• Tässä kyläkaupassa on jauhelihaa riittänyt koko ajan: ”En ole hirveästi viitsinyt markkinoida”

    Jauhelihapula näkyy kyläkaupoissa. Pälkäneläisessä kaupassa jauheliha on ollut kuitenkin vain kerran lopussa ja silloinkin asiakkaiden hamstrattua kaikki paketit.
    Tilaajalle
    Jauhelihapaketteja riitti Anssin kaupassa myös tiistaina 10.6.2025. Anssi Kukkonen on ollut kauppiaana siellä kahdeksan vuotta.
    Jauhelihapaketteja riitti Anssin kaupassa myös tiistaina 10.6.2025. Anssi Kukkonen on ollut kauppiaana siellä kahdeksan vuotta. Kuva: Katariina Tcheuffa
    Koti|Ruoka
    17.6.202517:00
    Janica Pörhönen

    Aitoon kyläkauppias Anssi Kukkonen ihmettelee, että jostain syystä hänen kauppaansa on tullut koko ajan naudan jauhelihaa ja sika-nautaa. Vain yhden kerran naudan jauheliha on ollut lopussa, kun yhdet asiakkaat ostivat kaikki paketit.

    Kukkonen pyörittää Anssin kauppaa osana M-ketjua Aitoossa Pälkäneellä.

    ”En tiedä, johtuuko se siitä, että meillä on vain Snellmannin jauhelihaa. Tilaan myös suhteellisen pieniä eriä. Tavallisesti tilaan viikossa kolmisenkymmentä naudan jauhelihaa ja hieman enemmän sikanautaa”, Kukkonen kertoo.

    ”Ehkä Snellmannilla ne ovat ajatelleet, että laitetaan säälistä tuolle pikkukaupalle”, hän lisää nauraen.

    Kukkosen mukaan asiakkaat ovat olleet yllättyneitä jauhelihoista hyllyssä ja antaneet siitä kiitosta. He ovat kertoneet, että isommista marketeista ne ovat usein loppuneet.

    ”En ole hirveästi viitsinyt markkinoida, että meillä jauhelihaa on. Voihan olla, että joskus sitä ei sitten tulekaan.”

    K-Market Nuotassa Polvijärvellä naudan jauheliha oli lähes loppunut keskiviikkona 11.6.2025.
    K-Market Nuotassa Polvijärvellä naudan jauheliha oli lähes loppunut keskiviikkona 11.6.2025. Kuva: Saara Pulkkinen

    K-Market Nuotasta Polvijärveltä kuuluu kuitenkin samaa tuttua viestiä. Naudan jauhelihassa on ollut toimitusvaikeuksia keväästä lähtien.

    ”Enemmän on myyty ei oo:ta kuin että on jauhelihaa. Sika-nautaa tosin on tullut viime aikoina ihan hyvin. Juhannusta edeltävällä viikolla meillä oli sitä punalaputettuina”, kertoo kauppias Saara Pulkkinen K-Market Nuotasta.

    Pulkkisen mukaan sika-nauta on K-Market Nuotassa suositumpi kuin naudan jauheliha. Suosioon vaikuttaa hänen mukaansa alhaisempi hinta.

    Sika-nautaa Pulkkinen tilaa 100 pakettia viikossa.

    ”Jos sieltä on tullut kaksi pakettia, olemme olleet tyytyväisiä. Se vaihtelee todella paljon, kuinka paljon jauhelihaa tulee. Uskon, että Kesko pyrkii tasapuolisuuteen, mutta en osaa silti sanoa, miksi jotkut kyläkaupat saavat sitä enemmän.”

    Pulkkisen mukaan ihmiset ostavat nyt aiempaa enemmän broileria ja kasviproteiineja. K-Market Nuotan hyllyissä riittänyt hyvin broileria ja muita lihatuotteita, vaikka jauhelihaa ei ole ollut.

    ”Enemmän on myyty ei oo:ta.”

    Saara Pulkkinen

    Pakkalan kyläkaupan kauppias Teemu Vesa sanoo, että heille naudanjauhelihaa ei tule välillä ollenkaan. Pakkalan kyläkauppa on neljän viljelijän perustama yritys, ja se toimii osana M-ketjua Kangasalan kunnassa Pirkanmaalla.

    ”Jos on ollut pyhäpäiviä tai lakkoja, isot kaupat ovat hamstranneet tavaraa niin paljon, että pienemmät kyläkaupat ovat jääneet ilman”, Vesa harmittelee.

    Vesa arvioi, että silloin, kun naudanjauhelihaa on tullut tavarantoimittajilta, sitä on tullut kerralla 5–10 pakettia.

    Pakkalan kyläkaupassa Sahalahdella jauhelihaa oli hyllyssä perjantaina 13.6.2025.
    Pakkalan kyläkaupassa Sahalahdella jauhelihaa oli hyllyssä perjantaina 13.6.2025. Kuva: Teemu Vesa

    Kauppiaiden mukaan jauheliha ei ole juhannuksen suosikkituote. Jotkut tekevät siitä kuitenkin hampurilaisia. Myöskin kesäaika vähentää jauhelihan menekkiä hyvien säiden vuoksi.

    Pulkkinen arvelee, että ihmiset osaavat varautua jauhelihapulaan myös juhannuksena.

    ”Jos tehdään hamppareita, pihvit tehdään kananjauhelihasta”, hän veikkaa.

    Lisää aiheesta
    • Lidlin ratkaisu jauhelihapulaan on nostaa teollisuudelle kaupan maksamaa hintaa.

      Elintarviketeollisuus | Lidl korottaa teollisuudelle maksamaansa jauhelihan hintaa

    • HK:n naudanlihaa oli vielä tarjouksessa K-kaupassa Keravalla helatorstaina.

      Ruoka | Tarjousnaudan aika on ohi – kuluttajat ovat löytäneet muita tuotteita eikä jauhelihapulaan ole nopeaa ratkaisua

      Tilaajalle
    • Kauppa, teollisuus ja alkutuottaja haluavat maataloustuotteiden myynnistä kukin oman siivunsa.

      Talous | Lukijalta: Jauhelihan loppuminen on kuluttajalle näkyvä merkki maatalouden ahdingosta

    Artikkelin aiheet
    jauhelihapula
    kyläkaupat
    M-ketju
    Snellmann
    lihatuotteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle