• Oululainen bändi rakensi kappaleen traktorin tyhjäkäynnin äänen päälle

    Biisin rytmi perustuu traktorin käyntiääneen, joka kääntyy oudoksi jazzteknoksi. Myös kappaleen videolla ajellaan traktorilla.
    Post Babylon herättää tunteita kuulijoissaan.
    Post Babylon herättää tunteita kuulijoissaan. Kuva: Matti Möttönen
    Koti|Musiikki
    22.1.202623:00
    Juho Mäkelä

    Pitkänlinjan oululaisten vaihtoehtorokkareiden kokoonpano Post Babylon avaa vuoden 2026 herkän rujosti. Perjantaina 21.1. ilmestyvä single Trakta piiskaa rytmillään ja kasvaa kohti lopunajan tunnelmaa.

    Traktorin tyhjäkäynnin äänen päälle rakentuva kappale on Post Babylonin ”ensimmäinen teknobiisi”, mutta Trakta on kaikkea muuta kuin yksioikoinen jumputus.

    Sämplätyt hälyäänet, vaelteleva trumpetti ja tarina mahdolliseen kuolonhyppyyn valmistautuvasta trapetsitaiteilijasta loppuu kaukaisen kurkiauran ääneen.

    ”Toivoa on ainakin siihen asti kun kappale loppuu”, laulaja ja biisin sanoittanut Janne Helttunen lupaa tiedotteessa.

    Yhtyeessä vaikuttavat Oulun kulttuurisäätiön ohjelmajohtaja Samu Forsblom (trumpetti, kiipparit), aiemmin Brüssel Kaupallinen -yhtyeessä laulanut Janne Helttunen ja muun muassa Boots-yhtyeessä ja Kauko Röyhkän kanssa soittanut basisti Pete Heikkinen.

    ”Moni on kuvannut meidän musaa jotenkin pelottavaksi. Se on ollut jokseenkin yllättävää, kun ei olla tieten tahtoen yritetty tehdä sitä.”

    Pete Heikkinen

    Traktasta välittyy Post Babylonin jäsenten vankka kokemus eri musiikkityyleistä. Bändin soittoa on luonnehdittu sanoilla ”urbaani jazz”, mutta jo trion aiempi materiaali on näyttänyt, että se voi tarkoittaa lähes mitä tahansa.

    Post Babylon herättää tunteita kuulijoissaan.

    ”Moni on kuvannut meidän musaa jotenkin pelottavaksi. Se on ollut jokseenkin yllättävää, kun ei olla tieten tahtoen yritetty tehdä sitä. Mutta se on mielestäni positiivinen asia ja ehkä ollaan tietämättä keksitty oma kauhusoundi”, basisti Pete Heikkinen pohtii.

    Traktassa on painostava tunnelma. Laulun sirkustaiteilijan syke kasvaa ja maitohapot polttavat lihaksia, kun ratkaiseva hetki lähestyy. Toisaalta kun koneet taukoavat, luonto on jälleen läsnä.

    ”Korvessa kun touhuaa traktoreiden ja koneiden kanssa ja kun lopettaessa nostaa kuulosuojaimet korvilta, niin vastassa on usein täys hiljaisuus tai just joutsenten tai kurkien kaukaa kantautuva kaunis laulu. Sen avulla syntyy kontrastia ja syvyyttä musiikkiin”, Heikkinen sanoo.

    Trakta ja viime kesäkuussa ilmestynyt single Oppivathan koiratkin ajamaan pyörällä enteilevät vuonna 2026 valmistuvaa Post Babylonin kolmatta pitkäsoittoa.

    Lisää aiheesta
    • Pauli Hanhiniemi muutti Tampereelle yli 30 vuotta sitten, mutta synnyinseutu Etelä-Pohjanmaalla elää vahvana muistoissa.

      Kirjallisuus | Kolmas nainen päätyi kansien väliin – ”Mitä tapahtuu, kun seitsemän maalaispoikaa lähtee tien päälle”

      Tilaajalle
    • Huhdasjärven kylätalolla harjoittelevat Raakun jäsenistä Noora Siivonen, Ari Aalto, Maria Mikkola, Luukas Kaskimaa, Suvi Autio, Karoliina Ilonoja, Timo Laitala,  Sami Espo ja Saana Mitronen.

      Musiikki | ”Kaikki ovat saaneet tehdä biisejä”– kyläorkesteri Raakku tähtää maailman huipulle

    • Eppu Normaalin kitaristi Juha Torvinen on asunut neljännesvuosisadan vanhassa maalaistalossa Ylöjärvellä.

      Musiikki | Eppujen kitaristi Juha Torvinen asuu maalaistalossa vuodelta 1901: ”Kahden vuoden kunnostuksen jälkeen minulla tippuivat hanskat”

      Tilaajalle
    • Kanat tulivat Noora Louhimolle maallemuuton myötä talon mukana. ”Kanojen elämää on terapeuttista seurata”, hän toteaa.

      Musiikki | Hevilaulaja osti talon – kanat tulivat kaupan päälle

    Artikkelin aiheet
    tyhjäkäynti
    Post Babylon
    Musiikki
    Muusikot & bändit
    Laulajat ja laulaminen
    Traktori
    Maatalouskoneet ja -tarvikkeet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta