Viivästynyt hoito oli viedä siipan hengen – näin voisi tapahtua sinullekin

Jouduin tänä keväänä seuraamaan läheltä tapahtumasarjaa, johon käytännössä kuka tahansa meistä voisi joutua. Puolisoni polveen nimittäin tuli pieni tulehdus, jonka piti hoitua levolla. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan polveen jouduttiin hakemaan kortisonipiikki. Oletettavasti piikin mukana polveen pääsi ärhäkkä sairaalabakteeri, johon tavallinen antibiootti ei tehonnut.

Tästä seurasi useamman päivän kestänyt taistelu, jossa yritimme eri tavoin saada tehoavaa hoitoa. Jalka turposi päivä päivältä ja kipu ja tuska tietysti kasvoivat samaa tahtia. Harvoin olen tuntenut itseäni niin voimattomaksi kuin katsellessani siippani kärsimystä valtavien kipujen kourissa. Tilanteen vakavuudesta kertoo hyvin se, että kun vihdoin onnistuimme pääsemään sairaalan infektio-osastolle, tulehdusarvot hipoivat jo 350.

Hoidon viivästyessä reiteen ehti kehittyä valtava paise, joka jouduttiin leikkaamaan pois avaamalla jalka koko reiden pituudelta. Seurauksena pitkä sairasloma ja komea arpi.

Tarinalla on sikäli onnellinen loppu, että siippa säilyi hengissä eikä jalkaan jäänyt pysyvää vammaa. Potilasvahinkokeskuksen mukaan näin hyvin ei käy kaikille. Terve ihminen voi siis huonolla tuurilla menettää henkensä hoitoa odotellessaan.

Tapaus ei ole edes ainutkertainen, sillä Potilasvahinkokeskuksen mukaan noin 20 prosenttia kaikista potilasvahingoista johtuu hoidon viivästymisestä. Vahinkoilmoituksia tehtiin viime vuonna 10 800, mikä on enemmän kuin koskaan lakisääteisen potilasvakuutuksen historiassa.

Mietityttämään jäi sekin, että jos olisin jättänyt vastaavassa tilassa olevan koirani hoidotta, istuisin varmaankin syytettynä eläinsuojelurikoksesta.

Tyypillisesti eläinsuojelurikosta käsiteltäessä oikeudessa arvioidaan sitä, että onko maallikko voinut havaita eläimen kokeman kivun. Tässä tapauksessa minä maallikkona havaitsin kyllä kivun varsin selvästi. Ongelma oli siinä, että ammattilaiset eivät kivusta tuntuneet piittaavan vaan potilasta hoidettiin enemmän protokollien ja käytäntöjen kautta. Esimerkkinä vaikkapa ambulanssi, jonka miehistö konsultoi ohjeistuksien mukaisesti lääkäriä, joka näkemättä potilasta ilmoitti, ettei akuuttia tarvetta hoidolle ole. Ei, vaikka potilas arvioi kivun olevan luokkaa 10/10.

Sitä jää väkisinkin pohtimaan, kuka pitäisi huolta ihmisten oikeudesta saada hoitoa? Ehkäpä sote-ministeri Wille Rydman?

En ole kuitenkaan kuullut hänen olevan huolissaan potilasvahingoista vaan hän on keskittynyt puolustelemaan hoitomaksujen korotuksia toteamalla, etteivät ne osu "montaa kertaa elämässä omalle kohdalle".

Ehkä hän tarkoitti uusia vainajamaksuja, ne kun joutuu maksamaan vain kerran elämässä – varsinkin jos hoito menee kerralla pieleen.