• Kokenut eläintentäyttäjä aloitteli uraansa jo mopoikäisenä – lemmikkieläimiin hän vetää rajan ja kertoo nyt miksi

    Täyttäjä Pasi Ahopelto neuvoo, miten tulee toimia, jos haluaa saaliinsa täytettäväksi.
    Tilaajalle
    Pasi Ahopelto kertoo, että varsinaisen täyttämisen lisäksi eläintentäyttäjän on luotava eläimelle ympäristö. Se tarkoittaa esimerkiksi erimittaisten oksien keräämistä varastoon.
    Pasi Ahopelto kertoo, että varsinaisen täyttämisen lisäksi eläintentäyttäjän on luotava eläimelle ympäristö. Se tarkoittaa esimerkiksi erimittaisten oksien keräämistä varastoon.  Kuva: Taina Renkola
    Lukemisto|Eläimet ja kasvit
    18.8.202420:00
    Tuovi Mäkipere

    Kun Pasi Ahopellolla oli ikää 15 vuotta, hän aloitti harrastuksen, joka muuttui myöhemmin ammatiksi.

    Tuolloin 1970-luvun alussa mopoikäinen Ahopelto täytti ensimmäistä kertaa eläimen, tarkemmin sanottuna naarasteeren. Kyseinen teeri on Ahopellolla edelleen varaston nurkassa.

    Vuosikymmenten aikana hänen käsissään uuden muodon ovat saaneet tuhannet muutkin linnut, nisäkkäät ja kalat.

    Alavalinta ei suinkaan ollut sattumaa. Ensinnäkin Ahopelto on aina tarkkaillut luontoa, ja lisäksi hänellä on vahvaa sukurasitetta kädentaitoihin. Hänen isänsä oli räätäli ja äiti muuten vain innokas ompelija.

    ”Minut on varmaankin rokotettu ompeluneulalla”, Ahopelto kuvailee.

    ”Minut on varmaankin rokotettu ompeluneulalla.”

    Käsitöiden tekeminen olikin hänelle lapsesta asti helppoa, mieleistä ja mukavaa puuhaa, mutta kädentaidot pysyivät pitkään harrastuksena. Alkuperäiseltä koulutukseltaan Ahopelto on merkonomi, ja 1980–1990-luvuilla hän ehti myydä metalliverstaalla varaosan jos toisenkin.

    Vuonna 1998 oli uramuutoksen aika, sillä Helsingin Eläinmuseolla, nykyisellä Luonnontieteellisellä museolla, avautui mahdollisuus aloittaa nelivuotinen luonnontieteellisen alan konservaattorikoulutus.

    Vaikka Ahopelto oli siinä vaiheessa täyttänyt yhden jos toisenkin eläimen, museolla oppia karttui roimasti lisää. Ahopelto muistelee lämpimästi sitä, ettei koulutuksen aikana ollut kiire vaan sai keskittyä tekemiseen.

    Ehkä erikoisin eläin, jonka Ahopelto sai oppivuosiensa aikana valmistaa, oli luolakarhun (Ursus spelaeus) luuranko. Sukupuuttoon kuolleen lajin luuranko sai muotonsa useiden karhuyksilöiden luista.

    Käsitöiden tekeminen on aina ollut Pasi Ahopellolle helppoa, mieleistä ja mukavaa. Kädentaidot pysyivät kuitenkin pitkään harrastuksena.
    Käsitöiden tekeminen on aina ollut Pasi Ahopellolle helppoa, mieleistä ja mukavaa. Kädentaidot pysyivät kuitenkin pitkään harrastuksena. Kuva: Taina Renkola

    Eläinten täyttäminen muuttui Ahopellon ammatiksi heti opintojen alussa. Metsästettäviä lajeja Ahopelto on täyttänyt sorsista hirviin ja rusakoista karhuihin.

    Jos metsästäjä haluaa täytättää saaliinsa, Ahopellolla on antaa pari vinkkiä. Parasta on, jos saaliin saa tuotua täyttäjälle mahdollisimman ehjänä ja tuoreena.

    Jos Ahopellon pöydälle päätyy tuore eläin, hänellä on tapana nylkeä se saman tien ja antaa lihat asiakkaalle kotiinviemisiksi. Eläimen nahka puolestaan päätyy pakastimeen odottamaan varsinaisen täyttämisen alkua.

    Jos saalista ei ole mahdollista tuoda täyttäjälle heti tuoreeltaan, se pitäisi saada kokonaisena pakastimeen mahdollisimman nopeasti. Pakastusketjun pitäisi säilyä täyttäjälle asti.

    Pasi Ahopelto

    Syntynyt 1956 Etelä-Pohjanmaan Soinissa, jossa asuu edelleen.

    Perheeseen kuuluu vaimo ja neljä aikuista lasta.

    Valmistui luonnontieteellisen alan konservaattoriksi vuonna 2002. Aiemmalta koulutukseltaan merkonomi.

    Aloitti eläinten täyttämisen harrastuksena 15-vuotiaana ja teki sitä ammatikseen vuodesta 1998 eläkepäiviin asti.

    Täyttää eläimiä edelleen harrastustoimintana. Poika Heikki jatkaa Lehonpajan yrittäjänä isänsä jalanjäljissä.

    Harrastaa luonnossa liikkumista monin tavoin: metsästystä, kalastusta sekä vaimon apuna marjastusta ja sienestystä. Mökkeilee erämaamökissä Savukoskella Lapissa.

    Kun on aika aloittaa varsinainen täyttö, Ahopelto puhdistaa nahan lihasta ja rasvasta. Seuraavaksi nahalle on luvassa pesu, hyönteissuojaus ja kuivaus.

    Kalojakin Ahopelto täyttää. Eväkkäiden täyttö on teknisesti samanlaista puuhaa kuin muillakin eläimillä, joskin maalaamista on enemmän, sillä kalan alkuperäiset värit katoavat nahan kuivuessa ja ne on loihdittava pintaan uudelleen.

    Täytetyn eläimen kroppa syntyy nykyään useimmiten uretaanista, mutta kropan voi myös muotoilla myös esimerkiksi lastuvillasta ja langasta. Valtaosa Ahopellon täyttämistä eläimistä saa nykyään sisäänsä uretaanikropan.

    Valtaosa Ahopellon täyttämistä eläimistä saa nykyään sisäänsä uretaanikropan.

    Yli neljännesvuosisadan aikana Ahopellolla on ollut oikeastaan vain kaksi rajausta siihen, mitä hän täyttää. Ensinnäkin saaliiden pitää olla luvallisia, eli jos metsästäjä haluaa täytättää rauhoitetun eläimen, hänellä pitää olla siihen ely-keskukselta saatu hallussapitolupa.

    Lisäksi Ahopelto on vetänyt rajan siihen, että lemmikkikissoja ja -koiria hän ei täytä. Syy on selvä: vaikka lemmikin täyttäisi teknisesti äärimmäisen taitavasti, ei täytetyllä eläimellä ole sitä samaa ilmettä, jota lemmikin omistaja on katsellut jopa vuosikymmenet.

    Pasi Ahopelto on täyttänyt monenlaisia eläimiä, mutta rajan hän on vetänyt siihen, että lemmikkikissoja ja -koiria hän ei täytä.
    Pasi Ahopelto on täyttänyt monenlaisia eläimiä, mutta rajan hän on vetänyt siihen, että lemmikkikissoja ja -koiria hän ei täytä.  Kuva: Taina Renkola

    Eläintentäyttäjän ammatti on harvinainen, eikä ihmisillä ole välttämättä käsitystä siitä, mitä kaikkea työ pitää sisällään.

    Varsinaisen täyttämisen ja yrittämiseen liittyvien paperitöiden lisäksi eläintentäyttäjän on luotava eläimelle ympäristö. Tämä vaatii esimerkiksi erimittaisten oksien keräämistä varastoon.

    Varsinaisen täyttämisen ja yrittämiseen liittyvien paperitöiden lisäksi eläintentäyttäjän on luotava eläimelle ympäristö.

    Lisäksi aivan oma lukunsa ovat diodraamat, joissa koko ympäristö pitää pystyä itse luomaan. Kyseessä on eräänlainen kolmiulotteinen pysäytyskuva luonnosta, esimerkiksi sellainen, jossa etualalla kettu nappaa jäniksen, taustalla vilistää hiiri ja katonrajassa lentää lintuja.

    Ahopelto on vuosikymmenten aikana ehtinyt tehdä kymmeniä diodraamoja esimerkiksi Metsästysmuseolle ja luontokeskus Haltialle. Diodraamassa paitsi täytetyt eläimet myös maisema on tehty mahdollisimman aidonnäköiseksi esimerkiksi luonnosta kerättyjä kiviä ja kasveja hyödyntämällä.

    Kalojen täyttäminen on teknisesti samanlaista kuin muidenkin eläinten täyttäminen, joskin maalaamista on enemmän
    Kalojen täyttäminen on teknisesti samanlaista kuin muidenkin eläinten täyttäminen, joskin maalaamista on enemmän Kuva: Taina Renkola

    Ahopelto on koettanut pitää työstään matalaa profiilia, sillä sana on levinnyt mainostamattakin. Etenkin diodraamojen tekeminen on aikaa vievää puuhaa, eikä Ahopelto ole halunnut ajautua tilanteeseen, jossa yksityisasiakkaiden tilaukset jäisivät isompien projektien jalkoihin.

    Ahopellon filosofian voisi tiivistää niin, että yksinkertainen on kaunista. Täytetty eläin nousee paremmin esiin, kun sen ympärillä on vain vähän mutta tarkkaan valittuja materiaaleja. Työ vaatii siis myös taiteellista silmää.

    ”Uusia eläinlajeja ei kuitenkaan saa näissä hommissa ruveta keksimään.”

    ”Uusia eläinlajeja ei kuitenkaan saa näissä hommissa ruveta keksimään.”

    Pasi Ahopelto on yrittäjänä siinä onnellisessa asemassa, että hänen nuorin lapsensa Heikki Ahopelto on seurannut isänsä jalanjälkiä eläintentäyttäjäksi.

    ”Varoitteluistani huolimatta hän ryhtyi näihin hommiin”, Pasi Ahopelto naurahtaa.

    Luonnontieteelliselle museolle haetaan uusia konservaattoriopiskelijoita harvoin, mutta kun haku pitkästä aikaa aukesi vuonna 2019, Heikki Ahopelto laittoi heti paperit vetämään.

    Ahopeltojen eläintentäyttäjäkaksikosta Pasi asuu Etelä-Pohjanmaalla Soinissa ja Heikki puolestaan Pirkanmaalla Akaan Viialassa, mutta parinsadan kilometrin etäisyydestä huolimatta isä ja poika ovat päivittäin yhteyksissä työasioissa.

    Pasi Ahopelto esittelee täyttäjän työkaluarsenaalia.
    Pasi Ahopelto esittelee täyttäjän työkaluarsenaalia. Kuva: Taina Renkola

    Pasi Ahopelto on ollut eläkkeellä muutaman vuoden, mutta eläinten täyttämistä hän jatkaa edelleen, tosin harrastustoimintana. Samalle alalle ryhtyneen Heikin lisäksi hän on muidenkin aikuisten lastensa käytettävissä, jos avulle on tarvetta. Ennen haastattelua hän oli vanhimman poikansa apuna vajanrakennuksessa.

    ”Olen käytettävissä, mutta en tuppaudu”, Pasi Ahopelto kuvailee.

    Eläkepäivillään Pasi Ahopellolla on ollut entistä enemmän aikaa myös luonnossa liikkumiselle. Suomenpystykorvien kanssa hän metsästää lintuja ja erämaamökillä Lapissa hän käy omien sanojensa mukaan nauttimassa hiljaisuudesta.

    Viime vuosina hän on myös miettinyt erästä vuosikymmenten takaista juttua. Pikkupoikana hän oli nimittäin isänsä kanssa risusavotalla, kun isä pysähtyi ja sanoi, että kuunnellaanpa miten metsä kasvaa.

    Ei nuori Pasi mitään silloin kuullut, mutta nyttemmin mieli on muuttunut.

    ”Pikkuhiljaa olen alkanut kuulla sen, mitä isä sanoi.”

    Lisää aiheesta
    • Ilmo Juntusen mukaan nykyisillä kuvausvälineillä saa niin laadukkaita otoksia, että tietyn eläinyksilön seuraaminen vuodesta toiseen onnistuu. Kajaanissa Mainuanjärven liepeillä kulkevat ahmat Juntunen tunnistaa esimerkiksi niiden valkoisista kaulapilkuista.

      Luonto | Itänaapurin helikopteri keskeytti luvattoman jahtireissun Suomenlahdella – Ilmo Juntusen kivääri on sittemmin vaihtunut kameraan

    • Käsityön heikko arvostus harmittaa Junior Taito -palkinnon voittajaa Petu Partasta.

      Käsityöt | 15-vuotias Petu korjaa hanurit ja tekee puusepänhommia – työn alla on myös 1930-luvun frakki

    • Aku (oikealla) ja Matti Äijö ovat hoitaneet metsiä noin viisi vuotta yhdessä. Tilanhoidon vastuu siirtyy määrätietoisin askelin Akulle.

      Maanomistus | Matti Äijöllä on iso metsätila, jolle ei tuntunut löytyvän jatkajaa – sitten hän keksi ratkaisun, jolla elämäntyö siirtyy seuraavalle sukupolvelle

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan