• Tiesitkö? Caesarsalaatti ei ole kotoisin Italiasta, vaan ihan toiselta mantereelta

    Tarinan mukaan caesarsalaatti syntyi, kun Caesar-nimellä tunnetulta ravintoloitsijalta uhkasivat loppua raaka-aineet.
    Caesarsalaatin pohjaa voi käyttää moneen. Tällä kertaa salaatti on saanut kylkeensä lohta.
    Caesarsalaatin pohjaa voi käyttää moneen. Tällä kertaa salaatti on saanut kylkeensä lohta. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Ruoka
    30.11.202522:00
    Tuovi Mäkipere

    Caesarsalaatti on salaattipöydän ja valmissalaattien klassikko, jossa näkee nykyään yleensä ainakin salaatinlehtiä, krutonkeja ja parmesaania sekä kastiketta, joka saa pikanttia makua valkosipulista ja sardellista.

    Voisi kuvitella, että caesarsalaatti liittyisi jotenkin Roomaa hallinneeseen Gaius Julius Caesariin (100–44 eaa.), mutta kyseisellä valtionpäämiehellä ei ole mitään tekemistä kyseisen ruokalajin kanssa.

    Caesarsalaatin alkuperä on itse asiassa aivan eri maailmankolkassa.

    Yhdysvaltoihin muuttanut italialainen ravintoloitsija Cesare ”Caesar” Cardini (1896–1956) päätti 1920-luvulla paeta kieltolakia Meksikon puolelle. Hän perusti nimeään kantavan Caesar’s-ravintolan Meksikon Tijuanaan.

    Cardinin tyttären kertoman mukaan 4.7.1924 hänen isänsä ravintolassa oli Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivän vuoksi niin paljon asiakkaita, että keittiöstä alkoivat loppua raaka-aineet.

    Lopputulos yllätti maukkaudellaan myös ravintoloitsijan itsensä.

    Ravintoloitsija Cardini tarttui itse toimeen ja yhdisti roomansalaatin lehtiä, kananmunaa, parmesaania ja paria muuta ylijäämäraaka-ainetta. Lopputulos yllätti maukkaudellaan Cardinin itsensäkin.

    Caesarsalaatti ei jäänyt paikalliseksi meksikolaisherkuksi. Jo 1940-luvulla ravintola-alan arvostettu julkaisu nimesi sen ”nykypäivän gastronomiseksi tähdeksi”, ja vuonna 1953 ruokalaji sai Pariisissa ”suurimman Amerikassa 50 vuoden aikana kehitetyn reseptin” tittelin.

    Caesar’s-niminen ravintola on Tijuanan kaupungissa edelleen, vaikkakaan ei enää alkuperäisen omistajasuvun hallussa.

    Ravintola mainostaa olevansa alkuperäisen caesarsalaatin syntypaikka, ja jos siellä sattuu ruokalistalta kyseisen salaatin valitsemaan, salaattiin erikoistunut kokki tulee pöytään asti valmistamaan sen asiakkaalle.

    Lähteet: BBC (22.5.2019), tijuanacaesars.com
    Lisää aiheesta
    • Salaattitehtaalla on täysi tohina päällä, kun Natalia Semeniuk (oik.), Minna Tuominen, Ludmila Slipenchuk, Maiia Oliinyk ja Martta Hodgson valmistavat Mäkitalon Maistuvien annossalaatteja.

      Ruoka | Annossalaattitehtaan juuret ovat Mannilan mullassa ‒ Eurassa valmistetaan arkisin 12 000 salaattiannosta päivässä

    • Yksinkertaisen caesarsalaatin salaisuus piilee ylivertaisessa soosissa, johon anjovis antaa pikantin vivahteen.

      Lohi-caesarsalaatti

    • Suomalaiset pitävät salaattikastikkeessaan erityisesti tomaatin, sinapin ja valkosipulin mausta.

      Ruoka | Suomalaisten salaattikastikemaku muuttuu hitaasti, mutta yksi uusi maku siihen on vajaassa vuosikymmenessä ilmestynyt

    • Kleopatra on yksi harvoja antiikin maailman hallitsijoista, joiden teot ovat eläneet halki vuosisatojen. Kuvassa on muinaisegyptiläinen seinämaalaus.

      Historia ja perinne | Historian tunnetuin naisjohtaja vietteli ja tappoi vallassa pysyäkseen jopa omia sisaruksiaan

    Artikkelin aiheet
    caesarsalaatti
    Meksiko
    Tiesitkö
    salaatti
    Ravintola
    Ruoanlaitto
    Kasvikset
    Historia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle