

Voisiko minusta tulla tilan jatkaja? Tätä kysymystä lienee puntaroinut lähes jokainen maa- ja metsätilalla kasvanut lapsi. Miksi, ja miksi ei? Jos sisaruksia on, heidän kiinnostuksensa ja ratkaisunsa vaikuttavat tilanteeseen.
Helpompaa ei ole vanhemmillakaan. Lapsia ei pitäisi painostaa, mutta hellä tuuppiminen on kuitenkin usein tarpeen. Jos lapsia on useampia, heitä halutaan useimmiten kohdella tasavertaisesti. Tällaisessa ratkaisujen ajankohdassa elettiin ikaalislaisen metsätalousyrittäjän Matti Äijön tilalla vajaat kymmenen vuotta sitten.
Isä-Matti oli eläköitynyt metsäasiantuntijan työstä Suomen metsäkeskuksessa ja paneutui täysipäiväisesti oman metsätilan hoitoon. Lapset olivat aikuistuneet ja muuttaneet pois kotoa. Pojat olivat suuntautuneet eri aloille, eikä heistä kukaan ollut lähtenyt opiskelemaan metsäalaa.
Väistämätöntä kuitenkin olisi, että jollain lailla tilan tulevaisuus täytyisi ratkaista.
Idea lähti itämään, kun Matti poikkesi vierailulle puuseppä-artesaaniksi opiskelleen poikansa Aku Äijön luokse kuusi vuotta sitten.
”Matti tuli käymään ja ehdotti tällaista vaihtoehtoa. Olisi mahdollisuus saada palkkatukea ja tehdä oppisopimuksena samalla ammattitutkinto”, Aku Äijö kertoo. Hän oli tuolloin 25-vuotias.
”Olin odottanut, että veljistä olisi tullut kotitilalle jatkaja. Meitä on kolme veljeä, ja perinteisesti se on joku vanhimmista veljistä, joka jatkaa tilaa. Näin ei sitten lopulta kuitenkaan käynyt.”
Hetken ajan Aku tuumaili asiaa. Hän oli jo ammattikoulussa opiskellut myös ympäristönhoitoa. Metsänhoito tuntui kiinnostavalta siitäkin näkökulmasta.
”Nykyään puhutaan paljon luonnon tilasta ja ilmastonmuutoksesta. Tämä on työtä, jossa konkreettisesti on mahdollisuus tehdä asioita luonnon hyväksi.”

Muutaman kuukauden järjestelyjen jälkeen Akulla oli kädessään Tampereen seudun ammattiopiston Tredun kanssa tehty oppisopimus, joka tähtäsi metsäpalveluiden tuottajan ammattitutkintoon.
Samalla alkoivat työt isä-Matin kanssa metsässä. Moottori- ja raivaussaha, pottiputki ja hankintahakkaajan puunkorjuu maataloustraktorivetoisilla koneilla tulivat nopeasti tutuiksi.
”Tällä tilalla tavoitteena on, että käytetään oma työpanos ja osaaminen mahdollisimman hyvin hyödyksi. Ulkopuolisia palveluja ei kovinkaan paljon osteta”, Matti Äijö linjaa.
”Toki koneyrittäjiltä tilataan päätehakkuut, järeämmät harvennukset ja maanmuokkaukset, mutta sellaiset, joihin ei tarvitse erikoiskoneita, tehdään itse.”
”Istutukset, hankintahakkuut ja raivaustyöt ovat niitä, jotka pääasiassa työllistävät. Niitä on ehkä 80 prosenttia työstä.” Aku Äijö
Metsätaloudesta tuli Akulle yhtäkkisesti paitsi koulutusala, myös työ ja aika lailla elämäntapakin. ”Aika nopeasti sitä metsäkauppaa tehtiin, ja valinta oli siten sitova”, Aku kertoo.
Nyt Aku on suorittanut tutkinnon, ja viime vuoden joulukuussa hän osti Luomajärven kylästä myös omakotitalon.
”Se oli iso juttu.”
On pakko kysyä, miltä uravalinta on tuntunut?
”No – se riippuu vähän siitä, millainen on vuodenaika ja savotta. Ihan hyvin olen oppinut jo varautumaan erilaisiin säihin ja vaihteleviin keleihin”, Aku tuumii.
Suurin osa työstä on fyysistä metsätyötä ja traktorilla ajoa. Luonnossa pitää viihtyä.
”Istutukset, hankintahakkuut ja raivaustyöt ovat niitä, jotka pääasiassa työllistävät. Niitä on ehkä 80 prosenttia työstä. Sitten on paperityötä ja eri palstojen töiden suunnittelua”, hän kuvailee.
Yksi ratkaisevimmista sukupolvenvaihdoksen pohdinnoista on alan tulevaisuudennäkymä. Työ voi olla innostavaa, mutta nuorella yrittäjällä pitää olla varmuus siitä, että sillä voi elää.
Monissa suomalaisessa perheissä mietitään näinä päivinä huolestuneina metsätalouden tulevaisuutta. Puhutaan pakkosuojelusta ja EU:n säädöksistä, jotka voivat rajoittaa metsätaloutta.
”Isommissa metsäkiinteistöissä kyse on miljoonien eurojen omaisuudesta. Kyllä siinä pitää olla varmuus siitä, että taloudellinen toimeentulo on jatkossakin turvattu”, Matti Äijö pohtii.
”Isommissa metsäkiinteistöissä kyse on miljoonien eurojen omaisuudesta. Kyllä siinä pitää olla varmuus siitä, että taloudellinen toimeentulo on jatkossakin turvattu.” Matti Äijö
”Meillä on se lähtökohta, että metsätalous on elinkeino ja sen täytyy olla tuottavaa.”
Tätä hän toivoo koko suomalaiselle metsätaloudelle – että se pysyisi kilpailukykyisenä ja kannattavana, maaseutu asuttuna ja metsät suomalaisten omistuksessa ja päätösvallassa.
Äijön tilalla lisämaata on ostettu, mutta harkiten. Palstoja on ostettu rajanaapureilta, jotta työt saadaan järkevästi hoidettua eikä kulkemiseen mene kohtuuttomasti aikaa.
”Lisämaan hankinnassa täytyy olla maltti ja järki. Mieluummin hyvä matematiikan numero kuin uskonnon”, Matti suosittelee.
Nuori isäntä Aku on kiinnostunut puunjalostuksen uusista tekniikoista ja tuotantosuunnista. Nykyään kuitupuusta tehdään pääosin pakkausmateriaaleihin ja papereihin hyödynnettävää sellua. Tulevaisuudessa puuta voidaan hyödyntää akuissa ja tekstiileissä.
”Entä tuleeko hiilikompensaatiosta tulonlähde metsänomistajille? Pakko siihen on uskoa, että metsäalalla on taloudellinenkin merkitys myös tulevaisuudessa”, Aku miettii.
”Sukupolvenvaihdos on ollut minulle suuri helpotus henkisesti ja fyysisesti. Työlle on jatkaja.” Matti Äijö
Aku ja Matti ovat tehneet jo tilakauppoja osasta metsiä, mutta Petteri Orpon hallitus pisti järjestelyt toistaiseksi jäihin.
”Nyt ollaan odottavassa tilanteessa, kun hallitus on luvannut nostaa metsävähennystä. Sillä on todella suuri merkitys jatkajan kannalta tällaisessa tilanteessa. Teemme sukupolvenvaihdoksen nimenomaan kauppana, ei lahjana, joten nyt jäimme odottamaan metsävähennyksen muutosta”, Matti Äijö kertoo.
”Kauppa on siinä mielessä hyvä ratkaisu, että se on tasapuolinen muita lapsia kohtaan. Pystyn sitten rahalla hoitamaan muiden lasten taloudellista turvaa. Verrattuna siihen, että lahjoittaisin Akulle metsää ja hän maksaisi lahjaveroa valtiolle.”
Jos maat jaettaisiin tasan lapsille, voitaisiin joutua pian tilanteeseen, että joku myy osuutensa pois. Silloin pitäisi tehdä keskinäisiä kauppoja tai myydä ulkopuoliselle ostajalle. Yhden aktiivisen jatkajan malli on selkeä.

Metsätalousyrittäjän työssä on aikataulujen vapaus, mutta hommien pitäisi silti edetä. Työajan säätely ei ole yhtä yksioikoista kuin palkkatyössä.
”Töitä on metsässä niin paljon kuin ehtii tehdä. On myös osattava lopettaa ja asettaa rajat. Kukaan ei sano, että päivä oli tässä, lähde kotiin”, Matti Äijö pohtii. Toisaalta tarvitaan itsekuria ja ahkeruutta, jotta urakat valmistuvat.
Tätä rajanvetoa isä ja poika ovat nyt useamman vuoden ajan harjoitelleet.
”Jos sataa vettä, voi tehdä paperi- tai huoltohommia. Työtä voi sopeuttaa. Toki voi olla tilanne kuten maanviljelijällä, että urakka on pakko saada vaikkapa säiden vuoksi hoidettua. Jos on kelirikko tulossa ja katkotut puut metsässä, ne on ajettava pois sään kanssa kilpaa”, Matti sanoo.
Joka tapauksessa Akun päätös ryhtyä kotitilan jatkajaksi on ollut isä-Matille huojentava asia.
”Sukupolvenvaihdos on ollut minulle suuri helpotus henkisesti ja fyysisesti. Työlle on jatkaja.”
Äijöjen tila ei ole satoja vuosia vanha sukutila. Matin isä lähti 80 vuotta sitten evakkoon Viipurin läänin Pyhäjärveltä. Hän osti tilan Ikaalisista velaksi ja maksoi sen kovalla työllä.
”Kiitollinen täytyy olla, että on saanut olla terveenä ja nyt kolmas sukupolvi ottaa kapulan. Toivon hartaasti, että Akukin saisi olla terveenä.”
Metsätyö on pitkäjänteistä, ja tulokset näkyvät yleensä vasta vuosien päästä. Ilahduttavasti Aku Äijökin on päässyt jo todistamaan oman työnsä hyviä jälkiä. Onnistuminen palkitsee.
”On ollut hienoa nähdä, miten viisi vuotta sitten hoidettu taimikko on kasvanut tai boorin puutteesta kärsineiden kuusten sykeröinen latva on suoristunut.”

Matti Äijön metsänhoitoa on seurattu MT Metsän juttusarjassa vuodesta 2019 lähtien.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
