Suhtaudun ruokaan varauksella, ja se voi johtua muinaisesta menneisyydestä

Moniallergisena ruokailijana syömistäni määrittelee alituinen varovaisuus. Tuleeko tästä oireita? Onkohan samalla leikkuulaudalla pilkottu jotakin mikä turvottaa kurkkuni umpeen?

Lapsena todetun porkkana-allergian lisäksi iän myötä eteen on tullut muitakin vihanneksia ja hedelmiä, jotka jo ensihaukkauksella kutittavat suuta sellaisella ikävällä tavalla.

Osin allergiasta johtuen oma suhtautumiseni uusiin ruokiin on varsin varovainen ja varauksellinen. Olen myös huomannut harmikseni sen, että olen kaiken lisäksi vielä nirso.

Uuteen ruokaan tottuminen vaatii usein monia maistamiskertoja. Tämä maistelu ja näpertely on ilmeisesti tuulahdus muinaisesta menneisyydestä, jossa varomaton asioiden syöminen suin päin miettimättä on voinut merkitä hengenlähtöä.

Jos allergiataipumuksia ei huomioida, ei omaa ruoanhankintaani voi hyvällä syylläkään verrata metsästäjä-keräilijäyhteisön eloonjäämistaistelun edellyttämään varovaisuuteen. Valikoimaa on, eikä urbaanin ihmisen tarvitse Prisman hevi-osastolta ostettujen marjojen kohdalla pelätä äkkikuolemaa.

Omassa totuttelumatkassani avaintekijäksi on muodostunut niinkin yksinkertainen asia kuin toisto. Lapsella tottuminen uuteen makuun vie todennäköisesti 10–15 kertaa. Onnekseni kolmekymppisenä pystyn vetämään johtopäätöksiä jo parin maistelukerran jälkeen.

Nirsoilija, kokeile siis vielä uudestaan. Ehkä jonkin suosikkimaun lisääminen uuden tuttavuuden kylkeen auttaa. Huomasin esimerkiksi vuosien parsakaalikammon jälkeen vaivihkaa ihastuvani tätini tekemään parsakaaligratiiniin. Juustoinen gratiini vei kielen ja ennakkoluulot mennessään.