Tärkeä näytelmä aiheesta, joka koskettaa yhä useampaa

Osaanko? Jaksanko? Onko pakko?

Kysymyksiä pulppuilee päähän, kun miettii muistisairauden läheistään ja tämän hoitamista. Onko minusta siihen?

Eipä hätää, voimme tutustua tehtävään Pirjo Umpivaaran kautta. Pirjo on ”yhteiskunnan tukipilari, vastentahtoinen amatöörihoitaja ja sotetoimen kärkihankkeen resurssi”. Hän hoitaa yhä kummallisemmaksi käyvää aviopuolisoaan, ihmettelee ja ehkä naurahtaakin miehensä Markun unohduksille, tietokonepelailulle, pikavipeille ja hempeille tekstiviesteille vieraille naisille. Vaimo toivoo, että outo käytös menisi ohi. Mutta se ei mene.

Pirjo yrittää saada apua itselleen ja miehelleen, mutta ei saa kuin lämmintä kättä. Päinvastoin hän päätyy lohduttamaan hyvinvointialueen kehittyvien heikko-osaispalveluiden tulospalvelujohtajaa, joka on niinikään uupunut ja sekoamassa.

Tarina perustuu Minna Lindgrenin kirjaan Soteorpo, ja aika tarkasti näytelmä sitä noudatteleekin. Aihe avautuu, vaikka ei olisi lukenut kirjaa.

Selväksi tulee, että Pirjon pahin virhe oli omaishoitajaksi ryhtyminen: se ei olekaan työ, jossa tuetaan, vaan velvoite, jossa jää yksin. Yhteiskunta säästää rahaa, mutta näytelmässä ammattihoitajat on kuvattu ehkä liiankin ivallisesti.

Teatterin lavalla Heikki Kujanpää näyttelee hyvinkin uskottavasti Markun muistisairauden kehityskaaren ja etenemisen. Ella Pyhältö venyy umpiväsyneenä Pirjo-vaimona huolehtivuudessaan aina hulluuden partaalle, tosin pitkäpinnaisemmin kuin kukaan kykenisi tosielämässä. Hän toistelee miehelleen toistensa nimiä ja että ollaan kotona ja että kaikki on hyvin.

Suorasukainen ystävätär ehdottaa Pirjolle avioeroa, mutta Pirjo ei pysty. Hän jatkaa elämäänsä ”vaativan ruumiin elävänä leskenä”. Hän ottaa kuitenkin mielellään vastaan parin tunnin vapaan, kun mies käy rakastajatar Raija-Liisan luona ”päiväkahvilla”. Harmi, ettei kirjassa hauskasti kuvattua naista nähdä lavalla. Myös loppuratkaisu poikkeaa kirjasta.

Teatteri Avoimien Ovien näytelmä laittaa miettimään ja ehkä myös pelkäämään, mutta ainakin se koskettaa. Muistisairaus on nyt 150 000 suomalaisella ja vuonna 2040 jo 240 000:lla. Mainio lisä ovat tosielämän omaishoitajat, joiden videoidut puheet nähdään esityksessä. Yksi selviää huumorilla, toinen puutöitä tekemällä.

Iso plussa elävästä musiikista, jota Satu Lankinen taituroi näyttämön nurkassa tusinalla soittimella. Yksinkertainen lavastus on kekseliäs: parisänky on nostettu pystyyn.

Soteorpon ensi-ilta 8.9. ja esityksiä koko syksyn, Teatteri Avoimet Ovet, Itäinen Teatterikuja 3 C, Helsinki