
Yhdysvaltojen maatalous ja elintarviketeollisuus kärsivät viime vuosikymmenen kauppasodista.
Presidentti Donald Trumpin nyt asettamat uudet tullit ja mahdollisesti vielä tulossa olevat tullit vaikeuttavat Yhdysvaltojen ruoka-alan kehitystä entisestään.
Trump asetti ensimmäisellä virkakaudellaan tulleja Kiinalle. Kiina laittoi vastatullit muun muassa yhdysvaltalaiselle soijalle.
Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodan seurauksena etenkin Brasilia kasvatti soijan myyntiä Kiinaan, kertoo ruokamarkkinoiden asiantuntija Kyösti Arovuori Reinu econista.
Yhdysvallat taas lisäsi soijan vientiä Eurooppaan.
Yhdysvaltojen ruokaviennin kasvu hyytyi kauppasodan takia viime vuosikymmenellä, mutta tuonti jatkoi kasvuaan.
Nyt tuonnin arvo on ylittänyt viennin ja Yhdysvaltojen maataloustuotteiden kauppatase on siten negatiivinen.
”Kansainvälinen kauppa tehostaa tuotantoa ja lisää kuluttajien valinnanmahdollisuuksia. Kaupan esteet taas heikentävät niitä.”
”Raaka-ainevienti, kuten soijan ja viljan vienti, on yhä vahvaa. Lisäarvotuotteissa sen sijaan kauppatase on heikentynyt. Niissä tuontia on enemmän kuin vientiä”, Arovuori sanoo.
Taustalla on rakenteellisia ongelmia, mutta kauppasodat pahentavat kierrettä.
Tullien vaikutukset maksatetaan kotimaassa eli yhdysvaltalaiset kuluttajat maksavat korkeampia hintoja ja veronmaksajat joutuvat kustantamaan tukipaketteja.
Vaikutukset tullien kohteena oleviin maihin riippuvat siitä, kuinka nopeasti kauppavirrat kääntyvät, Arovuori arvioi.
Esimerkiksi viljan viennissä pystytään nopeasti vaihtamaan kauppakumppaneita, mutta pitkälle jalostetuille tuotteille voi olla vaikeampi löytää uusia markkinoita.
”Kansainvälinen kauppa eliminoi ison osan tullien vaikutuksista kohdemaihin”, Arovuori sanoo ja viittaa uusien kauppakumppanien löytymiseen.
Trumpin tulleissa ei ole järkeä, tutkija sanoo. Kaiken lisäksi tullien kohteena on Yhdysvaltojen tärkeimmät vientikumppanit.
Tullit aiheuttavat vastareaktion ja se kohdistuu usein maataloustuotteisiin.
”Kansainvälinen kauppa tehostaa tuotantoa ja lisää kuluttajien valinnanmahdollisuuksia. Kaupan esteet taas heikentävät niitä”, Arovuori muistuttaa.
”Mitä enemmän on kaupan esteitä, sitä enemmän ja laajemmin kärsitään. Suurin haitta koituu tullien asettajalle.”
”Kiinan hinta- ja varastointipolitiikalla on iso merkitys maailmanmarkkinahintojen kehitykseen.”
Entä miten kauppapolitiikassa toimii Kiina?
Kiina on riippuvainen maailmanmarkkinoista, mutta sen toiminta on markkinoita vääristävää.
Kiinan oman ruuantuotannon kasvu ei pysy sen kulutuksen kasvun tahdissa, Arovuori sanoo.
”Viljelykelpoista maata ei ole Kiinassa määräänsä enempää ja kuivuuden lisääntyessä tuotannon kasvupotentiaali heikkenee.”
Kiina on maailman suurin maataloustuotteiden tuoja ja se tekee muiden maiden kanssa kahdenvälisiä kauppasopimuksia.
Samalla se aktiivisesti asettaa ja poistaa erilaisia kaupan esteitä oman kotimarkkinakehityksensä perusteella, Arovuori sanoo.
Kiina tuo etenkin sen oman elintarviketuotannon raaka-aineita, kuten soijaa ja maissia.
Maailman vehnävarastoista puolet on Kiinassa ja maissivarastoista 66 prosenttia. Kiina ei myy niitä muille, vaikka niillä voisi ajoittain tasata maailmanmarkkinoiden muutoksia.
”Kiinan hinta- ja varastointipolitiikalla on iso merkitys maailmanmarkkinahintojen kehitykseen”, Arovuori sanoo.
Kiinan maatalouspolitiikassa tukien kasvu on taittunut ja tukien osuus maataloustuotannon arvosta on nyt samalla tasolla kuin EU:ssa.
Sen sijaan kaupan esteiden kautta Kiinan rajasuoja on selvästi OECD:n keskimääräistä korkeampi, Arovuori kertoo.
Rajasuoja nostaa Kiinassa tuottajahintaa keskimäärin 12,5 prosenttia verrattuna maailmanmarkkinahintaan. EU:ssa vastaava luku on neljä prosenttia ja Yhdysvalloissa prosentin.