• EU:n maatalousbudjettia sulatetaan Saksan uuden hallituksen hiljaisella siunauksella – suurtilat ja harrastelijat ovat heikoilla

    EU:n maatalouspolitiikka ohitetaan Saksan hallitusohjelmassa. Sen tulkitaan enteilevän jäsenmaiden vallan ja vastuun kasvamista.
    Tilaajalle
    Saksan uusi maatalousministeri on lihamestari ja Baijerin CSU:n liittopäiväedustaja Alois Rainer, jolta viime vuonna mieltään toistuvasti osoittaneet maataloustuottajat odottavat paljon.
    Saksan uusi maatalousministeri on lihamestari ja Baijerin CSU:n liittopäiväedustaja Alois Rainer, jolta viime vuonna mieltään toistuvasti osoittaneet maataloustuottajat odottavat paljon.  Kuva: Peter Kneffel, Tobias Schwarz / Lehtikuva
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    30.4.202506:00
    Analyysi
    Tapio Nurminen
    Berliini

    Saksan maatalousministerin salkku palaa Baijerin kristillissosiaalisen unionin (CSU) haltuun. Eurooppalaisittain se tarkoittaa, että suurimman jäsenmaan maataloudesta vastaa EU-parlamentin suurimpaan ryhmään, keskustaoikeistolaiseen EPP:hen kuuluvan puolueen edustaja.

    Muutos on merkittävä. EPP on profiloitunut maatalouden puolestapuhujana, joka tivaa helpotuksia EU:n ympäristö- ja ilmastosäädöksiin. Demarikansleri Olaf Scholzin hajonneen hallituksen maatalousministeri oli vihreiden Cem Özdemir.

    Saksan maataloustuottajat odottavat paljon tulevalta kristillisdemokraatti (CDU) Friedrich Merzin johtamalta oikeiston ja sosiaalidemokraattien (SPD) yhteishallitukselta. Osin toiveet täytetään: dieseltuki palaa, sääntelyä sekä byrokratiaa vähennetään ja verotaakkaa kevennetään. Toisaalta investointeja elinvoimaiseen maaseutuun ei luvata ja minimipalkan nosto 15 euroon on myrkkyä monille tiloille.

    Mielenkiintoisinta on se, että Saksan hallitusohjelmassa ei juurikaan oteta kantaa EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan eivätkä maatalouslobbarit ole sen enempää moittineet tätä puutetta.

    Brysselissä jäsenmaiden diplomaattilähteet ovat taustakeskusteluissa tulkinneet asiaa niin, että erityisesti turvallisuuteen lisää resursseja rahoituskehyksestä taikova EU-komissio on tehnyt ”diilin” maatalousmyönteisenä pidetyn Saksan uuden hallituksen kanssa.

    Lisää aiheesta
    • EU-päätöksenteossa on huomioitava maailman uusi asento.

      Politiikka | Maailma on uudessa asennossa, jossa kovaa vastaan on oltava kova

    Suurin jäsenmaa tukee, tai ei ainakaan äänekkäästi vastusta budjettiuudistuksia, vaikka ne ovat kirveleviä maataloudelle. Tuen turvin komissio voi jatkaa valmistelua ankarasta kritiikistä piittaamatta. Vastineeksi Saksa saa helpotuksia muiden muassa autoteollisuutta kuristaviin ilmastosäädöksiin.

    Suurin jäsenmaa tukee, tai ei ainakaan äänekkäästi vastusta uudistuksia, vaikka ne ovat kirveleviä maataloudelle.

    Komission suomalainen turvallisuudesta ja digiasioista vastaava varapuheenjohtaja Henna Virkkunen puhui maatalousbudjettia nakertavien muutosten puolesta MT:n haastattelussa (MT 14.4.). Rahastoja, joista jaetaan maaseudun kehittämistukia, ollaan yhdistämässä koheesiotukirahojen kanssa. Näitä tukia jaetaan jatkossa entistä enemmän kansallisten ohjelmien perusteella. Eli valtaa ja vastuuta siirretään jäsenmaille.

    MT:n tietojen mukaan muutoksia olisi tulossa myös maatalouden suoriin EU-tukiin. Niitä supistetaan, koska ne pikemminkin murentavat kuin vahvistavat tilojen kilpailukykyä. Juuri kilpailukyvyn vahvistaminen yhdistää EU-komissiota ja Saksan uutta hallitusta.

    Suorat tuet suunnataan jatkossa ensisijaisesti kestävään ruuantuotantoon keskittyville aktiiviviljelijöille. Suurtiloille ja harrastelijoille heruu vähemmän tai ei lainkaan.

    Maatalouskomissaari Christophe Hansen on torjunut huhuja suorien maataloustukien sulamisesta. Berliinissä uutta hallitusta lähellä olevat lähteet ovat maataloustukien suhteen vaitonaisia, mutta korostavat, että turvallisuusrahoitusta on lisättävä.

    Ilmeisesti tämä kuuluu pelin henkeen. Hansenin on tietysti puolustettava maatalousrahoja. Toukokuun ensimmäisellä viikolla työnsä aloittava Saksan uusi hallitus puolestaan pitää EU-maatalouteen ja unionin rahoitukseen liittyvät todelliset korttinsa vielä piilossa.

    EU:n uuden seitsenvuotisen rahoituskehyksen ensimmäisiä esitysluonnoksia saataneen alkukesästä. Uudistetun CAP-maatalouspolitiikan odotetaan olevan valmis julkaistavaksi ennen EU:n elokuista kesätaukoa.

    Vasta silloin alkaa varsinainen jäsenmaiden hallitusten ja komission välinen vääntö. Saksan uudeksi maatalousministeriksi nousee CSU:n lihamestaritaustainen liittopäiväedustaja Alois Rainer Kaniber ja todennäköinen valtiovarainministeri on SPD:n puheenjohtaja Lars Klingbeil.

    Kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden Eurooppa-kirjeenvaihtaja.
    Lisää aiheesta
    • Henna Virkkunen vastaa komissiossa digiasioista, turvallisuudesta ja demokratiasta.

      Maatalouspolitiikka | Tässä asiassa vahva EU on suomalaisen viljelijän etu ‒ maatalousbudjettia ei saa repiä paloiksi

    • Kreikkalainen Elli Tsiforou on ensimmäinen nainen yli 60 vuotta toimineen eurooppalaisen tuottajajärjestön pääsihteerinä.

      Maatalouspolitiikka | Euroviljelijöiden ensimmäinen nainen on kasvanut Välimeren rannalla, mutta yllättää Suomi-kytkennällä

      Tilaajalle
    • Globaali turvallisuus- ja kauppapoliittinen tilanne suorastaan alleviivaavat sitä, että maatalous ja ruoka, kalastus mukaan lukien, ovat EU:n strategisia sektoreita, kirjoittaa Sari Essayah.

      Politiikka | Vahva visio tarvitsee myös rahat

    • Ukrainassa on valtavat peltoalueet. Maa on koko maailman mittakaavassa merkittävä viljantuottaja.

      Maatalouspolitiikka | Tällaisia vaikutuksia Ukrainan EU-jäsenyydellä olisi maatalousmarkkinoihin: Vehnäpellot siirtyisivät kohti Mustaamerta

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    EU:n maatalousbudjetti
    Saksan hallitus
    maatalouspolitiikka
    EPP
    Euroopan unioni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia