• Madelena muutti suurkaupungista espanjalaisen maalaiskylän rauhaan – osti oman pienen hotellin

    Kun ihminen kokee olevansa onneton, on asioiden muututtava. Alankomaista kotoisin oleva Madelena de Rooij ei jäänyt haikailemaan muutoksen perään, vaan toteutti haaveensa toisenlaisesta elämästä.
    Tilaajalle
    Rotterdamista kotoisin oleva Madelena de Rooij on omistanut pienen maalaishotellin Espanjan pienestä Benissivàn kylässä reilun vuoden verran.
    Rotterdamista kotoisin oleva Madelena de Rooij on omistanut pienen maalaishotellin Espanjan pienestä Benissivàn kylässä reilun vuoden verran. Kuva: Linda Virkamäki
    Koti|Yritykset
    12.7.202520:00
    Linda Virkamäki
    Benissivá

    Espanjan Valencian maakunnassa La Vall de Gallineran alueella sijaitsevasta Benissivàn pikkukylästä löytyy jokaista pienintäkin sisustus yksityiskohtaa myöten harkittu boutique hotelli Casa Gallinera. Paikan omistaa alankomaalainen 62-vuotias Madelena de Rooij.

    ”Olen työskennellyt työurani aikana yrittäjänä henkilöstöhallinnon, liiketapahtumien sekä erilaisten hyvinvointipalveluiden parissa. Espanjassa asuin ensimmäistä kertaa 1980-luvulla, kun työskentelin loma-aktiviteettien ohjaajana”, de Rooij kertoo.

    ”Halusin pois melusta, ilmansaasteista ja muista suurkaupungin tuomista ongelmista.”

    Madelena de Rooij
    Osassa Casa Gallineran huoneista parvekkeilta avautuu upeat maisemat vuorille.
    Osassa Casa Gallineran huoneista parvekkeilta avautuu upeat maisemat vuorille. Kuva: Linda Virkamäki

    Alun perin Rotterdamista kotoisin oleva de Rooij kyllästyi metropolin huonoihin puoliin, joita ajan myötä alkoi kasaantua enemmän kuin hyviä oli jäljellä. Kaupunki onkin muuttunut vuosikymmenien saatossa paljon.

    ”Rotterdam on upea kaupunki, asuin siellä 32 vuotta ja noihin vuosiin mahtuu myös paljon iloa ja hyviä kokemuksia. Vähitellen aloin kuitenkin kaivata yksinkertaisempaa elämää. Halusin pois melusta, ilmansaasteista ja muista suurkaupungin tuomista ongelmista.”

    Hän oli kokenut olevansa jo pitkään onneton Alankomaissa.

    ”Tunsin että olin monin tavoin jumissa sekä vapaa-ajallani, että työelämässä. Vuonna 2021 lähdin kokeilemaan miltä elämä Espanjassa tuntuisi. Valitettavasti tuolloin jouduin palaamaan terveydellisistä syistä takaisin Alankomaihin.”

    Hotellin puutarhassa kasvaa monenlaisia hyötykasveja. Sieltä löytyy myös oliivipuuvanhus, joka toimii toivepuuna. Vieraat voivat siis ripustaa toiveensa puunoksille.
    Hotellin puutarhassa kasvaa monenlaisia hyötykasveja. Sieltä löytyy myös oliivipuuvanhus, joka toimii toivepuuna. Vieraat voivat siis ripustaa toiveensa puunoksille. Kuva: Linda Virkamäki

    Selätettyään terveyshuolet ja täytettyään 60 vuotta de Rooij päätti, että nyt jos koskaan on oikea aika muuttaa Espanjaan. Hän lähti ja jätti tavaransa sekä suhteensa Alankomaihin. Espanjassa hän auttoi ensin ystäväänsä tämän äidin hoitamisessa. Lopulta löytyi asunto, josta käsin nainen alkoi kartoittaa alueen mahdollisuuksia.

    ”Käännekohdan sai aikaan entinen työntekijäni, joka toimii nykyään kiinteistöalan yrittäjänä täällä Espanjassa. Hän yritti useasti houkutella minua katsomaan viehättävää maalaistaloon tehtyä hotellia. En ollut alun perin suunnitellut ostavani taloa tai yritystä maalta, mutta kun näin kiinteistön, oli se rakkautta heti ensi silmäyksellä.”

    Hotellin ostoprosessi oli aikaa vievää sekä haastavaa. Ennen kaupan toteutumista de Rooij käytti ajan hyödykseen ja tutustui vuoden ajan Casa de Gallineran toimintaan silloisten omistajien johdolla.

    ”Huhtikuun 5. vuonna 2024 minusta tuli sitten viimein virallisesti Casa Gallineran omistaja. Tai toki hotellin omistaa edelleen pankki niin kauan, kunnes olen maksanut lainani takaisin”, naurahtaa de Rooij.

    ”Kaikki hedelmät mitä käytän tulevat joko omasta puutarhastani, naapurilta tai lähialueen yrittäjiltä.”

    Madelena de Rooij

    Benissivàn pienessä kylässä, jossa paikalliset ovat erittäin ystävällisiä ja avuliaita, kokee de Rooij olevansa tällä hetkellä erittäin onnellinen. Hotellin ympäristö on rauhallinen ja maisemat henkeä salpaavat.

    Casa Gallineraan kuuluu suuri puutarha, josta de Rooij saa raaka-aineita itselleen sekä hotellin vieraille tarjoiltavaksi.

    ”Haluan käyttää mahdollisimman paljon paikallisia tuotteita. Kaikki hedelmät mitä käytän tulevat joko omasta puutarhastani, naapurilta tai lähialueen yrittäjiltä. Lihan ostan paikalliselta lihakauppiaalta ja leivät sekä leivonnaiset tietysti lähileipomosta.”

    Alankomaista de Rooij kertoo ikävöivänsä erityisesti aikuista tytärtään ja ystäviään. Silloin tällöin hän saattaa haikailla hollantilaisen kuminajuustonkin perään, mutta ei koe niinkään kaipaavansa mitään muuta Alankomaihin liittyvää.

    Lisää aiheesta
    • Kasveista, linnuista ja hyönteisistä kiinnostuneelle La Vall de Gallineran alue on paratiisi. Alueelta löytyy monen tasoisia patikkapolkuja, nähtävää riittää useaksi päiväksi.

      Matkailu | Kastelujärjestelmien jäljet yli tuhannen vuoden takaa näkyvät espanjalaisessa laaksossa

      Tilaajalle
    • Suomeen saapui vuonna 2024 lähes 5 miljoonaa kansainvälistä matkailijaa. Kuvassa Rovaniemen lentoasema alkuvuonna 2025.

      Matkailu | Tiesitkö? Maailman suosituin matkailukohde ei ole suurin eikä väkirikkain valtio – keikkuu tilastojen kärjessä vuodesta toiseen

    Artikkelin aiheet
    elämänmuutos
    Espanja
    matkailu
    hotelli
    maaseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 6

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

    • 7

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy