• Vain muutamia vuosia sitten iso osa rankapuusta piti jättää metsään lahoamaan, koska kuidun mitat eivät täyttyneet – katso video

    Energiapuun kova kysyntä on mullistanut pienpuun markkinatilanteen.
    Tilaajalle
    Aku Äijö kaataa energiapuuta hankintahakkuutyömaalla.
    Aku Äijö kaataa energiapuuta hankintahakkuutyömaalla. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Puukauppa
    4.12.202314:15
    Hanna Lensu
    Ikaalinen

    Monimuotoisena kohoavan energiapuupinon äärellä on helppoa ymmärtää, miksi isot kuitupuun ostajat Stora Enso ja Metsä Group ilmoittivat elokuussa pienentävänsä minimiläpimittaa viiteen senttiin. Jollain keinoilla on pysyttävä mukana kiristyneessä kilpailussa – pienpuulle riittää nyt ottajia.

    Vielä muutamia vuosia sitten etenkään Pohjois-Suomessa pienpuu ei tahtonut käydä mitenkään kaupaksi, ja etelässäkin rankapuu oli jätettävä maahan lahoamaan. Tilanne muuttui rajusti, kun halvan energiapuun virta Venäjältä loppui yhtäkkiä.

    "Takavuosina tällaista puuta kaadettiin maahan", metsätalousyrittäjä Matti Äijö viittaa energiapuupinoonsa. "Nyt energiapuuksi kelpaa kaikki, omenapuusta lähtien, kunhan vain tien varteen tuodaan. Kaiken saa laittaa samaan kasaan ja siitä saa kuitupuun hinnan. Minimiläpimittaa ei ole."

    Metsätyötä pelkäämättömällä on nyt tuhannen taalan paikka raivata ylitiheiksi kasvaneita nuoria metsiä kuntoon. Työtä helpottaa, kun puuta ei tarvitse lajitella puulajeittain tai energia- ja kuitupinoihin.

    ”Nyt energiapuuksi kelpaa kaikki, omenapuusta lähtien.”

    Matti Äijö tekee tänä talvena kahdella kuviolla energiapuuta hankintahakkuuna poikansa Aku Äijön kanssa. "Nämä ovat meillä historian viimeiset kemeratyömaat", Matti Äijö kertoo.

    Kestävän metsätalouden kemera-lain voimassaolo päättyy tämän vuoden lopussa ja viimeisille tukikohteille piti hakea hyväksyntä syyskuun loppuun mennessä. Kemeraa seuraava Metka-tukijärjestelmä astuu voimaan vuodenvaihteessa ja tukihaku aukeaa ensi vuoden maaliskuussa.

    Lisää aiheesta
    • Kulotus palaa tuettavien työmuotojen joukkoon.

      Metsänhoito | Uuden Metka-tuen tasot selvisivät − taimikonhoitoon maksetaan tukea työn valmistumisen jälkeen

      Tilaajalle

    Äijö uskoo, että energiapuun kova kysyntä koituu pitkällä tähtäimellä myös metsäteollisuuden eduksi. "Kun nuoria metsiä pannaan nyt kuntoon, seuraavalla kerralla niistä saadaan jo ainespuuta ja hakkuu pystytään tekemään konetyönä kustannustehokkaasti, kun poistettavien puiden järeys on kasvanut."

    Matti Äijön viimeisiltä kemera-työmailta puu myydään energiaksi.
    Matti Äijön viimeisiltä kemera-työmailta puu myydään energiaksi. Kuva: Rami Marjamäki

    Energiapuun kysynnässä on isoja alueellisia eroja. Ikaalisissa Leppäkosken Sähkö ostaa nykyään paljon energiapuuta Ikaalisten ja Parkanon kaukolämmön tuotantoon. Yhtiö on arvioinut vuotuiseksi energiapuun tarpeeksi noin 50 000–100 000 kuutiota. Lämmöntuotannon savukaasuja hyödyntää puolestaan kasvihuoneyritys Ikaalisten Luomu.

    "Nyt kannattaa työt kohdistaa kaikista risukkoisimpiin kohteisiin, kun sellaisella puulla on kysyntää", Äijö toteaa.

    Yhtä äkkiä kuin energiapuun kysyntä on noussut, tukkimarkkina on hiipunut. Vielä kaksi vuotta sitten tukkipuulla oli valtava kysyntä.

    "Suhdanteet vaihtelevat. Varsinkin isomman pinta-alan omistajan on varauduttava siihen, että välillä on myytävä pari euroa halvemmalla. Aina ei voi kytätä korkeinta mahdollista hintaa: se kuuluu metsänomistajan yrittäjyysriskiin."

    Lisää aiheesta
    • Ranka ja muu sahalle kelpaamaton puu voidaan hyödyntää sekä sellunkeittoon että energiaksi. Kilpailu puusta kovenee etenkin Etelä-Suomessa.

      Energia | Teollisuuden ja lämpölaitosten taistelu rangasta nostaa energiapuun hintaa

      Tilaajalle
    • Metsäyrittäjä Jaakko Hirvi tarttuu mielellään koivuleimikoihin. ”Heti laitan tarjouksen, kun sellainen tulee eteen”, Hirvi sanoo.

      Puukauppa | Koivutukilla on nyt vientiä: ”Heti laitan tarjouksen”, sanoo yrittäjä

      Tilaajalle
    • Metsuriyrittäjät Jarkko ja Jari Reini raivasivat kuselle istutetusta taimikosta sekametsää Hankasalmella.  Stora Enson metsänhoitopäällikkö Antti Rantanen ja Jyväskylän tiimin ostopäällikkö Juha-Matti Tarvainen olivat tyytyväisiä jälkeen.

      Metsänhoito | ”Yhtään koivua ei olisi jätetty” – näin metsänhoidon suositukset ovat muuttuneet kymmenessä vuodessa

    Artikkelin aiheet
    energiapuu
    metsätalous
    pienpuumarkkinat
    kemera-tuki
    puunhankinta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen