• ”Kännissä huuteleva aikuinen on paljon rasittavampi kuin kukaan lapsi koskaan” – tenavat ovat tervetulleita teatteriin, mutta tämä sääntö kannattaa muistaa

    Lasten ja nuorten teatterifestivaali on madaltanut lapsiperheiden kynnystä lähteä ensi kertaa teatteriin.
    Lapsille esiintyminen on Alma Lehmuskallion mukaan erilaista kuin aikuisille.
    Lapsille esiintyminen on Alma Lehmuskallion mukaan erilaista kuin aikuisille. Kuva: Timo Heikkala
    Koti|Teatteri
    9.4.202522:00
    Suvi Jylhänlehto

    Taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio vakuuttaa, että Oulun teatteri ei lopeta lasten palvelemista, vaikka lasten ja nuorten teatterifestivaali loppuu.

    Keskiviikkona käynnistynyttä festivaalia juhlistetaan näillä näkymin viimeistä kertaa.

    ”Joka vuosi ohjelmistossamme on vähintään yksi koko perheen produktio”, hän lupaa.

    Ensi vuonna suurelle näyttämölle on tulossa 13–18-vuotiaille suunnattu näytelmä Oikeusjuttu.

    Festivaali on kuitenkin ollut paikka juhlistaa lasten ja nuorten teatteria oheistapahtumineen. Se on myös madaltanut lapsiperheiden kynnystä lähteä ensi kertaa teatteriin.

    ”Viime vuoden tapaan lasten ja nuorten festivaali on eriytetty eri viikoille, jotta teinit eivät heti ensimmäiseksi kompastu taaperoihin”, Lehmuskallio naurahtaa.

    ”Viime vuoden tapaan lasten ja nuorten festivaali on eriytetty eri viikoille, jotta teinit eivät heti ensimmäiseksi kompastu taaperoihin.”

    Alma Lehmuskallio

    Lapsille esiintyminen on taiteellisen johtajan mukaan erilaista kuin aikuisille.

    ”Palaute on välitöntä”, hän naurahtaa.

    Hän ymmärtää vanhempia, jotka pelkäävät, että lapsi häiritsee esitystä. Myös päiväkotiryhmien vetäjillä on tapana hyssytellä lapsia.

    ”Saa hihkua ja nauraa”, hän rohkaisee.

    ”Kännissä huuteleva aikuinen on paljon rasittavampi kuin kukaan lapsi koskaan.”

    Toki teatterietikettiä on hyvä opetella. Esimerkiksi puhelinta ei ole sopivaa katsoa kesken esityksen.

    ”Se voi olla helpottavaakin, että ei voi pysäyttää ohjelmaa tai vaihtaa kanavaa, on keskityttävä siihen hetkeen”, Lehmuskallio kuvaa teatterielämystä suoratoistopalveluiden aikakaudella, kun vaihtoehtoja on loputtomia.

    Sointu ja Maarit Hyvönen ovat Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalin vakiokävijöitä.
    Sointu ja Maarit Hyvönen ovat Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalin vakiokävijöitä. Kuva: Timo Heikkala
    Lisää aiheesta
    • Maarit Hyvönen on käynyt kymmenvuotiaan lapsenlapsensa Sointu Hyvösen kanssa lasten teatterifestivaaleilla.

      Teatteri | Raivoa herättävät leikkaukset iskevät Ouluun – kaupunki vakuuttaa, että lapsia ja nuoria ei unohdeta

      Tilaajalle
    • Raatikon leikkimielinen revyy Veni Vidi Vitsi on osa Oulun lasten teatterifestivaalin ohjelmistoa.

      Teatteri | Hallituksen leikkaukset iskevät: 44 vuotta pyörinyt festivaali lakkautetaan

    • Elina Varjomäki, Kalle Tahkolahti ja Jari Vainionkukka revyyssä Kasetti hajalla syksyllä 2022.

      Teatteri | Näin pienen paikkakunnan teatteri voi pärjätä suurten varjossa – liika kunnianhimo voi olla kohtalokasta

    Artikkelin aiheet
    teatteri
    Lasten ja nuorten teatterifestivaali
    Oulun teatteri
    lapsiperheet
    teatterietiketti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta