

Ukraina, Lähi-itä ja turvallisuus varastavat päähuomioon EU:n alkaneessa huippukokouksessa. Ne peittävät alleen myös Brysselin lainsäädäntökoneistoa yhä enemmän hiertävän taistelun vihreän siirtymän tulevaisuudesta
Ursula von der Leyenin johtama komissio on sysännyt ilmastonmuutoksen ja luontokadon vastaista taistelua paikoin hyvinkin väkevästi tauolle. Tukea on tullut ennen muuta EU-parlamentin suurimmalta ryhmältä, keskustaoikeistolaiselta EPP:ltä.
Sekä komissio että EPP lunastavat äänestäjille annettuja lupauksia. Se ei miellytä kaikkia.
Samaa tehtiin reilut viisi vuotta sitten. Silloin ilmastonmuutoksen torjuminen oli EU-agendan ykkönen. Myös sillä oli vastustajansa.
Ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumista edistävien lakien alas ajaminen ja vesittäminen, jota perustellaan yritysten kilpailukyvyn parantamisella, alkoi jo vuosi sitten keväällä.
Asialla ovat olleet sekä komissio, parlamentin keskustaoikeisto että myös jäsenmaat. Alkuviikosta ne karsivat komission säädösesitystä metsätiedon keräämisestä.
Parlamentin keskustavasemmiston ja vihreiden mitta täyttyi lopullisesti, kun komissio pani EPP:n vaatimuksesta jäihin lain, jolla torjutaan viherpesua yritysten markkinoinnissa. Riidan ytimessä on se, koskeeko laki myös pieniä yrityksiä, esimerkiksi isoa osaa maataloustuottajista.

Hanke on nyt umpisolmussa. Komission sisällä riidellään siitä, miten pitäisi edetä.
Erityisesti metsänomistajat voivat olla pääosin tyytyväisiä niihin korjausliikkeisiin, joita ilmasto- ja ympäristölainsäädäntöön on tehty. Metsiä tarkastellaan EU:ssa nyt enemmän biotalouden raaka-aineena kuin hiilinieluna, johon ei saisi kajota lainkaan.
Erityisesti metsänomistajat voivat olla pääosin tyytyväisiä komission tekemiin korjausliikkeisiin.
Myös viljelijöille lakeihin tehnyt joustot ovat olleet tervetulleita. Eivät kaikkien mielestä tietenkään riittäviä, mutta ne ovat vähentäneet kannattavuusongelmien kanssa kamppailevien maataloustuottajien paineita.
Ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun sysääminen tauolle kiristää kuitenkin komission, parlamentin ja jäsenmaiden muodostaman neuvoston välejä. Se voi aiheuttaa ikäviä yllätyksiä.
Unionin uutta budjettia ja yhteisen maatalouspolitiikan uudistusta valmisteleva von der Leyen esikuntineen tarvitsee keskustavasemmiston tukea, kun tulo- ja menoarviota ajetaan läpi EU-parlamentissa.
Vihreän siirtymän jarruttamisessa komissio on tukeutunut EPP:n lisäksi laitaoikeiston ryhmiin. Budjettiväännössä se ei välttämättä tuota toivottuja tuloksia.
MT:n eri jäsenmaita edustavat Brysselin diplomaattilähteet ovat yhtä mieltä siitä, että suivaantuneen keskustavasemmiston vastaisku saattaa hyvinkin kohdistua tulevaan maatalousbudjettiin.
Sosiaalidemokraattien (S&D), Uudistuva Eurooppa -ryhmän (Renew) ja myös vihreiden odotetaan tukevan komission ehdotusta maatalousrahojen ja kehittymättömien alueiden koheesiotukien niputtamista yhteiseen rahastoon. Jo se pelkästään olisi takaisku eurooppalaiselle maataloudelle, joka yrittää varjella omaa huomattavan suurta osuuttaan EU-budjetista.
Suivaantuneen keskustavasemmiston vastaisku saattaa kohdistua tulevaan maatalousbudjettiin.
Tämän lisäksi S&D:llä, Renew-ryhmällä ja vihreillä on mahdollisuus painostaa komissiota ohjaamaan maatalousrahaa ilmaston ja ympäristön kannalta kestävään tuotantoon. Näin näpäytettäisiin EPP:tä, joka on ajanut väkevästi vihreän siirtymän jarruttamista.
Yhtenä pelimerkkinä voivat olla puolustusinvestoinnit. Osa keskustavasemmistosta karsastaa esityksiä EU:n budjettivarojen ohjaamisesta puolustukseen. Jos komissio tarjoaa vastineeksi maataloustukien kanavoimista ilmastoa ja ympäristöä säästäville tiloille, kanta voi muuttua.

EU:n poliittinen vaaka on kallistunut selvästi oikealle, mutta monissa jäsenmaissa puolustusinvestointien korostaminen herättää yhä vähemmän myönteistä vastakaikua. Yksi esimerkki on Espanja.
Se ei voi olla vaikuttamatta alkaviin budjettineuvotteluihin. Lopputulos saattaa olla pettymys sekä eurooppalaiselle maataloudelle että puolustusinvestointeihin rahaa haikaileville jäsenmaille.