• Näin saat kaupan yrtit kasvamaan kotona

    Kaupan yrtit voi istuttaa isompaan ruukkuun tai suoraan ulos kasvimaalla tai lavakaulukseen. Osa yrteistä on monivuotisia.
    Tilaajalle
    Laventelin tuoksua pidetään rauhoittavana. Sitä voi kerätä kuivumaan kimppuihin vaikka makuuhuoneeseen.
    Laventelin tuoksua pidetään rauhoittavana. Sitä voi kerätä kuivumaan kimppuihin vaikka makuuhuoneeseen. Kuva: Kari Salonen
    Koti|Piha ja puutarha
    1.6.202516:30
    Terhi Pape-Mustonen

    Yrttien kasvattaminen siemenistä tai pienistä taimista vaatii kärsivällisyyttä. Yksi oikotie onneen voi olla kaupan tuoreyrttien istuttaminen ulos.

    ”Esimerkiksi laventeli sopii ulos istutettavaksi”, Järvikylän yrteistä vastaava tuotepäällikkö Henna Vainio-Roodt kertoo.

    Laventeli on melko hidaskasvuinen ja viihtyy aurinkoisessa paikassa hiekkaisessa maaperässä. Sitä on myyty viime vuosina erityisesti koristekasviksi, mutta koristelaventelit eivät aina sovellu ruokakäyttöön.

    ”Jos kasvia syödään, sen pitää olla syötäväksi kasvatettu. Esimerkiksi orvokin kukat ovat syötäviä mutta koristeorvokin kasvatuksessa voidaan käyttää erilaisia torjunta-aiheita, jotka eivät sovi elintarvikkeisiin”, Vainio-Roodt kertoo.

    ”Meidän syötäviä kukkiamme voi kasvattaa ruukussaan huoneen lämmössä. Niiden kukkia kannattaa nyppiä välillä, jotta kukkien kasvu jatkuu.”

    Laventelin kauniit kukat sopivat koristeeksi. ja sen maku on monille tuttu ranskalaisista jälkiruuista. Yrtin lehtiä kannattaa kokeilla myös suolaisiin ruokiin muihin yrtteihin yhdistäen.

    Oregano menestyy Suomen oloissa monia muita yrttejä paremmin. Myös perhoset ihastuvat sen kauniisiin kukkiin.
    Oregano menestyy Suomen oloissa monia muita yrttejä paremmin. Myös perhoset ihastuvat sen kauniisiin kukkiin. Kuva: Kari Salonen

    Muita ulkokasvatukseen sopivia yrttejä ovat timjami, salvia, rosmariini, oregano, persilja ja minttu. Minttu kannattaa rajata istuttamalla se esimerkiksi lavakaulukseen ruukun sisälle, sillä se on hyvin tehokas leviämään.

    Basilika ja korianteri eivät kestä kylmää, joten niiden istuttamista ulos kannattaa viivästyttää kesään. Basilika kasvaa parhaiten korkeassa ilmankosteudessa, joten sen voi istuttaa kasvihuoneeseen tai suojata läpinäkyvällä muovikuvulla.

    ”Jos kukka syödään, sen pitää olla syötäväksi kasvatettu.”

    Henna Vainio-Roodt

    Monet yrteistä ovat monivuotisia mutta selviävät Suomen talvesta vaihtelevasti. Tuttu ruohosipuli on yksi helpoimmista talvetettavista, myös persilja pärjää usein talven yli. Sen sijaan rosmariini on yleensä aina yksivuotinen.

    Ruohosipulin kauniit kukat sopivat esimerkiksi voileipäkakkujen ja salaattien koristeeksi. Nuppujen leikkaaminen pois estää yrtin liian siementämisen ja parantaa sen kasvua.

    Ruohosipuli ja muut yrtit kasvavat reippaasti, kun niitä muistaa leikata, kastella ja lannoittaa.
    Ruohosipuli ja muut yrtit kasvavat reippaasti, kun niitä muistaa leikata, kastella ja lannoittaa. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Oregano ja sitruunamelissa voivat menestyä puutarhassa hyvin. Salvian ja mintun tapaan niiden kukinnot ovat kauniita ja houkuttelevat pölyttäjiä. Myös rakuuna on monivuotinen yrtti, joka voi menestyä hyvin kotikasvatuksessa.

    Tillin hennot lehdet haihduttavat paljon vettä, joten se kannattaa istuttaa suojaisaan kasvupaikkaan ja kastella sitä runsaasti.

    ”Jos yrttejä ei halua istuttaa, ne säilyvät parhaiten jääkaapissa omassa suojapussissaan lukuun ottamatta kylmänarkoja basilikaa ja sitruunamelissaa”, Vainio-Roodt vinkkaa.

    Yrttien kotikasvatus

    Lisää aiheesta
    • Pesto on klassinen yrttikastike, joka sopii niin pastaan kuin leivällekin.

      Reseptit | Peston valmistaminen kotona on helppoa – peittoaa kauppojen valmispestot varmasti

    • Punainen basilika on näyttävä yrtti.

      Reseptit | Näin valmistat vastustamattoman vuohenjuustolevitteen – punainen basilika tuo rutkasti makua

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle