• Video: Maitotilan emännän Ruokaa, ruokaa, ruokaa -samba raikui Helsingin keskustassa

    Sade vesitti ja viilensi kulkuetta, mutta ei tunnelmaa.
    Sade ei varsinaisesti haitannut sambakulkueen ilottelua Helsingissä lauantaina.
    Sade ei varsinaisesti haitannut sambakulkueen ilottelua Helsingissä lauantaina. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Koti|Kulttuuri
    16.6.202615:04
    Eija Mansikkamäki

    Sää ei varsinaisesti suosinut tämänvuotista Helsingin sambakarnevaalia. Vettä satoi tai ainakin tihutti ja lämpötila ylitti täpärästi kymmenen astetta viikonloppuna. Juhannus taitaa lähestyä.

    ”Piti käydä ostamassa sikakallis sadeviitta”, Laura Hyyryläinen sadatteli Senaatintorilla hetkeä ennen kulkueen liikkeelle lähtöä. MT kertoi aiemmin, että hän sävelsi ja sanoitti Força Natural -sambayhdistyksen tämänvuotisen esityksen.

    Sen nimi on Ruokaa, ruokaa, ruokaa, mikä näkyi kulkueen puvuissa ja vaunussa.

    Laura Hyyryläinen valmiina päivän esitykseen Senaatintorilla.
    Laura Hyyryläinen valmiina päivän esitykseen Senaatintorilla. Kuva: Eija Mansikkamäki

    ”Tuolla on maajussi, tuolla sininen sade ja tuolla myrsky, pörriäisiä ovat lapset ja lasten huoltajat, äitihahmot esittävät äitin pottuvuokaa eli kotiruokaa, yksi tanssiala oli viljapelto ja toinen citypuutarhureita”, Hyyryläinen kertoi pukeutuessaan essuun ja kokin hattuun. Kokit olivat rumpuryhmä eli bateria.

    ”Lavastevaunu esittää kyntöauraa, joka kyntää Espaa auki, jotta sieltä voisi kasvaa kiitollisuutta ja kulttuuria. Siinä on maan multaa, vihreää ja valkoista ja sinne tulee seisomaan aurinko, joka toivottavasti tulee kuivattamaan ja valaisemaan meidän hommat tänään”, Hyyryläinen toivoi.

    ”Kuoman sponsoroimista toppakenkäkankaista olen tehnyt kukkasia yön pikkutunteina.”

    Perinteiseen brasilialaiseen sambaan kuuluu kantaaottavuus, vaikka monen mielikuvissa se on vain vauhdikkaita tanssiaskelia bikineissä. Siksi ruoka sopi teemaksi hyvin.

    Hanna Lokonen pyöri kulkueessa pörriäisenä.
    Hanna Lokonen pyöri kulkueessa pörriäisenä. Kuva: Eija Mansikkamäki

    Yksi pörriäisistä oli Hanna Lokonen, Laura Hyyryläisen entinen lomittaja.

    ”Ennen hoidin lehmiä ja nyt lehmänhoitajia. Siksi pääsin tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukaan karnevaaliin”, nykyinen lähihoitaja Lokonen kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Laura Hyyryläinen saattaa laulaa navettatöidensä ohessa stemmoja ja välillä tanssahdellakin, mutta rumpua ei hän ei lehmille soita. Kuvauksessa rummutus herätti karjassa kiinnostusta.

      Kulttuuri | Tässä sambassa soi ruokaketju – Helsingin karnevaalikulkueessa kuullaan maitotilan emännän tekemä laulu

      Tilaajalle

    Kulkue keräsi runsaasti katsojia reittinsä varteen. Seuraavissa kuvissa väriloistoa.

    Leninkejä laajimmasta päästä.
    Leninkejä laajimmasta päästä. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Kannanottoa zulujen puolesta Etelä-Afrikan väreissä.
    Kannanottoa zulujen puolesta Etelä-Afrikan väreissä. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Tässä asussa on mukana eteläpohjalaista perinnettä.
    Tässä asussa on mukana eteläpohjalaista perinnettä. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Sanoilla on valtaa räppäsivät helsinkiläiset sambakoululaiset.
    Sanoilla on valtaa räppäsivät helsinkiläiset sambakoululaiset. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Lisää aiheesta
    • Laura Hyyryläinen saattaa laulaa navettatöidensä ohessa stemmoja ja välillä tanssahdellakin, mutta rumpua ei hän ei lehmille soita. Kuvauksessa rummutus herätti karjassa kiinnostusta.

      Kulttuuri | Tässä sambassa soi ruokaketju – Helsingin karnevaalikulkueessa kuullaan maitotilan emännän tekemä laulu

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    helsingin sambakarnevaali
    Laura Hyyryläinen
    Ruokaa, ruokaa, ruokaa -samba
    Helsinki
    samba
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta