
Maatalouskomissaari Christophe Hansenin helmikuussa julkaisema EU:n maatalous- ja ruokavisio kuulostaa hyvin suomalaiselta, sanoo maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.).
”Visioon tehtiin paljon vaikutustyötä. Se noudattelee paljon meidän hallitusohjelmaa”, Essayah kommentoi keskiviikkona ministeriön toimittajille järjestämässä tilaisuudessa Helsingissä.
Sekä Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelman maatalouskirjaukset että Hansenin visio lähtevät ruuantuotannon tukemisesta.
Visiossa näkyy vahvasti kaksi teemaa: turvallisuus ja kilpailukyky.
EU:n tulevassa budjetissa turvallisuus tulee vaatimaan rahaa. Visio korostaa siksi, että maatalous on oleellinen osa turvallisuutta.
Hansenin visiossa myös maaseudun elinvoima on tärkeässä osassa. Essayah pitää kirjauksia elinvoimaisuudesta tärkeänä, sillä Suomesta maaseutua on 95 prosenttia ja elinvoimainen maaseutu on tärkeä turvallisuudenkin takia.
Ilmasto- ja ympäristötavoitteet eivät ole EU:sta kadonneet, niiden saavuttamiseksi vain tarjotaan nyt kepin sijasta porkkanaa, Essayah sanoo.
”Visio ei heitä ympäristötoimia romukoppaan.”
Uusi komissio haluaa rajoittaa sellaisen ruuan tuontia, joka ei täytä EU:n tuotantovaatimuksia.
Essayahin ja Hansenin huoli on, kuinka saada alalle nuoria. Koko EU:n viljelijöistä 12 prosenttia on alle 40-vuotiaita. Suomessa osuus on 15 prosenttia.
Maatalouspolitiikan ikuisuushaaste politiikan yksinkertaistaminen on tavoitteena niin kotimaassa kuin Hansenin visiossa.
Essayah toteaa, että on pyrittävä vähentämään EU-vaatimusten päälle tulevan kansallisen lisäsääntelyn määrää.
”Ravinnekierrätyksen avulla on mahdollisuus päästä irti ongelmallisesta ilmansuunnasta tulevista lannoitteista.”
Maataloudessa ja ruuantuotannossa tapahtuu tällä hetkellä paljon hyvää, vaikka palstatilaa saattavat hallita negatiiviset uutiset.
Ravinnekierrätyksessä ja biokaasussa on viime vuosina otettu harppauksia eteen päin.
”Fossiilisesta energiasta luopuminen on maatiloille iso mahdollisuus”, sanoi tilaisuudessa valtiosihteeri Päivi Nerg.
Biokaasu ja ravinnekierrätys luovat uskoa nuorille, että maatalous on tulevaisuuden ala. ”Me osataan kestävä ruuantuotanto.”
Ravinnekierrätyksen avulla on mahdollisuus päästä irti ongelmallisesta ilmansuunnasta tulevista lannoitteista, ministeri totesi.
Niin sanottu solumaatalous nähdään ministeriössä isona mahdollisuutena ruoka-alalle.
Tutkijat ovat painottaneet EU:n maatalouspolitiikan suuren remontin tarvetta jo pitkään.
Essayah kehuu komissaari Hansenin haluavan luoda ”uudenlaisen maatalouspolitiikan aikaa”.
Se jää vielä nähtäväksi mihin Hansen pystyy. Täytyy muistaa, että maatalouspolitiikassa komissaarin on vakuutettava EU:n parlamentti ja jäsenmaat, jotta isot uudistukset etenisivät.
Tutkijat ovat painottaneet EU:n maatalouspolitiikan suuren remontin tarvetta jo pitkään. Vuoden 2003 jälkeen uudistuksissa ei ole isompia muutoksia saatu aikaan.
Tutkimusten mukaan politiikan pitäisi paljon nykyistä vahvemmin ohjata maataloutta irti fossiilitaloudesta ja vahvistaa sitä kautta aidosti huoltovarmuutta ja ruokaturvaa.
Tutkijoiden mukaan maatalouspolitiikalla tulisi entistä aktiivisemmin pyrkiä vähentämään päästöjä ja sopeutua ilmastonmuutokseen.
Ruuantuotannon lisäksi kulutuksenkin pitäisi muuttua kestävämpään suuntaan, lukuisat tutkijat ovat todenneet. Siihen ei kuitenkaan voida vaikuttaa vain maatalouspolitiikan keinoin.
Ehdotus EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä on tulossa julki kesällä.
Sen jälkeen voidaan odotella tulevaksi komission varsinaista seuraavan ohjelmakauden cap-ehdotusta.
Helmikuussa julkaistu visio ei vielä ole varsinainen suunnitelma vuoden 2027 jälkeisestä EU:n maatalouspolitiikasta.
Visiossa on vasta lähinnä tavoitteet mitä halutaan, mutta keinot niihin pääsemiseksi pitkälti vielä puuttuvat.