Tässä asiassa vahva EU on suomalaisen viljelijän etu ‒ maatalousbudjettia ei saa repiä paloiksi

EU:sta on kuulunut viime aikoina myönteisiä uutisia suomalaiselle maataloudelle. Maatalouskomissaari Christophe Hansenin visio uudesta maatalouspolitiikasta on kuin suoraan suomalaisten edunvalvojien kynästä. Samalla taustalla kummittelee vanha tuttu vääntö rahasta. Maatalouskomissaari tietysti puolustaa oman alansa budjettia ja suunnilleen nykyisen kaltaista mallia EU-tason ja kansallisen rahoituksen välillä.

Kylmän suihkun tarjoaa tällä kertaa Suomen oma komissaari Henna Virkkunen, joka painottaa MT:n haastattelussa EU-rahastojen yksinkertaistamista ja turvallisuuden rahoitustarpeita (MT 14.4.). Suomeksi se tarkoittaa, että maatalouden menoja halutaan siirtää muualle ja osin jäsenmaiden itsensä maksettaviksi.

Jo syksyllä esiin noussutta ajatusta rahapottien yhdistämisestä ei siis ole komissiossa haudattu. Periaatteessa tämä kuulostaa järkevältä. Kukaan ei kiistä puolustushankkeiden rahoitustarpeita. Aikoinaan Suomi taisteli komission kanssa verissä päin oikeudesta maksaa kansallista tukea maataloudelle.

Ajattelussa on kuitenkin pari suurta ongelmaa. Vaikka Virkkunen turvallisuudesta vastaavana komission varapuheenjohtajana ehkä ymmärtää ruokaturvan merkityksen, unionin budjettia räätälöivät eivät selvästikään pidä elinvoimaisen maatalouden ylläpitämistä turvallisuusinvestointina. Kauppasotien maailmassa kyky ruokavientiin on kovaa geopoliittista valuuttaa. Eikä pidä unohtaa sitäkään, että elintarvikesektori on yksi harvoja EU:n viennin kasvualoja.

Toinen ongelma on maatalouspolitiikan kansallistaminen. Se johtaa väistämättä sisämarkkinoiden rapautumiseen, jos mailla on vapaat kädet tukea omaa tuotantoaan. Suomessa se tarkoittaisi, että maatalouden rahoista tulisi osa kotimaan politiikkaa ja vuosittaisten neuvotteluiden kohde.

Vanhentuneeseen vapaakauppauskoon nojaava komissio ei suostu edes spekuloimaan tullimaksujen kasvavaa roolia unionin rahoituksessa. Yksi mahdollisuus vähentää maatalouden suoraa budjettirahoituksen tarvetta, on tehdä eurooppalainen ruokamarkkina reiluksi riittävän tehokkaalla sääntelyllä. EU:n maatalouspolitiikka on ikuisen parjauksen kohde, vaikka se on onnistunut tavoitteissaan paljon paremmin kuin monet muut suitsutusta saaneet EU-hankkeet. Eurooppa tarvitsee jatkossakin vahvan yhteisen maatalouspolitiikan. Se takaa varmimman pohjan alan investoinneille myös Suomessa.