• Pormestari Harri Peltola menee aamukuudelta navettaan, jos mitään yllättävää ei ole tapahtunut

    Puolanka tunnetaan pessimisteistään, mutta julkisuutta on saanut myös pormestari Harri Peltola. Hän kertoo olevansa arjen realisti.
    Tilaajalle
    Harri Peltola on Suomen pessimistisimmän kunnan ykkösmies. Hän näkee pormestarimallissa paljon hyvää.
    Harri Peltola on Suomen pessimistisimmän kunnan ykkösmies. Hän näkee pormestarimallissa paljon hyvää. Kuva: Miska Puumala
    Koti|Ihmissuhteet
    1.5.202521:00
    Jarmo Hankivaara

    Pormestari Harri Peltolan aamu alkaa maatilalla Suolijärven kylässä jo kuuden aikaan, jos mitään yllättävää ei ole sattunut. Toisinaan on noustava aiemminkin, jos lehmä poikii tai laitteisiin tulee vikaa.

    Useimmiten navetassa riittävät rutiinihommat. Sen jälkeen mies vaihtaa kauluspaidan päälle ja autoilee 40 kilometrin päähän Puolangan keskustaan, jossa odottavat pormestarin työt.

    Toimenkuva vastaa kunnanjohtajan tehtävää sillä poikkeuksella, että työ on katkolla viimeistään kuntavaalien jälkeen.

    Peltolan jatko näyttää lupaavalta, vaikka uusi hallitus valitsee seuraavan pormestarin vasta kesäkuun alussa. Keskusta vahvisti vaaleissa asemiaan ja sen listoilla ollut pormestari sai 15 prosenttia äänistä, yhteensä 186.

    ”Nöyräksi vetää. Ilmeisesti jotkut tykkäävät toiminnasta kuntalaisten eteen.”

    ”Jos maatalous on pormestarin toinen ammatti, hän ei karkaa työn perässä toiseen kaupunkiin.”

    Toinen hyvä uutinen Peltolalle tuli aiemmin keväällä, kun hän ja viisi kunnanhallituksen jäsentä saivat vapauttavat päätökset käräjäoikeudessa. Asia koski vuotta 2020, jolloin kunnanhallitus päätti ostaa sosiaali- ja terveyspalvelut viideksi vuodeksi eteenpäin ilman kilpailutusta.

    ”Onhan tuo kokemus, jota ei välttämättä tarvitsisi. Tutkintapyyntö poliisille oli mielestäni tehty poliittisten tarkoitusperien vuoksi yksittäisen luottamushenkilön toimesta.”

    Peltola huokaa, että hän on lakannut lukemasta some-kirjoituksia. Sen sijaan virallisiin valituksiin on pakko reagoida, ja ne ovat alkaneet viedä kunnan päättäjiltä kohtuuttomasti energiaa.

    ”Muistan vielä ajan, jolloin tuli yksi valitus hallinto-oikeuteen vuodessa. Nyt erilaisiin oikeusasteisiin vedetään noin sata juttua vuodessa ja suurin osa vailla oikeita perusteita.”

    Peltola lisää samaan hengenvetoon, että demokratiaan kuuluu valitusoikeus. Sitä hän ei ymmärrä, kuinka pari ihmistä voi laillisesti kiusata ja häiritä kunnan kehittämistä.

    ”Mitä järkeä on esimerkiksi valittaa joka ainoasta rakennusluvasta, jos itse asuu matkojen päässä?”

    ”Mitä järkeä on esimerkiksi valittaa joka ainoasta rakennusluvasta, vaikka jos itse asuu matkojen päässä?”

    Pormestarikunnaksi Puolangalla päätettiin ryhtyä vuonna 2018, ja Peltola on hoitanut tehtävää alusta lähtien.

    Pormestaria ja pormestarimallia silti haastetaan. Keskusta nappasi kuntavaaleissa 11 paikkaa, mutta Puolangan puolesta -yhteislista sai viidenneksen äänistä ja neljä valtuutettua. Näitä puolueiden ulkopuolisia ehdokkaita yhdistävät muun muassa tuulivoiman vastustaminen, valtapuolueen haastaminen – ja pormestarimallista luopuminen.

    Peltolan mukaan pormestarimallista voidaan olla montaa mieltä, mutta hän näkee siinä kiistattomia etujakin.

    ”Pormestarin pitää olla valtuutettu ja asua siis paikkakunnalla. Hän tarvitsee itsekin kunnan palveluita ja on siksi kiinnostunut kehittämään niitä.”

    Pesti on katkolla vähintään neljän vuoden välein. Peltola muistuttaa, että kunnan- tai kaupunginjohtaja tahtoo vaihtua vieläkin tiuhemmin.

    ”Jos vaikkapa maatalous on pormestarin toinen ammatti, hän ei taatusti karkaa työn perässä toiseen kaupunkiin.”

    Harri Peltolasta tuli maatalousyrittäjä, kun seurustelukumppanin isä kuoli onnettomuudessa ja pari päätti jatkaa tämän elämäntyötä.
    Harri Peltolasta tuli maatalousyrittäjä, kun seurustelukumppanin isä kuoli onnettomuudessa ja pari päätti jatkaa tämän elämäntyötä. Kuva: Miska Puumala

    Kunta on saanut mainetta ja turisteja Puolangan pessimistit -yhdistyksen ansiosta. Peltola tunnistaa ”mitä se hyvejää” -mentaliteetin.

    ”Puolangan pessimismi on arkipäivän realismia. Kun ei odota liikoja, joskus voi yllättyä iloisesti.”

    Peltola tosin itse on geeniperinnöltään pohjalainen. Mummola sijaitsi Perhossa, jossa härmäläinen mummo ja perholainen isoisä pitivät pientä tilaansa aikanaan. Myöhemmin sitä jatkoi isän sisko.

    Isovanhempien luona Peltola sai ensi kosketuksen lihakarjaan ja sysäyksen maatalousyrittäjäksi, vaikka isä oli matematiikan ja fysiikan opettaja.

    Puolangalle perhe muutti isän työn vuoksi, kun Peltola oli muutaman vuoden ikäinen. Lapsia oli taajamassa paljon, ja monenlainen liikunta oli kunniassa. Monet innostuivat lentopallosta, Peltola hiihdosta.

    Elämä mullistui lukiossa, kun Peltola alkoi seurustella. Tyttöystävä asui karjatilalla, mikä osaltaan sai Peltolan lähtemään lukion jälkeen maa- ja metsätalouskouluun Kajaaniin. Sen jälkeen hän lähti suorittamaan varusmiespalvelusta ja tarkoitus oli jatkaa maatalousalaa opistotasolle.

    Kohtalo puuttui kuitenkin peliin. Seurustelukumppanin isä menehtyi auto-onnettomuudessa, ja pariskunta päätti ryhtyä jatkamaan tilaa. Sillä tiellä ollaan – ja se opistokin tuli myöhemmin suoritettua.

    Reilun 35 vuoden maatalousyrittäjyys on ollut täynnä muutosta ja kasvamisen pakkoa.

    ”Vain laajentamalla voi päästä edellisen vuoden tuloihin.”

    Alkuvuosina seivästettiin vielä heiniä, ja Peltola ajoi joitain miljoonia kilometrejä maitoautoa leipää leventääkseen. Nyt tilalla on noin sata lypsävää ja saman verran muuta karjaa sekä 120 hehtaaria peltoa.

    Puoliso Marjo Peltola on työskennellyt tilalla päätoimisesti, ja viime vuosina heidän poikansa Matti Peltola on astunut isompaan rooliin. Kaksi lypsyrobottia, yksi palkollinen ja kesäapulaiset riittävät oman väen lisäksi.

    ”Noin vuosi sitten tila yhtiöitettiin Alanteen Maito oy:ksi, ja poikamme omistaa nyt hieman yli puolet osakekannasta.”

    Harri Peltolan käy aamuisin katsomassa, että navetassa on kaikki hyvin ja lähtee sen jälkeen hoitamaan kunnan asioita.
    Harri Peltolan käy aamuisin katsomassa, että navetassa on kaikki hyvin ja lähtee sen jälkeen hoitamaan kunnan asioita. Kuva: Miska Puumala

    Peltola on voinut keskittyä kunnan asioihin, jotka ovatkin kokopäivätyö.

    Haasteita riittää niissäkin, sillä muutaman vuoden päästä valtionosuuksien uudistuksen pelätään kiristävän kuntataloutta entisestään.

    Tuulivoimasta odotetaan vetoapua, mutta suunnitelmien toteutumista rajoittavat kunnassa herännyt vastustus ja osin Puolustusvoimien lausunnot, jotka liittyvät tutkien toimintaan.

    Matkailussa olisi kasvunvaraa. Kunnassa on noin 2 350 asukasta, ja ajoittain väkiluku tuplaantuu mökkiläisten ansiosta – eikä vain kesäisin.

    Ja kukapa ei muistaisi 1990-luvun Metsolat-sarjaa. Vaikka kunnan nimi oli muutettu ja kuvaukset tehtiin pääasiassa Pirkanmaalla, tarina sijoittui Puolankaan ja esikuvana oli Paljakan laskettelukeskus.

    Legendaarinen laskettelurinne on valitettavasti seissyt koronasta saakka suurimmaksi osaksi tyhjän panttina, eikä englantilaisen yrittäjän aivoituksista ole tietoa.

    Peltola muistuttaa, että Paljakka on paljon muutakin kuin laskettelukeskus. Talviaktiviteetteja ja majoitusta piisaa moneen lähtöön, ja jokaisena vuodenaikana on tarjolla hienoa luontoa, kuten Suomen ehkä tunnetuin putous Hepoköngäs.

    Jotkut kuntalaiset ehtivät vetää kahvin väärään kurkkuun aprillipäivänä 2024, kun kunnan Facebook-sivulla kerrottiin Hepokönkään valjastamisesta vesivoiman tuotantoon.

    Tämän vuoden aprillipilana kerrottiin, että Puolangalle rakennetaan rautatieasema ja raideyhteydet lähikaupunkeihin. Sitä ei uskonut edes pahin pessimisti.

    Harri Peltola

    57-vuotias maatalousyrittäjä ja Puolangan pormestari.

    Lähti kuntavaaleihin keskustan ehdokkaaksi 2005 ja valittiin heti kunnanhallituksen puheenjohtajaksi.

    Oli kuntavaaleissa 2025 Puolangan ääniharava 186 äänellä.

    Perheeseen kuuluu puoliso Marjo Peltola ja kaksi aikuista lasta.

    Syntynyt Ylitorniolla, mutta perhe muutti muutaman vuoden kuluttua Puolangalle.

    Koulutukseltaan agrologi (YAMK), ja osakkaana Alanteen Maito Oy:ssä.

    Viettää mieluusti vapaa-aikaa 4- ja 6-vuotiaiden lastenlasten kanssa.

    Lisää aiheesta
    • Vuolenkosken alakoulun opettajalle Johanna Saloselle oli selvää, että hän palaa kotikyläänsä opintojen jälkeen.

      Koti | 500 asukkaan kylä Päijät-Hämeessä kasvaa niin, ettei miljoonan euron päiväkodille ollut vaihtoehtoa – ”Tulevaisuuden usko on liekkejäkin lujempaa”

    • Kalervo Kummola on toiminut Tampereen pormestarina keväästä 2023 lähtien. Kummolasta tuli tamperelainen 50 vuotta sitten, kun hänet pyydettiin jääkiekon SM-liigan ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi.

      Urheilu | Tampereen pormestari Kalervo Kummola kasvoi varhaislapsuutensa maatilalla – ”Jokainen ihminen, joka ajattelee järkevästi omilla aivoillaan, tajuaa maatalouden arvon”

      Tilaajalle
    • ”Positiivisen ajattelun kurssit ovat puppua. Pessimismiin ei tarvita koulutusta, koska se on ihmiselle luontaista”, uskovat ainakin Markku Haapalainen (vas.), Maija Saviniemi, Liisa Holappa, Johan Heino, Liisa Oikarinen ja Arto Korkatti.

      Pessimisti sanoo asiat suoraan

    Artikkelin aiheet
    Harri Peltola
    Puolanka
    pormestarimalli
    maatalous
    tuulivoima
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle