• Kaupungista maalle päätynyt Aapo, 13, pelkää pimeää ja kaipaa vaariaan

    Lumola-sarjan päätösosa on laadukasta varhaisnuorten fantasiakirjallisuutta.
    Varjokahle solmii J.S. Meresmaan (vas.) ja kuvittaja Elina Äijälän Lumola-sarjan langanpäät.
    Varjokahle solmii J.S. Meresmaan (vas.) ja kuvittaja Elina Äijälän Lumola-sarjan langanpäät. Kuva: Sabrina Bqain, Marda Paakkunainen, Karisto, koonnut: Aatu Jaakkola
    Koti|Kirjallisuus
    14.5.202623:00
    Arvio
    Mari Ikonen

    Tamperelaisen J. S. Meresmaan Varjokahle on Lumola-sarjan päätösosa. Ennen Varjokahletta kannattaa lukea sarjan aikaisemmat osat Pimeänkynsi ja Sysivesi, sillä muuten ei oikein pysy kärryillä.

    Lumola-sarjan idea on ovela. Se on kauhua lähentelevää varhaisnuorten fantasiakirjallisuutta, jonka perusta on nykypäivän nuortenkirjateemoissa.

    On vanhempien avioero, muutto uudelle paikkakunnalle, surua isovanhemman menettämisestä, erilaisuuden kokemusta ja muita alkavaan murrosikään kuuluvia huolia ja pelkoja.

    Päähenkilö, frisbeegolfia harrastava 13-vuotias Aapo, kärsii varsinkin pimeänpelosta. Luonnollisesti häntä sitten koetellaan pimeillä paikoilla oikein olan takaa.

    Sarjan ensimmäisessä osassa kaupunkilaispoika päätyi maalle Piillon kunnan Mustakolun kylään, jonka kartanossa toimii salaperäinen hirviöhoitola.

    Vain valittu joukko ihmisistä näkee hirviöt, ja muut joutuvat vain uskomaan niiden olemassaoloon. Ja vaikka osa hirviöistä on enemmän tai vähemmän vaarallisia, niitä pitää myös suojella, jotteivät ne kuole sukupuuttoon.

    Henkilögalleria on mainio, varsinkin sen nuoriso-osasto.

    Kustantaja suosittelee sarjaa 9–12-vuotiaille, mutta nuorimmille se lienee aika jännä. Toisaalta potterit loppuun asti lukenut tai katsonut on varautunut myös pelottaviin käänteisiin.

    Lukemista helpottaa Elina Äijälän mustavalkoinen, paikoin sarjakuvatyylinen kuvitus, joka esittelee myös sarjan henkilöt ja tapahtumapaikat. Erityiskiitos kartoista!

    Henkilögalleria on mainio, varsinkin sen nuoriso-osasto.

    Kun Aapo lähtee isältään salaa Kainuuseen vaarivainaan erämökille, arvoitusten selvittämisessä häntä avustavat ”mä vannon” -ilmauksia viljelevä Ibrahim, muunsukupuoliseksi tulkittava Usva ja fiksu kirjatoukka Molla.

    Autoa ajaa hirviöhoitolan puhumaton, taisteluissa karaistunut monitoimimies Renzo.

    Pelottavan hauskoja ovat myös kirjassa kuvatut hirviöt, esimerkiksi punkmusiikkia vihaava luurankolintu Krookus.

    Loppu on vapauttava. Yksinäisyydestä kärsinyt Aapo huomaa, että hänellä on ystäviä, joihin voi luottaa. ”Ehkä lopulta se oli ihmeellisintä kaikessa”, Aapo ymmärtää seikkailujensa päätteeksi.

    J.S. Meresmaa: Varjokahle. Kuvittanut Elina Äijälä. 172 sivua. Karisto 2026.
    J.S. Meresmaa: Varjokahle. Kuvittanut Elina Äijälä. 172 sivua. Karisto 2026. Kuva: Karisto
    Lisää aiheesta
    • Myllykosken Saviniemen stadion on Jukka Behmille tuttu paikka. Hänen molemmat lapsensa pelasivat jalkapalloa, ja Behm oli poikansa joukkueenjohtaja.

      Kirjallisuus | Pari vuotta sitten Jukka Behm koki Prismassa elämänsä yllätyksen: ”Kerroin siitä heti kaikille”

      Tilaajalle
    • Petovala on Heidi Nummen esikoisromaani.

      Kirjallisuus | Salametsästys ja luonnonsuojelu kuohuttavat kirjassa, joka kannattaa ehdottomasti lukea

    • Vaikka Erokuussa ei mainita kirjan tapahtumien paikkakuntaa, on se vahvasti inspiroitunut Ylimartimon asuinpaikasta Kuhmalahdesta.

      Kirjallisuus | Trukkikuskina työskentelevä Sanni tuo maitotilan arkea tutuksi nuorille

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Varjokahle
    Lumola-sarja
    fantasiakirjallisuus
    nuortenkirjat
    J. S. Meresmaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki