

Sairaalabakteerinakin tunnettu MRSA on edelleen yleinen teurassioilla Suomessa. Tämä selviää kolmannesta teurassikojen MRSA-kartoituksesta, joka toteutettiin Suomessa viime vuonna osana EU-laajuista selvitystä, kertoo Ruokavirasto.
Teurassioista satunnaisotannalla kerätyt näytteet otettiin teurastamoista, jotka edustivat yli 90 prosenttia kotimaisesta sikatuotannosta. Sikoja tutkittiin yhteensä 129 teuraserästä.
Koska kyseessä ei ole tilatason tutkimus, tuloksista ei voi päätellä suoraan MRSA:n esiintyvyyttä suomalaisilla sikatiloilla, sanoo johtava tutkija Suvi Nykäsenoja Ruokavirastosta.
”Yleisyyteen sioilla vaikuttaa se, että tuotantoeläinperäisen MRSA:n on todettu sopeutuneen sikoihin erittäin hyvin.”
Suomessa ensimmäinen MRSA-löydös sikatilalta tehtiin vuonna 2008. Tuolloin arvioitiin, että sitä esiintyy muutamalla yksittäisellä porsastuotantotilalla. Tämän jälkeen kyseisten bakteerien esiintyvyyttä on seurattu teurassioilla.
Ruokaviraston mukaan MRSA on ollut yleinen suomalaisilla sikatiloilla jo usean vuoden ajan.
Yleisyyteen sioilla vaikuttaa se, että tuotantoeläinperäisen MRSA:n on todettu sopeutuneen sikoihin erittäin hyvin, Nykäsenoja kertoo.
”Tartuntoja edistävät sikojen läheinen kontakti toisiinsa ja ympäristöön. MRSA pystyy säilymään esimerkiksi pölyssä ja rakenteiden pinnoilla. Teurassiat voivat saada tartunnan tilalta lähtemisen jälkeen teurastamon lisäksi myös kuljetuksen aikana.”

Viime vuoden tulos oli Nykäsenojan mukaan odotettu aiempien seurantatietojen ja vallitsevan kehityssuunnan perusteella.
”Euroopassa on nähty esiintyvyyden kasvaneen jo aiemmin.”
Nykäsenoja mukaan on tärkeä huomioida, että Suomessa ihmisillä todetuissa MRSA-tartunnoissa tuotantoeläinperäisen MRSA-tyypin CC398:n osuus on edelleen alhainen. Vuonna 2024 uusista MRSA-tapauksista CC398-osuus oli 4,3 prosenttia.
”Sikojen parissa työskentelevien on kuitenkin edelleen syytä suojautua ja tätä varten Työterveyslaitos on julkaissut ohjeistuksen.”
Työterveyslaitos ohjeistaa, että sairaalahoitoon hakeuduttaessa on syytä kertoa, jos itse tai perheenjäsen työskentelee sikojen parissa.
Tutkimusten perusteella on osoittautunut, että MRSA:sta on erittäin vaikeaa ellei jopa mahdotonta päästä eroon, kun se on päässyt yleistymään sikatiloilla, Nykäsenoja kertoo.
”Eroon pääseminen vaatisi käytännössä kaikkien sikalan sikojen teurastamisen, sikalan täydellisen puhdistamisen ja desinfioinnin kaikki sikalan rakenteet ja laitteet mukaan lukien.”
Vaikka tämä onnistuisi, haasteena olisi, että sikalaan ei saisi tämän jälkeen tuoda yhtään MRSA:ta kantavaa sikaa, Nykäsenoja jatkaa. MRSA leviää hyvin nopeasti uudelleen.
Nykytiedon mukaan MRSA-bakteeri ei tartu helposti käsittelemällä tai syömällä MRSA-bakteeria sisältävää elintarviketta.
Kuten muitakin käsien välityksellä leviäviä bakteeritartuntoja, MRSA-tartuntoja ehkäistään keittiöissä noudattamalla hyvää työskentely- ja käsihygieniaa, Ruokavirasto muistuttaa. MRSA tuhoutuu kuumentamalla ruoka kypsäksi.
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen Efsa julkaisee MRSA-kartoituksen lopulliset, EU-laajuiset tulokset aikaisintaan kuluvan vuoden lopulla.
Sitten saadaan tietää, mikä on Suomen tilanne verrattuna muihin EU-maihin.
Aiemmin Euroopassa isoissa sianlihantuotantomaissa tehdyissä tutkimuksissa MRSA:ta on todettu hyvin yleisesti, Nykäsenoja kertoo.
Alankomaissa vuonna 2013 teurastamolla tutkituista sikaeristä 98 prosenttia oli MRSA-positiivisia.
Esimerkiksi Saksassa 82–98 prosenttia sikaeristä on ollut positiivisia ennen vuotta 2009. Alankomaissa vuonna 2013 teurastamolla tutkituista sikaeristä 98 prosenttia oli MRSA-positiivisia, ja Tanskassa vuonna 2012 teurastamoilla tutkituista yksittäisistä sioista 77 prosenttia oli positiivisia.
Tutkimusten välillä on kuitenkin ollut eroja, joten suoraa vertailua on vaikea tehdä, Nykäsenoja huomauttaa.
MRSA on stafylokokkibakteerikanta, joka on vastustuskykyinen tietyille antibiooteille.
Aiheuttaa samanlaisia infektioita kuin antibiooteille herkkä stafylokokki, mutta hoito on hankalaa tehoavien antibioottien vähyyden takia.
Tuotantoeläimistä MRSA voi tarttua ihmiseen suorasta kosketuksesta eläimiin, kosketuspintojen tai ilman välityksellä. MRSA voi tarttua ihmisestä toiseen tai ihmisestä eläimeen.
Elintarvikkeista on löytynyt MRSA-bakteeria, mutta ruokaa ei pidetä merkittävänä tartuntojen välittäjänä.
Suomen ensimmäinen tuotantoeläinperäinen MRSA CC398 -tapaus ihmisillä todettiin vuonna 2007. Elämistä MRSA CC398 -bakteeria on todettu Suomessa hevosista, sioista, koirista ja yhdestä kissasta.
Sikojen parissa työskentelevien on suojauduttava MRSA-tartunnalta
Lähteet: Ruokavirasto ja Duodecim Terveyskirjasto