

La Vall de Gallineran alue sijaitsee Espanjan Valencian maakunnassa. Alue on oikea helmi luonnonrauhaa etsivälle matkailijalle. La Vall de Gallinera sijaitsee kahden vuori jonon välissä ja alueeseen kuuluu kahdeksan pientä sympaattista kylää, joissa asuu yhteensä vain noin 600 ihmistä.
Keväisin ja alkukesästä alue on erityisen vehreää ja luonto kirjaimellisesti puhkeaa kukkaan. Ympäristössä näkyy mitä eriskummallisimpia kasveja sekä pölyttäjähyönteisiä ja onnekkaimmat saattavat bongata vuorilla patikoidessaan jopa erittäin harvinaisen Iberiankeisarikotkan.

Alueelta löytyneiden arkeologisten löydösten perusteella voidaan olettaa, että aluetta on asutettu ainakin neoliittiseltä kaudelta saakka. Historiaan liittyy myös vahvasti alueen maatalouden kehitys.
La Vall de Gallineran alue koki merkittävän muutoksen 700-luvulla, kun maurit saapuivat alueelle. He toivat mukanaan kehittyneitä viljelymenetelmiä sekä rakensivat vuoristoisen alueen haastaviin olosuhteisiin monimutkaisia kastelujärjestelmiä. Maurit rakensivat alueelle kanavia, joiden avulla vuoristopurojen vesi ohjattiin pengerviljelmille. Tämä keksintö lisäsi merkittävästi sadontuottoa, ja niiden jälkiä voi yhä havaita alueen maastossa.
Maurit rakensivat alueelle kanavia, joiden avulla vuoristopurojen vesi ohjattiin pengerviljelmille.

1400-luvun lopulla kristittyjen suorittaman alueen takaisin valtauksen myötä aluetta asuttaneet ja viljelleet maurit karkotettiin tai käännytettiin pakolla. Tämä muutti alueen väestörakenteen ja kulttuurin perusteellisesti.
La Vall de Gallineran talous nojaa yhä edelleen vahvasti maatalouteen. Tänä päivänä alueen tärkeimmät viljelykasvit ovat kirsikat, oliivit ja mantelit. Viime vuosina alue on kasvattanut suosiotaan myös kestävän matkailun kohteena. Se tarjoaa vierailleen paikallisista tuoreista raaka-aineista valmistettuja upeita makuelämyksiä.
Ennen kaikkea alue antaa kuitenkin mahdollisuuden kokea aivan jotain muuta kuin turistirysien vilinää ja vilskettä. Alueen keskiaikainen arkkitehtuuri, monipuoliset vaellusreitit ja Välimeren maisemat tekevät La Vall de Gallinerasta ainutlaatuisen kohteen, jossa menneisyys ja nykyaika kohtaavat sulassa sovussa.