• Silli maistuu suomalaisille muunkin kuin perunoiden kanssa – miehet ahnaampia sillin kuluttajia

    Kaksi kolmasosaa suomalaisista kertoo syövänsä silliä ainakin joskus.
    Silliä syödään eniten uusien perunoiden kanssa, mutta myös voileivän päällä.
    Silliä syödään eniten uusien perunoiden kanssa, mutta myös voileivän päällä. Kuva: MSC / David Loftus
    Koti|Elintarviketeollisuus
    15.8.202519:00
    Janiko Kemppi

    Kaksi kolmasosaa suomalaisista syö silliä ainakin joskus. Sillin käyttö on usein satunnaista ja painottuu kesäaikaan sekä juhlapäiviin, tuore tutkimus kertoo.

    Kansainvälisen voittoa tavoittelemattoman organisaation Marine Stewardship Councilin (MSC) tilaama valtakunnallinen verkkokyselytutkimus selvitti suomalaisten sillin käyttöä ja suhtautumista kestävään kalastukseen.

    Silli maistuu parhaiten yli 50-vuotiaille miehille, ja silliä syödään eniten uusien perunoiden kanssa (54 prosenttia). Yli kolmannes vastaajista kertoo laittavansa silliä myös leivälle.

    MSC:n selvityksen mukaan sillin vastuullisuus kiinnostaa kuluttajia. Yli puolet vastaajista kertoi ostavansa silliä todennäköisemmin, jos tietää sen olevan kestävästi pyydettyä.

    Vaikka kiinnostus kestävään kalastukseen on korkealla, tieto sillikannoista ja niiden tilasta on tutkimuksen mukaan vähäistä. Lähes 80 prosenttia kuluttajista ei tiedä, onko heidän valitsemansa silli tai silakka kestävästi kalastettua.

    ”On tärkeää muistaa, että silleissä on eroja. Monille suomalaisille tutuissa sillituotteissa käytetään edelleen silliä, joka on peräisin Koillis-Atlantin sillikannasta, jonka MSC-sertifikaatti pidätettiin jo viisi vuotta sitten ja jonka WWF siirsi Kalaoppaassaan punaiselle huhtikuussa”, MSC:n Suomen ja Baltian maiden maajohtaja Johanna Vepsä sanoo ja jatkaa:

    ”MSC-sertifikaatin menettämisen jälkeen Suomen Sillikonttori, K-ryhmä, Lidl ja Ikea linjasivat Suomessa muuttavansa hankintansa tästä kannasta muihin MSC-sertifioituihin, kestävästi pyydettyihin sillikantoihin. Näiden vastuullisuuden edelläkävijöiden ansiosta suomalaisille kuluttajille on edelleen tarjolla vastuullisesti pyydettyjä MSC-merkittyjä sillituotteita.”

    MSC-sertifioidut sillit on pyydetty Pohjanmeren ja Islannin kestävistä kalakannoista, jotka on merkitty myös WWF:n Kalaoppaassa vihreällä.

    MSC:n teettämään verkkokyselyyn vastasi 1 031 yli 18-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen toteutti Foodwest Oy.

    Lisää aiheesta
    • Sillivoileivissä on rutkasti makua.

      Reseptit | Sillivoileipä, smörrebröd, on täydellinen viikonloppuherkku – näin valmistat sitä kotona

    • Asettele koristeet kranssin muotoon silli-munakakun päälle. Näin leikatessa jokaiseen palaan tulee myös päällisiä.

      Reseptit | Hyödynnä jääkaapin sillit suolaiseen herkkukakkuun: Tässä resepti

    • Raparperi virkistää kotona valmistettua silliä.

      Reseptit | Valmista herkullista silliä itse: Tämä resepti kannattaa ottaa kesäksi talteen

    • Tästä uuniperunatäytteestä ei makua puutu.

      Reseptit | Suolainen ja maukas täyte uuniperunalle: Tätä kannattaa kokeilla

    Artikkelin aiheet
    silli
    kestävä kalastus
    MSC
    suomalaiset kuluttajat
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle