

Tuula Kallioniemen lastenkirja Onnenkuukkeli: Iloisia eläinsatuja vastaa inhimillisiin ja psykologisiin kysymyksiin sopivan lapsentasoisesti.
Miten ihminen voi päästä eroon liiasta kiltteydestään? Miten yksinäinen voi saada uusia ystäviä? Miltä tuntuisi saapua uuteen maahan ja joutua muiden hyljeksimäksi?
11 sadussa seikkailee karhua, mäyrää, hirveä, kettua, myyrää, supikoiraa, siiliä ja sammakkoa. Miljöönä on metsää mutta myös kaupunkia. Maaseutu kuvataan kaupunkia kotoisammaksi ympäristöksi.
Kirjan nimi tulee sadusta, jossa seikkailee kuukkeli. Kuukkelista tulee muiden metsäneläinten silmissä väärinymmärryksen vuoksi pahanilmanlintu, mutta se onnistuu voittamaan takaisin ystäviensä luottamuksen.
Takakansiteksti kertoo, että tarinoissa on klassikkosatujen syvää viisautta. Kallioniemen tarinat poikkeavat klassikkosaduista siinä, että ne eivät herätä pelkoa. Kirjan sadut opettavat itsekunnioitusta, itseluottamusta, empatiaa ja välittämistä. Noin kolmen sivun mittaiset tarinat sopivat hyvin iltalukemiseksi.

Palkittu kirjailija Tuula Kallioniemi on kotoisin Karhulasta, joka on nykyisin Kotkaa. Hänen kynästään on syntynyt miltei sata lasten- ja nuortenkirjaa. Tässä kirjassa juonten kaari etenee sutjakasti, mutta lukija ehtii pysähtyä metsän kauneuden äärelle.
Kallioniemen lastenkirjassa Jäniksenpapanapolku (2024) tarinoiden opetukset jäivät mielestäni humoristisen kielen varjoon. Tässä kirjassa opetukset nousevat selvemmin esille, ja lapset saavat elämänreppuunsa paljon pohdittavaa.
Kuvittaja Saara Söderlund on loihtinut satumaisen kauniit kuvat. Jokaisessa sadussa on omat värinsä, jotka huokuvat symboliikkaa. Esimerkiksi kuninkaan valtaistuin on punainen, mikä perinteisesti kuvastaa voimaa. Söderlund on erikoistunut eläin- ja kasviaiheisiin, ja se näkyy kuvamaailman aitoudessa.
Kirja on suunnattu 3–9-vuotiaille. Itse luin sen satuja 10-vuotiaalle, ja hänetkin kirjan tarinat hurmasivat. Uskon satujen viisaiden opetusten puhuttelevan vanhempaakin lasta.