Herääkö sometili uudelleen? Odotan uutisia sydämensiirron onnistumisesta, vaikka en tunne potilasta

Törmäsin tammikuussa somessa oululaisen äidin, keski-ikäisen naisen päivitykseen, jossa hän kertoi saaneensa pitkän odotuksen jälkeen kutsun sydämensiirtoon. Operaatio oli edessä seuraavana päivänä.

Päivitys oli niin koskettava, että selasin hänen aiemmatkin päivityksensä. Olen sen jälkeen käynyt katsomassa tiliä monta kertaa viikossa ja toivonut parasta tälle tuntemattomalle naiselle. Tili on hiljaa.

En ole ainoa odottaja. Kommenteista ja sometilin saamasta huomiosta päätellen tuhannet muutkin odottavat jonkinlaista elonmerkkiä. Pelkästään tuolla yhdellä päivityksellä on tykkääjiä jo yli 83 000.

Naisen tarinaan kulminoituu toivo. Toivo, että kaikki kääntyy paremmaksi, lääketiede löytää ratkaisun ja lopussa kaikki on hyvin.

Oma äitini sai kutsun elinsiirtoleikkaukseen viime vuoden lopulla vuosien odottelun jälkeen. Kun 75-vuotias saa uuden munuaisen, sitä voi jo kutsua lottovoitoksi.

Siirtoelin annetaan aina sellaiselle potilaalle, joka siitä sillä hetkellä hyötyy eniten. Ainahan on joku nuorempi, terveempi tai muuten vaan sopivampi. Mutta niin vain kävi, että juuri sillä hetkellä sopivin oli äiti.

Kun soitto tuli myöhään perjantai-iltana, äiti lähti saman tien Tampereella Acutaan tutkimuksiin. Terveystarkastuksen jälkeen hänet lähetettiin yötä vasten Kelataksilla Helsinkiin Meilahteen, missä Suomen kaikki elinsiirrot tehdään.

Seuraavana päivänä monien tutkimusten ja valmistautumisen jälkeen edessä oli tuntien leikkaus. Me omaiset odottelimme pitkiä tunteja uutisia.

Kun äidiltä tuli lopulta viesti, se oli täynnä tahtoa: ”Kyllä minä tästä vielä nousen.”

Leikkauksen jälkeinen elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta suunta on ollut koko ajan parempaan. Toivo tulevista vuosista, lastenlasten rippijuhlista ja kenties jopa ylioppilasjuhlista, pitää mummon katseen edessäpäin.

Siirtoelinleikkaukset ovat yksi parhaimmista asioista, mitä potilaalle Suomessa tarjotaan. Jokainen meistä ymmärtää, että kyseessä on elämä ja kuolema. Käsi kädessä.

Terveydenhuoltojärjestelmällämme on paljon muitakin upeita menestystarinoita. Osaamista on, mutta rahaa ei.

Kuva: Sanne Katainen

Sote-järjestelmämme on parhaillaan kovilla. Yt-neuvottelut ovat liiankin tuttuja. Säästää voi enää lähinnä tekevistä käsistä.

Samaan aikaan yhteiskunnassa tarvitaan palveluita. Takaisin soittoa joutuu odottamaan jopa vuorokausia. Kaikilla ei ole varaa marssia yksityiselle.

Pahimmillaan kansalaiset jakautuvat kahden kerroksen väkeen. Niihin, jotka hoidattavat itseään työterveyden ja yksityisten lääkäriasemien kautta, ja niihin, jotka odottavat julkisen luukun pitkässä jonossa.

Ministerin vaihtuessa soisi, että jatkajalla riittäisi pelimerkkejä ja tahtoa tehdä parhaansa. Sekä kavereiden tuki. Kavereilla tarkoitan tässä hallituskumppaneita.

Vuoden päästä katsotaan kuka alkaa vetää seuraavaksi rekeä. Oli ruorissa kuka tahansa, jaossa on niukkuutta.