Kaksi Karstulan historiallista kaupparakennusta on yhä pystyssä, ja Risto Toivanen kunnostaa niitä. Kuva: Petteri Kivimäki
Suomalaiset tekivät sen, mihin sota ei pystynyt – vanhat puutalot tuhottiin kirkonkylissä, mutta onko se huono asia?
Autoilun myötä Suomen taajamat kokivat perusteellisen muodonmuutoksen. Palvelut keskittyivät, ja moni vanha rakennus muuttui parkkipaikaksi.Tilaajalle
Karstulan kylänraitti arviolta 1930–40-luvulla. Kylän ensimmäinen liikerakennus oikealla, ja vasemmalla olevassa talossa toimi muun muassa majatalo. Kuva: Risto Toivasen kotialbumiSuomen kuntakeskukset olivat kestäneet viisi sotavuotta 1939–1945 erinomaisesti lukuun ottamatta saksalaisten suureksi osaksi tuhoamaa Lappia. Suomi on laaja maa, eikä Neuvostoliitolla riittänyt resursseja tuhota pommituksin Suomen siviili-infraa.
1950-luvulta lähtien autoistuminen muutti kaiken. Liikkuminen helpottui – palvelut lisääntyivät ja keskittyivät. Kuntakeskuksiin perustettiin autokorjaamoita, vähittäiskauppoja, palveluita ja kouluja.
Pääkatujen varsilta revittiin herkästi puutaloja, ja tilalle tuli varsin usein parkkipaikka. Liikerakennukset asemoitiin heti parkkipaikan taakse.
Vanhoilla puutaloilla ei nähty kovin suurta arvoa, ja komeiden puutalojen empiretyyli koettiin jopa tunkkaiseksi.
Puskutraktori sai töitä, ja tilalle nousivat pankkien ja kauppojen matalakattoiset ja -sokkeliset liikerakennukset, joista useimmat Suomen kylänraitit nykyään tunnetaan.
Erikoisasiantuntija Timo Kantonen Museovirastosta suhtautuu neutraalisti siihen, mikä on kaunista ja mikä ei. Missään nimessä hän ei väheksy tai arvostele edes 1960–1970-lukujen betoniarkkitehtuuria.
”Reissasin taannoin Itä-Suomea ja katselin samalla 60–70-lukujen vaihteessa tehtyä Suomenmaa-kirjasarjaa, jonne kunnat olivat toimittaneet valokuvia.”
Kirja antaa hyvän kuvan siitä, mikä koettiin 50 vuotta sitten kauniiksi ja esittelemisen arvoiseksi. Aiempien vuosikymmenten puurakennuksia kuvissa ei juuri näkynyt.
”Meillä Museovirastossa arvostetaan 1900-luvun lopun rakentamista, joka loi hyvinvointi-Suomeen omat kerrostumansa. Kirjo ja roso ovat usein kaunista.”
Tällaisista kylänraiteista hän nostaa esiin muun muassa Inarin ja Nilsiän kirkonkylät.
Kantonen on huolissaan, että 1900-luvun lopulla synnytetty arkkitehtuurinen roso on vaihtunut monissa taajamissa rappioon.
Kehityksen on vaikuttanut parikin asiaa: väki siirtyy suurempiin keskustaajamiin, ja kuntaliitokset ovat vauhdittaneet kehitystä. Monessa kunnassa on nyt monia keskuksia, eivätkä kaikki pärjää.
Lisäksi puutteet rakentamisessa ja etenkin rakennusten ylläpidossa ovat tehneet rakennuksista käyttökelvottomia.
”1970-luvun kunnantaloja ja seurakuntataloja puretaan. Kirkot säilyvät toki”, Kantonen sanoo.
”On vaan niin, että rakennusten kunnolla ydinkeskustassa on jo psykologinen vaikutus siihen, kuinka ihmiset kokevat oman kuntansa elinvoimaisuuden”, toteaa Karstulan pääkadun varrella vanhoja taloja ansiokkaasti kunnostanut Risto Toivanen.
Karstulan Keskustiellä vanha rakennuskanta on säilynyt lähellä kirkkoa, mutta lähempänä Päällinjärveä vanha on purettu ja näkymä muistuttaa useimpia Suomen taajamia. Kuva: Petteri KivimäkiMonissa Euroopan maissa on säilytetty paljon enemmän vanhaa kuin Suomessa. Ääriesimerkki on Saksa, jossa toisessa maailmansodassa tuhoutuneita kaupunkeja rakennettiin uudelleen samannäköisiksi.
”Olisihan meilläkin voinut tehdä niin, että taajamien keskuskatu olisi säilytetty puutalokujana ja kauemmas reunustalle niiden taakse olisi sijoitettu uusi arkkitehtuuri.”
Yhtenäinen puutalotaajama on meillä poikkeus ja varsinkin kesäisin suosittu matkailukohde. Tuskinpa vaikkapa Reposaari, Rauma tai Porvoo vetäisi väkeä 1970-luvun rakennuskannalla.
Suomessa manattiin vuosikaudet rauhanehdoissa Suomelta viedyn Viipurin rappiota. Hyvä kysymys on, miltä se näyttäisi Suomelle jääneenä.
”Mielenkiintoinen jossittelun aihe. Ehkäpä se olisi kuin Naantali tai Porvoo. Vanhaa olisi jäljellä, mutta myös valtavasti uutta rakentamista. Maineikkaat arkkitehdit loivat aikoinaan Viipurin keskustaa, mutta olisiko se suojellut vanhaa rakennuskantaa sotien jälkeiseltä purkuaallolta?”
Timo Kantonen on hetken hiljaa ja vastaa itse.
”Tuskinpa vain.”
- Osaston luetuimmat
