• Tilojen raportointitaakka kevenee, mutta EU:n tukiviidakon kevyt karsiminen tuskin parantaa kannattavuutta

    Ilmasto- ja ympäristötavoitteiden vesittämisestä voi tulla eurooppalaiselle maataloudelle myös rasite.
    Tilaajalle
    EU:n maatalouskomissaari Christophe Hansen vieraili maaliskuussa sysmäläisellä Kivelän tilalla.
    EU:n maatalouskomissaari Christophe Hansen vieraili maaliskuussa sysmäläisellä Kivelän tilalla.  Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    10.5.202505:00
    Analyysi
    Tapio Nurminen

    Eurooppalaisia maataloustuottajia kismittävien EU-pykälien karsiminen ja yksinkertaistaminen etenee. EU-komission on tarkoitus hyväksyä keskiviikkona 14. toukokuuta maatalouden yksinkertaistamispaketti.

    ”Jo hyvin pian EU:n maataloustuottajia säännellään vähemmän, paperitöitä on vähemmän ja aikaa jää enemmän sekä tilan hoitamiseen että perheelle”, komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen maalaili Brysselissä torstaina.

    Tämä kaikki kuulostaa tietysti hyvältä. Maatalouskomissaari Christophe Hansenin esikunnan laatiman esityksen perusteella totuus on karumpi. Viimeisimmän version esityksestä julkisti ensimmäisenä Euractive-verkkosivusto. MT:llä on hallussaan osia tästä esityksestä.

    Tukiviidakon perkaamiseen liittyvät ongelmat kulminoituvat kahteen ristiriitaan.

    Ensinnäkin komissio lupaa, että ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumisessa painotetaan jatkossa enemmän kannustimia kuin sääntelyä. Eli teoriassa kestävästi tuottavien viljelijöiden pitäisi saada enemmän EU-tukea.

    Käytännössä mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että nykyisten voimassa olevien maataloustukien puitteissa rahaa olisi käytettävissä enemmän. Päinvastoin tulevalla vuonna 2028 alkavalla tukikaudella maatalousrahaa on selvästi vähemmän, koska sitä tarvitaan erityisesti turvallisuuden vahvistamiseen.

    Mikään ei viittaa siihen, että nykyisten maataloustukien puitteissa rahaa olisi käytettävissä enemmän.

    Toiseksi komissio helpottaa jäsenmaiden mahdollisuutta jakaa viljelijöille kriisitukea silloin, kun erilaiset luonnonkatastrofit runtelevat. Samaan aikaan kuitenkin väljennetään kriteeristöä, jolla torjutaan luonnonkatastrofeja aiheuttavaa ilmastonmuutosta.

    Pahimmassa tapauksessa maataloustukien ja ilmastonmuutoksen torjumisen välisen kytkennän heikentämisestä tulee eurooppalaiselle maataloudelle huomattava rasite, koska lisähaasteita ja -kustannuksia aiheuttava ilmastonmuutos etenee joka tapauksessa.

    MT:n eri jäsenmaiden diplomaattilähteet Brysselissä korostavat, että eurooppalaisen maatalouden isoja kannattavuusongelmia ei merkittävästi helpoteta EU:n maatalouslakien yksinkertaistamisella. Ei, vaikka joiltain osin muutokset ovat muutakin kuin pelkkää hienosäätöä.

    Lisää aiheesta
    • Oman talouden miettiminen, sen jatkuva seuranta ja suunnittelu ovat viljelijän tärkeimmät tehtävät.

      Maatalouspolitiikka | Aktiiviviljelijä on laskinta käyttävä viljelijä

      Tilaajalle

    Jatkossa esimerkiksi eläinten hyvinvointikorvaukset perustuvat EU-lainsäädännön minimivaatimuksiin. Se tarkoittaa teoriassa, että niissä maissa, joissa on jo tehty paljon eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi, tuottajien pitäisi saada huomattavasti parempia korvauksia. Lisää korvausrahaa ei EU:n puolelta ole kuitenkaan tulossa.

    Ylipäätään iso haaste on, että maataloustukiin liittyvän pykäläviidakon perkaaminen vaikuttaa eri jäsenmaissa eri tavalla.

    MTK:n maatalousjohtaja Johan Åbergin mukaan esimerkiksi hyvän ympäristön ja maatalouden niin sanottuihin GAEC-vaatimuksiin luvatuilla muutoksilla ei sinällään ole suurta merkitystä suomalaisille maataloustuottajille. Yksi näistä joustoista koskee turvepeltojen vettämistä, jota Suomessa on arvosteltu kitkerästi.

    Åberg panee toivonsa loppuvuodesta julkaistavaan komission uuteen yksinkertaistamispakettiin. Sillä on tarkoitus perata ympäristö- ja ilmastolainsäädäntöä, joka koskee myös maataloutta.

    ”Silloin pitäisi pohtia, ovatko koko EU:n tasolla valtavia kustannuksia aiheuttavat ennallistamis- tai metsäkatoasetuksen vaatimukset ylipäätään välttämättömiä nykyisen kaltaisessa maailmassa, jossa rahaa tarvittaisiin esimerkiksi turvallisuuden vahvistamiseen”, Åberg erittelee.

    Pelkästään Suomessa ennallistamisen aiheuttamat kustannukset nousevat satoihin miljooniin.

    Kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden Eurooppa-kirjeenvaihtaja.
    Lisää aiheesta
    • Henna Virkkunen vastaa komissiossa digiasioista, turvallisuudesta ja demokratiasta.

      Maatalouspolitiikka | Tässä asiassa vahva EU on suomalaisen viljelijän etu ‒ maatalousbudjettia ei saa repiä paloiksi

    • Saksan uusi maatalousministeri on lihamestari ja Baijerin CSU:n liittopäiväedustaja Alois Rainer, jolta viime vuonna mieltään toistuvasti osoittaneet maataloustuottajat odottavat paljon.

      Maatalouspolitiikka | EU:n maatalousbudjettia sulatetaan Saksan uuden hallituksen hiljaisella siunauksella – suurtilat ja harrastelijat ovat heikoilla

      Tilaajalle
    • Ukrainassa on valtavat peltoalueet. Maa on koko maailman mittakaavassa merkittävä viljantuottaja.

      Maatalouspolitiikka | Tällaisia vaikutuksia Ukrainan EU-jäsenyydellä olisi maatalousmarkkinoihin: Vehnäpellot siirtyisivät kohti Mustaamerta

      Tilaajalle
    • Eurooppa on viimein havahtunut turvallisuustilanteeseen.

      Maatalouspolitiikka | Hyvä maatalouspolitiikka vahvistaa koko maanosan turvallisuutta

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia