni aloittelijana, mutta vielä minullakin on opiskeltavaa. Vaaleaorakas, kantarelli, herkkutatti, kantarelli, suppilovahvero, mustatorvisieni, lampaankääpä ja ukonsieni päätyvät kyllä koriini, jos niitä löydän, mutta limanuljaska, kurttusieni ja sikurirousku täytyisi vielä opetella.
Kokeneen sienestäjän Top 5:stä en tunne kuin kehnäsienen ja hädin tuskin koivunkantosienen. Kuusiherkkusientä, monivyöseitikkiä ja kuusilahokkaa en uskaltaisi edes tämän hyvän kirjan opeilla poimia, vaan ainoastaan varman sienentuntijan seurassa.
Moilanen kannustaakin lähtemään sienimetsään kokeneen sienestäjän kanssa tai osallistumaan sienikurssille. Kun opettelee yhden uuden sienen kerrallaan, niin sienituntemus kasvaa vuosi vuodelta.
Jos sienionni suosii, niin kirjasta saa myös neuvot sienten säilöntään. Kirjaan sisältyy myös herkullinen reseptiosuus.
Kun oikein innostuu, niin voi täyttää kirjasta löytyvää sienestyspäiväkirjaa. Kunkin sienilöydön kohdalle merkitään päivämäärä, paikka, sää- ja muut havainnot ja löydettyjen sienten määrä.