Kirja-arvio: Koskinen katsoo taakseen – Seppo Jokisen vankkaa ammattitaitoa on pakko ihailla

Pikkupoika ehtii nähdä marketin itsepalvelupesulassa veren tahriman maton. Siitä käynnistyy Seppo Jokisen 25. komisario Koskisesta kertova dekkari. Pian yhteensattumat palauttavat pöydälle vuosikymmeniä aiemmin selvittämättömäksi jääneen henkirikoksen.

Seppo Jokisen vankkaa ammattitaitoa on pakko ihailla. Vaikka henkilöt ovat enimmäkseen tuttuja, uutuutta ei leimaa toiston maku. Jokinen eläytyy eloisan tuoreesti tamperelaisten rikospoliisien nykyarkeen, tehtävien kirjoon ja yksityiselämään.

Jokinen tuntuu viihtyvän henkilöittensä parissa ja siksi saa lukijankin viihtymään. Henkilöhistorioita hän kertaa luontevasti. Arvelen ensikertalaisenkin pääsevän mukavasti kyytiin. Kerronnan kieli on huolellista ja miellyttävää lukea.

Näillä pehmodekkareilla on suomalaisessa rikoskirjallisuudessa aivan omanlaisensa tehtävä. Monet lukijat kaipaavat samaistuttavampia tarinoita kuin kovanluokan jännäreitä kansainvälisen rikollisuuden ytimessä ja metropolien alamaailmassa.

Näen plussana senkin, että kotoiset Koskiset voi jakaa useammalle illalle unen häiriintymättä.

Vaikka poliisien karskissa yhteisössä liikutaan, romaanisarja käsittelee sukupuolia varsin tasa-arvoisesti. Nyt jo kuusikymppisen Koskisen omat naisasiat eivät näytä vieläkään löytäneen lopullista muotoaan. Elämä velloo niin kuin se oikeassakin elämässä velloo.

Jotakuta saattaa harmittaa, kun muuan orastava rikostutkinta jää odottamaan seuraavaa kirjaa.