• Euroviljelijöiden ensimmäinen nainen on kasvanut Välimeren rannalla, mutta yllättää Suomi-kytkennällä

    Paljasjalkainen ateenalaisen pitää tuottajajärjestön pääsihteerinä venyä lähes mahdottomaan spagaattiin Brysselissä.
    Tilaajalle
    Kreikkalainen Elli Tsiforou on ensimmäinen nainen yli 60 vuotta toimineen eurooppalaisen tuottajajärjestön pääsihteerinä.
    Kreikkalainen Elli Tsiforou on ensimmäinen nainen yli 60 vuotta toimineen eurooppalaisen tuottajajärjestön pääsihteerinä. Kuva: Juha Roininen / EUP-IMAGES
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    3.4.202506:00
    Tapio Nurminen
    Bryssel

    Lasikatto oli lujaa tekoa. Se kesti yli 60 vuotta.

    EU-viljelijöiden perinteikäs edunvalvontajärjestö Copa-Cogeca valitsi viime syksynä ensimmäisen kerran pääsihteeriksi naisen, kreikkalaisen Elli Tsiforoun. Tähän asti EU:n maataloustuottajien Brysselin vakituinen ykköslobbari on aina ollut mies.

    Vaikutusvaltaista tehtävää on hoitanut myös kaksi suomalaista. Risto Volanen toimi pääsihteerinä vuosina 1997‒2003. Tsiforoun edeltäjä, maa- ja metsätalousministeriön kansliapäälliköksi siirtynyt Pekka Pesonen, veti viljelijäorganisaatiota 2007–2024.

    Elli Tsiforoun mukaan maatalouspolitiikan vakaus ja ennustettavuus ovat tärkeitä kaikille eurooppalaisille viljelijöille.
    Elli Tsiforoun mukaan maatalouspolitiikan vakaus ja ennustettavuus ovat tärkeitä kaikille eurooppalaisille viljelijöille. Kuva: Juha Roininen / EUP-IMAGES

    Kreikan pääkaupungissa Ateenassa syntynyt, kasvanut ja viestintää opiskellut uusi pääsihteeri tiedostaa kyllä rikkoneensa lasikaton. Hän korostaa kuitenkin mieluummin maantieteellistä ja kulttuurista taustaansa ja sanoo tuovansa nimenomaan sitä kautta uutta sykettä pitkän EU-historian omaavaan organisaatioon.

    Elli Tsiforou on pesunkestävä helleeni. Juuret juontavat kirjaimellisesti antiikin Kreikkaan asti. Äidin puolen isovanhemmat ovat kotoisin Pontosin alueelta Mustanmeren etelärannalta nykyisestä Pohjois-Turkista, missä asui kreikkalaisia aina maailmansotien väliseen aikaan asti.

    ”Isovanhempani puhuvat murretta, jonka sanotaan olevan lähinnä antiikin kreikkaa”, Tsiforou kertoo. Hänen isänsä suku tulee suurelta Evian saarelta Ateenan pohjoispuolelta.

    Juuri isältä tulee Suomi-kytkentä, joka suomalaiselle on ensikuulemalta yllättävä.

    ”Isäni ja isoisäni ovat molemmat metsäinsinöörejä”, Tsiforou sanoo ja virnistää, kun toimittaja ihmettelee mihin tarvitaan kreikkalaista metsäinsinööriä.

    Alppihiihtäjä Tanskasta on lähes samalla tavalla hämmentävä yhdistelmä kuin metsäinsinööri Kreikasta.

    Metsä on Copa-Cogecan uuden pääsihteerin mukaan Kreikalle tärkeä taloudellinen tekijä.
    Metsä on Copa-Cogecan uuden pääsihteerin mukaan Kreikalle tärkeä taloudellinen tekijä. Kuva: Juha Roininen / EUP-IMAGES

    Missä päin Kreikkaa ylipäätään on metsää?

    ”Oikeastaan kaikkialla ja erityisesti Keski-Kreikassa. Metsä on maalle myös tärkeä taloudellinen tekijä. Ei niin tärkeä kuin Suomelle, mutta on”, Tsiforou huomauttaa.

    Hänen isänsä toimi 1980-luvulla suomalaisten puunjalostustuotteiden edustajana Kreikan markkinoilla ja kävi siksi säännöllisesti Suomessa.

    ”Noilta ajoilta isälläni on vahvoja siteitä Suomeen”, Tsiforou kertoo.

    Hän on itse elämänsä ensimmäisen kerran Suomessa MTK:n vieraana 9. ja 10. huhtikuuta, mutta on Brysselissä tehnyt viimeksi kuluneiden kahdenkymmenen vuoden aikana paljon töitä suomalaisten kanssa.

    Velkakriisin ravistelemassa Kreikassa viljelijöiden tilanne oli koko 2010-luvun poikkeuksellisen synkkä.

    Tsiforou muutti EU-pääkaupunkiin ensimmäisen kerran jo 2004. Sitä ennen hän oli ehtinyt opiskella viittä vaille tohtoriksi Ranskan Grenoblessa. Tiede jäi, kun kreikkalainen europarlamentaarikko Katerina Batzeli kutsui silloin 27-vuotiaan Tsiforoun avustajakseen.

    ”Vastuullani oli työ maatalousvaliokunnassa. Se oli hyvä koulu.”

    Maataloustuottajien käytännön ilot ja surut olivat Elli Tsiforoulle tuttuja jo ennen parlamenttipestiä. Metsäinsinööri-isä oli 14 vuotta Kreikan tuottajajärjestön pääsihteeri.

    Tsiforou toimi kreikkalaisen GAIA Epicheirein -osuuskunnan Brysselin edustuston johtajana viisi vuotta. Euroviljelijöiden ensimmäiseksi naiseksi hän siirtyi GAIA:n toimitusjohtajan paikalta.

    Ensin osuuskunnan pääsihteerinä ja sen jälkeen toimitusjohtajana Tsiforou pääsi lähelle kannattavuusongelmien värittämää maataloustuottajien arkea. Velkakriisin ravistelemassa Kreikassa viljelijöiden tilanne oli koko 2010-luvun poikkeuksellisen synkkä. Usko tulevaisuuteen oli konkurssikypsässä maassa romahtanut pohjamutiin.

    Elli Tsiforou on toiminut kreikkalaisen maatalousosuuskunnan Brysselin edustuston johtajana, pääsihteerinä ja toimitusjohtajana.
    Elli Tsiforou on toiminut kreikkalaisen maatalousosuuskunnan Brysselin edustuston johtajana, pääsihteerinä ja toimitusjohtajana. Kuva: Juha Roininen / EUP-IMAGES

    Velkakriisin jälkimainingeissa yhdessä Pireaus-pankin ja IT-yhtiö Neuropublicin kanssa perustettu osuuskunta oli Kreikan tuottajayhteisölle uusi alku. Järjestö korosti vaikutustyössään, että viljelijät haluavat ennen muuta olla markkinataloudessa markkinaehtoisesti pärjääviä yrittäjiä.

    Yhteiseurooppalaisen tuottajajärjestön pääsihteerinä Elli Tsiforoun pitää venyä huomattavasti vaikeampaan spagaattiin kuin suuren kreikkalaisen osuuskunnan toimitusjohtajana. Hyvin erilaisista jäsenmaista tulevien edunvalvontaorganisaatioiden intressit ovat vääjäämättä hyvin erilaisia. Pohjois-Karjalan pelloilla on totuttu toisenlaisiin suruihin ja murheisiin kuin vaikkapa Etelä-Portugalissa.

    Muutama perusasia Tsifiroun mukaan kuitenkin yhdistää.

    ”Viljelijän ammatti on universaali. Perimmäiset haasteet ovat samanlaisia. Kaikki haluavat vakautta ja ennustettavuutta”, Tsiforou erittelee.

    ”Maatalouspolitiikkaa ei voi muuttua radikaalisti viiden tai seitsemän vuoden välein”, Tsiforou korostaa.

    Edellinen komissio romutti hänen mukaansa monien eurooppalaisten viljelijöiden uskon tulevaisuuteen.

    ”Muutos kohti kestävää tuotantoa ei pelota viljelijöitä, mutta se arrogantti tapa, jolla komissio vei asiaa eteenpäin, oli traumaattinen kokemus”, hän lisää.

    ”Eurooppalaisia viljelijöitä ei saa kauppasopimuksilla rangaista siitä, että he ovat monessa edelläkävijöitä”, Copa-Cogecan pääsihteeri Elli Tsiforou tähdentää.
    ”Eurooppalaisia viljelijöitä ei saa kauppasopimuksilla rangaista siitä, että he ovat monessa edelläkävijöitä”, Copa-Cogecan pääsihteeri Elli Tsiforou tähdentää. Kuva: Juha Roininen / EUP-IMAGES

    Uuden komission linjauksiin maataloustuotannon strategisesta merkityksestä Copa-Cogecan tuore pääsihteeri suhtautuu myönteisesti. Yhtenä synkkänä pilvenä hän näkee uhkaavan kauppasodan, jota erityisesti Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lietsoo.

    ”Kauppasopimukset ovat tarpeellisia, mutta eurooppalaisia tuottajia ei saa rangaista siitä, että he ovat esimerkiksi eläinten hyvinvoinnin suhteen edelläkävijöitä”, Tsiforou painottaa.

    Hänen mukaansa usein unohdetaan, että maataloustuotantoon kohdistuu kumulatiivinen paine käytännössä kaikista neuvoteltavista kauppasopimuksista. Mitä enemmän on jännitteitä, sitä helpommin maataloudesta tulee neuvotteluiden pelinappula.

    Euroviljelijöiden etujärjestön pääsihteerillä on edessään työntäyteiset vuodet, kun EU:n pitkän aikavälin rahoituskehystä kasataan ja CAP-maatalouspolitiikkaa uudistetaan. Tahti kiihtyy jo tänä keväänä ja kovin vääntö on luvassa ensi vuonna.

    Eurooppalaisia tuottajia ei saa rangaista siitä, että he ovat eläinten hyvinvoinnin suhteen edelläkävijöitä.

    Elli Tsiforou

    Tässä pyörityksessä rakkaille harrastuksille, lukemiselle, tennikselle ja kokkaamiselle jää Tsiforoun mukaan liian vähän aikaa. Elokuussa, kun EU:ssa pannaan lomalaput luukulle, Välimeren rantojen kasvatti aikoo taas suunnata juurilleen Kreikan saaristoon.

    ”Puolet lomasta vietän perheeni loma-asunnolla Evian saarella ja puolet ystävien luona Chalkin saarella. Siellä pystyn rauhoittumaan. Meri, luonto, perhe ja ystävät sen tekevät.”

    Elli Tsiforou

    Eurooppalaisen tuottajajärjestö Copa-Cogecan uusi kreikkalainen pääsihteeri.

    Syntynyt ja kasvanut Ateenan eteläisissä lähiöissä lähellä merta. Opiskellut viestintää ja mediaa kotikaupungissaan ja Ranskan Grenoblessa.

    Työskenteli ennen pääsihteeriksi siirtymistään kreikkalaisen maatalousosuuskunta GAIA Epicheireinin toimitusjohtajana.

    Sinkku, joka muutti syksyllä 2024 jo kolmannen kerran elämänsä aikana Brysseliin.

    Harrastaa lukemista. Rakastaa kahlata lehtien viikonloppunumeroita sunnuntaisin. Pelaa tennistä ja urheilee muutenkin säännöllisesti. Kokkaa mielellään perinteisiä kreikkalaisia herkkuja aina, kun siihen liikenee aikaa.

    Lisää aiheesta
    • Maatalouspolitiikka | EU:n maatalousvisio julki – nyt odotetaan konkretiaa ja käytännön tekoja

      Tilaajalle
    • Johan Åberg MTK Valtuuskunnan kokouksessa Hanasaaressa marraskuussa. Arkistokuva.

      Maatalouspolitiikka | MTK ihmettelee: Miksi ministeriö löi jarrut päälle aktiivitilojen määrittelyssä ja tuen kohdentamisessa ruoantuotantoon?

      Tilaajalle
    • Kreikkalainen Elli Tsiforou on Euroopan tuottajajärjestö Copa Cogecan uusi pääsihteeri.

      Maatalouspolitiikka | Eurooppalaisten tuottajien edusnainen tiukkana: EU:n maatalousrahoja ei pidä heittää samaan pataan muiden tukien kanssa

      Tilaajalle
    • Millaista maatalouspolitiikkaa EU:ssa pitäisi harjoittaa tulevaisuudessa? Tähän kysymykseen uutta ohjelmakautta sorvaavien pitäisi pystyä vastaamaan.

      Maatalouspolitiikka | Näin tutkijat uudistaisivat maatalouspolitiikkaa: Tavoitteet tärkeysjärjestykseen, tuet arvioitava uudelleen

    Artikkelin aiheet
    Elli Tsiforou
    Copa-Cogeca
    EU maatalouspolitiikka
    Kreikka
    naisten johtajuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia