

K-supermarket Suosikin hyllyssä on yhdeksää eri sorttia hunajaa. Se kertoo paitsi suomalaisten kauppojen kattavista valikoimista, myös siitä, että kauppias Heli Romppanen on hurahtanut mehiläisten tarhaamiseen. Pesiä on Äänekosken Suolahdella kolmessa paikassa.
Sattumalta paikalle pyyhältää asiakas, joka kertoo varttuneensa hunajapurkin etiketissä komeilevassa Päiväkummussa. Käsi kurottautuu kohti lapsuuskodin hunajaa.
Romppasen mukaan hänen hunajassaan maistuu ainakin voikukka. Maku vaihtelee sen mukaan, missä kukissa mehiläiset ovat milloinkin asioineet. Pesien sisältöä tutkimalla tarhuri on huomannut, että naapuripesiin kertyy täysin erilaista siitepölyä. Ties vaikka mehiläiskuningattaren makumieltymyksillä olisi tekemistä asian kanssa.

Joensuussa syntynyt ja opiskellut Heli Romppanen on koulutukseltaan ympäristöoikeuden erikoisjuristi. Valmistuttuaan hän alkoi työskennellä asianajotoimistossa ja jatkoi sen jälkeen virkamiehenä, mutta vuonna 2017 toimistotyöt saivat riittää.
Puoliso innostui ajatuksesta muuttaa urapolkua, joten pian pari löysi itsensä Mikkelistä luotsaamasta K-market Otavaa.
”Me ollaan kummatkin niin höpelöitä tekemään töitä. Tuntui tyhmältä työskennellä toiselle”, Romppanen kuvailee tietään yrittäjäksi.
Parin vuoden kuluttua kauppiasparia alkoi kiinnostaa isomman kaupan pyörittäminen.
”Tietysti kasvu kiinnosti, kun isommassa marketissa pystyy panostamaan enemmän asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä.”
Ympäristöalan ihmisenä Romppanen mainostaa asiakkailleen ympäristöystävällisiä tuotteita ja pakkauksia. Hän on seurannut kohua kaupan biojätteisiin päätyvästä muovista.
”Olemme noudattaneet lajittelussa jätehuoltoyhtiön ohjeita. Hyvä, että pakatusta biojätteestä keskustellaan, koska on selvää, ettei muovi kuulu luontoon.”
Romppasten pehmeistä arvoista ja vastuullisuudesta kielii se, että kaupassa työskentelee neljä vammaista henkilöä. Lisäksi kauppa on mukana lasten urheilutapahtumissa. Viimeksi parkkipaikalla pelattiin katukoripalloa ja paistettiin makkaraa.
Iso kauppa ja suurempi määrä henkilökuntaa mahdollistavat myös lomien pitämisen. Pienemmässä marketissa kauppiaspari oli paikalla viikonloput ja pyhät läpeensä. Nyt perheelle jää enemmän aikaa.
Pienellä paikkakunnalla kauppias on näkyvä hahmo. Juttuseuraa riittää aina, kun Romppanen kuskaa omia lapsiaan harrastuksiin. Into taitoluisteluun on periytynyt äidiltä tyttärille.
Kun kauppias tekee tilauksia kaupalle, täytyy kuulostella, haluavatkohan ihmiset syödä esimerkiksi juhannuksena enimmäkseen makkaraa, pihviä vai kenties kalaa. Millainen sää on tulossa ja meneekö jäätelöä?
Kristallipalloon ei tarvitse tiirailla, vaan tietokoneohjelmat arvioivat tuotteiden menekkiä aiemman kulutuksen ja vastaavankokoisten paikkakuntien kauppojen myynnin perusteella.
”Yhteensä tietokoneohjelmia on käytössä yli 50”, Romppanen naurahtaa.
Niiden ansiosta hävikin määrää on saatu pienennettyä.
Romppanen on huomannut, että asiakaskunta arvostaa lähituotteita. Hunajan ohella suosittuja ovat paikallinen leipä ja valkosipuli. Myös kaupan tiloissa valmistettavat salaatit ja patongit tekevät kauppansa. Uudehko hittituote on tuore hedelmäsalaatti.
”Sitä ei keretä tekemään tarpeeksi paljon, kun kaikki menee.”
”Riittää, kun matkustan Keski-Eurooppaan, niin olen ongelmissa ruokavalioni kanssa.” Heli Romppanen
Kasviproteiinien ja vegaanisten tuotteiden hylly on kenties pienempi kuin pääkaupunkiseudulla, mutta Romppaselle on kunnia-asia, että kaikki löytävät kaupasta purtavaa. Hänellä itsellään on maitoallergia ja miehellään keliakia, joten erikoisruokavalioista on kokemusta.
Romppanen kertoo, että vastikään ulkomailla asuva suomalainen kuvasi kaupan hyllyjä ja kehui valikoimaa. Hän halusi Amerikkaan palattuaan esitellä, mitä kaikkea täkäläisestä kaupasta löytyy keskellä maaseutua.
”Olen itsekin huomannut, että riittää, kun matkustan Keski-Eurooppaan, niin olen ongelmissa ruokavalioni kanssa.”
Korona-aika tylsistytti Romppasta siinä määrin, että hän keksi opiskella mehiläistarhaajaksi Saarijärvellä. Perusteellisena ihmisenä hän on jatkanut alan opintoja Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, josta valmistutaan agrologiksi.
Opinnäytetyötään varten Romppanen on kerännyt siitepölynäytteitä ja punninnut mehiläispesiä. Säätä ja painoa seuraamalla tiedetään, minkä verran hunajaa pesään on kertynyt ja milloin on paras aika korjata sato.
Hunajan kertyminen loppuu, kun yölämpötila laskee alle 20 asteen. Sen jälkeen mehiläiset alkavat syödä satoa. Viime kesänä taitekohta oli noin 10. heinäkuuta. Talven varalle pörriäiset saavat pesiinsä sokerilientä.
Romppanen arvostaa mehiläisiä, koska niiden pölytys mahdollistaa kasvien kasvun ja ruoantuotannon.

On aika kurkata pesiin. Sitä ennen päälle on vedettävä kuu-ukkopuku, jonka uumenissa hiki lentää. Pesistä kuuluu yhtä kova surina kuin ilmastointilaitteista tai pienmoottoreista. Muutoin pörriäiset ovat hyvin rauhallisia, eivätkä sinkoile tulijoiden kimppuun. Hoitajansa ne luultavasti tunnistavatkin.
Kahdessa pesässä on yhä vuoden 2022 emot, vaikka ne olisi kuluneena kesänä jo kuulunut vaihtaa uusiin. Vaarana on, etteivät pesään syntyvät asukkaat enää keväällä tykkääkään vanhasta emosta. Lisäksi on epävarmaa, kuinka hyvin ikäneito sikiöi.
”Mutta minulla pesistä paras ja vahvin on sellainen, jossa on vuoden 22 emo. En minä halua sitä listiä”, Romppanen tuumaa ja lorauttaa pesään sokerilientä talven varalle.
Työläismehiläisten vanhenemisen näkee siivistä. Ne rispaantuvat ja kuluvat loppuun yhdessä kesässä. Mehiläisten on tutkittu ahertavan jopa kymmenen kilometrin säteellä.
Viiden kilometrin päässä Romppasen tarhalta sijaitsevat toisen tarhaajan pesät, joten mehiläiset välillä risteytyvät. Siksi on tärkeää, että ne ovat samaa rotua, italialaisia.
Jos eri rotujen edustajat risteytyvät, niistä tulee usein äkäisiä ja hankalasti käsiteltäviä. Pesien sijainnin tietämiseksi ja tautien torjumiseksi olisi tärkeää, että kaikki harrastajatarhuritkin ilmoittaisivat itsensä rekisteriin.
Romppanen kokee, että mehiläiset ovat luonteikkaita ja viisaita.
Ukonilman lähestyessä jostain kaukaa, niin ettei ihminen sitä vielä aisti, pesään on pakkautunut tiivis, värisevä pallo.
”Mitä sinä nyt tulet siihen häiritsemään? Etkö ymmärrä mennä suojaan?” tarhuri kuvailee yhteisöstä välittyvää tunnelmaa.
Syntynyt Joensuussa vuonna 1984.
Koulutukseltaan ympäristöoikeuden erikoisjuristi, hallintotieteiden maisteri pääaineenaan ympäristöoikeus.
Työskentelee miehensä kanssa K-kauppiaana Äänekosken Suolahdessa.
Kouluttautunut mehiläistarhaajaksi ja tuottaa Päiväkummun tilan hunajaa.
Perheeseen kuuluu miehen lisäksi kaksi tytärtä.