• Tällaisia vaikutuksia Ukrainan EU-jäsenyydellä olisi maatalousmarkkinoihin: Vehnäpellot siirtyisivät kohti Mustaamerta

    Ukrainan maataloustuet olisivat jopa 14 miljardia euroa vuodessa, jos EU:n nykyinen maatalouspolitiikka otettaisiin siellä käyttöön.
    Tilaajalle
    Ukrainassa on valtavat peltoalueet. Maa on koko maailman mittakaavassa merkittävä viljantuottaja.
    Ukrainassa on valtavat peltoalueet. Maa on koko maailman mittakaavassa merkittävä viljantuottaja. Kuva: Dmytro Smolienko / Ukrinform / Lehtikuva
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    22.3.202504:00
    Tuure Kiviranta

    EU:n maatalouspolitiikka vaatisi muutoksia, jos Ukrainasta tulisi unionin jäsen.

    Venäjän suurhyökkäyksen alettua vuonna 2022 niin Ukraina kuin EU ovat vahvasti ilmaisseet halun saada Ukraina EU:n jäseneksi aikanaan.

    EU:n nykyiseen maatalouspolitiikkaan Ukrainaa olisi vaikea sovittaa.

    ”Merkitys on siinä, että Ukraina on valtavan kokoinen maa ja siten maatalousmaan ala on suuri”, sanoo ruokamarkkinoiden asiantuntija Kyösti Arovuori Reinu econista.

    EU:ssa on nyt maatalousmaata 155 miljoonaa hehtaaria ja siitä viljelyala on 98,1 miljoonaa hehtaaria.

    Ukrainassa vastaavat luvut 41,3 miljoonaa hehtaaria ja 32,9 miljoonaa hehtaaria.

    Öljykasveissa EU:n omavaraisuus paranisi, jos Ukraina olisi jäsen. Ukrainassa öljykasviala on yhteensä 10,4 miljoonaa hehtaaria. Viljelyssä on rapsia, auringonkukkaa ja soijaa.

    Lähtökohtaisesti Ukrainasta ei tuotaisi viljaa EU-maihin, Arovuori arvioi. Vehnä menisi jatkossakin maailmanmarkkinoille.

    Sodan aikana viljakuljetuksille on tehty uudelleen reititystä Euroopan kautta, kun merikuljetuksia täytyi vähentää Venäjän iskujen takia ja Venäjän irtaannuttua Mustanmeren viljasopimuksesta.

    Itä-Euroopassa oli viljan maakuljetuksiin tyytymättömyyttä. Viljaa katsottiin jäävän sotkemaan Itä-Euroopan markkinoita, vaikka sen sanottiin vain kulkevan alueen läpi.

    Samalla tosin Puolassa oli vuonna 2023 iso sato, mikä laski viljan hintaa.

    ”Lähtökohtaisesti Ukrainasta ei tuotaisi viljaa EU-maihin.”

    Kyösti Arovuori

    Maidossa, naudanlihassa ja sianlihassa Ukraina on pieni tekijä, Arovuori kertoo.

    Siipikarjanlihassa Ukraina on iso tuottaja, mutta tuotanto vastaa paljolti kysynnän kasvuun.

    Lyhyen aikavälin markkinavaikutukset Ukrainan EU-jäsenyydellä olisivat Arovuoren mukaan pienet.

    ”Pitkällä aikavälillä vaikutukset olisivat isommat, sillä Ukraina on niin kilpailukykyinen”, tutkija sanoo.

    ”Vehnäntuotanto voisi EU:ssa siirtyä Keski-Euroopasta ajan myötä kohti Ukrainaa.”

    ”Ei ole realistista siirtää nykyistä maatalouspolitiikkaa sellaisenaan Ukrainaan.”

    Kyösti Arovuori

    Ukrainan EU-jäsenyys maksaisi 10–14 miljardia euroa vuodessa, jos nykyisiä cap-hehtaaritukia maksettaisiin sen 32,9 miljoonalle peltohehtaarille.

    Nykyisin EU:n koko maatalousbudjetti on noin 55 miljardia euroa vuodessa.

    ”Ei ole realistista siirtää nykyistä maatalouspolitiikkaa sellaisenaan Ukrainaan”, Arovuori sanoo.

    2000-luvun alun itälaajentumisessa oli siirtymäkausi ja tukien alentamisia, kun kymmenen maata liittyi kerralla jäseniksi.

    Jos nykyisestä maatalousbudjetista rahoitettaisiin Ukrainan tuet, niin suurimpia menettäjiä olisivat Ranska, Saksa, Italia ja Puola, Arovuori arvioi.

    Jos taas budjettia kasvatettaisiin, niin Puolaa lukuun ottamatta samat maat joutuisivat maksamaan eniten lisää EU:n kassaan.

    EU:lla ja Ukrainalla on ollut vapaakauppasopimus vuodesta 2016 alkaen.

    2022 Venäjän suurhyökkäyksen alettua tehtiin lisäksi väliaikaiset kaupanvapautukset. Niiden myötä maataloustuotteiden kauppa Ukrainasta EU-maihin vapautettiin täysin tulleista.

    Väliaikaiset ehdot ovat voimassa kesäkuun loppuun asti. Tällä hetkellä ei tiedetä tuleeko niille jatkoa, vai palautuuko kauppaan tulleja tai kiintiöitä.

    Lisää aiheesta
    • Millaista maatalouspolitiikkaa EU:ssa pitäisi harjoittaa tulevaisuudessa? Tähän kysymykseen uutta ohjelmakautta sorvaavien pitäisi pystyä vastaamaan.

      Maatalouspolitiikka | Näin tutkijat uudistaisivat maatalouspolitiikkaa: Tavoitteet tärkeysjärjestykseen, tuet arvioitava uudelleen

    • MTK on Johan Åbergin (oik.) mukaan tyytyväinen visioon. Jyrki Niemen mukaan visio herättää kysymyksiä.

      Maatalouspolitiikka | EU:n maatalouspolitiikkaan tulee iso muutos

    • Kuvassa nautakarjaa Brasiliassa Amazonin alueella.

      Talous | Mercosur-sopimuksesta toivotaan EU:n maatalousmarkkinoille kasvua ja vakautta – ”Sopimus on nyt tärkeämpi kuin koskaan”

      Tilaajalle
    • Viljan vienti on Yhdysvalloista edelleen vahvaa, mutta lisäarvotuotteiden vienti on kärsinyt pahoin. Arkistokuva suomalaisesta satamasta.

      Talous | Tullit näivettävät Yhdysvaltojen ruokavientiä – Kiina pelaa kaupan esteillä omaksi hyödykseen

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia