• Koululaisille kalastusoppia ‒ Nyt nyppii, särki tuli!

    Kun 170 koululaista kokeilee kalastusta, siinä onget heiluvat. Monelle kalastus on Jämsässä tuttua puuhaa.
    Peppi Alhonen koitti kalaonnea samalla kun järjestäytyi kuvaan Kalle Talvisalmen, Viljami Tihisen ja Erno Pitkäniemen kanssa. Saaliiksi saatiin särki.
    Peppi Alhonen koitti kalaonnea samalla kun järjestäytyi kuvaan Kalle Talvisalmen, Viljami Tihisen ja Erno Pitkäniemen kanssa. Saaliiksi saatiin särki. Kuva: Petteri Kivimäki
    Lukemisto|Kalastus
    1.9.202219:00
    Aimo Vainio

    Keli kääntyi tyyneksi ja sade väistyi ehkä vähän liian aikaisin, jotta kala söisi kunnolla.

    Kaipolan koulun viidesluokkalaiset arvioivatkin, että kyllä sateella tulisi paremmin kalaa.

    Yritystä kuitenkin riittää, sillä käynnissä on valtakunnallisen kalastuspäivän tapahtuma, jossa koululaisia kannustetaan kalastamaan.

    Jämsän seurakunnan leirikeskuksessa kalastuspäivää vietti noin 170 koululaista Kaipolan ja Juokslahden kouluista.

    Päivää vietetään eri puolilla Suomea eri aikaan ja Jämsän tapahtuma on vuoden viimeisiä. Keski-Suomen kalastajajärjestöt ovat olleet aktiivisia, sillä tapahtumia on ollut täällä yhteensä viisi.

    Jämsässä järjestäjänä on Vanhanselän osakaskunta.

    Tavoitteena on edistää kalastusta monipuolisesti ja sekä saada lapset ja nuoret lähtemään kalalle.

    Lisäksi kesän aikana järjestettiin koululuokkien välinen kalabongauskisa. Siinä luokka pyydysti viikon aikana mahdollisimman monta kalalajia. Kisan voitti Vallilan ala-asteen koulun 4b -luokka Helsingistä. Koululaiset saivat yhteensä yhdeksän eri kalalajia.

    Ahvenen, särjen ja hauen oli saanut lähes jokainen luokka lukuun ottamatta Jyväskylän Kilpisen yhtenäiskoulun 2a -luokkaa. Se saalisti yhden lajin, joka oli salakka.

    Koululaispäivänä kalasaalista tuli, mutta kalojen koko jäi pieneksi.
    Koululaispäivänä kalasaalista tuli, mutta kalojen koko jäi pieneksi. Kuva: Petteri Kivimäki

    Jämsässä isolle osalle oppilaista kalastaminen on selvästi tuttua puuhaa jo ennestään. Osalla oli omat välineet ja erikoissyötit mukana. Matoja ja välineitä oli myös järjestäjän puolesta.

    Esimerkiksi MT:lle haastattelun antanut nelikko on saanut vuosien varrella paljon kalaa.

    ”Neljä vuotta olen kalastanut. Yleensä virvelillä. Suurin kala oli noin neljän kilon hauki”, Kalle Talvisalmi kertoi.

    Hän kokeili laiturilta jigaamalla. Tällä kertaa kalat ottivat kuitenkin mato-onkeen.

    Suurimman kalan koko vaihteli porukalla kahden ja neljän kilon välillä. Kaikilla suurin saalis oli hauki. Kuha on ollut harvinainen saalis. Kaikilla harrastus on jatkunut jo vuosia.

    Nyt jokainen koululainen sai kokeilla kalastamista. Saalista saatiin, mutta kalojen koko jäi pieneksi.

    Kuvauksen aikana Peppi Alhosen koho alkoi vaeltaa ja joku kala näykki matoa toistuvasti. Välillä Alhonen koitti, josko se olisi tarttunut, mutta kala oli varovainen.

    Lopulta koho painui reilusti veden alle ja Alhonen nosti saaliin laiturille. Särki tuli.

    ”Heitetään se takaisin kasvamaan”, Alhonen sanoi.

    Aiemmin laiturilta oli saatu kaksi ahventa noin puolen tunnin aikana.

    Yhtäkkiä yhdeltä kalastuspaikalta kuuluu huutoa ja kirkumista. Kukaan kalastajista ei kuitenkaan ole pudonnut Päijänteeseen, vaan vedessä meuhkaa labradorinnoutaja Alli.

    Koululaiset heittelevät Allille kapulaa veteen, jonka se väsymättä noutaa.

    Alhosen suurin saalis on ollut hauki. Kala jäi mittaamatta ja punnitsematta, mutta oli arviolta reilu puolimetrinen.

    ”Virvelillä sain papan kanssa mökillä. Päästettiin se vapaaksi.”

    Lue myös:

    Lisää aiheesta
    • Pilkkivapa on kesällä erinomainen ahvenen pyyntiväline viiden–kuuden metrin veteen.

      Aarre: Ahvensaalis mielessä? Näillä vinkeillä onnistut ahvenen pyynnissä

    • Kalastus auttaa irrottautumaan kiireellisestä päivärytmistä.

      Kalastus parantaa mielen hyvinvointia – yli neljäsosa suomalaisista kertoo saaneensa kalastuksesta apua ahdistukseen

    • Seinäjoen Kalajärvi tarjosi mainiot puitteet SM-onkikilpailulle.

      Kalastus | Pienikin sintti voi ratkaista voiton: Onginnan Suomen mestaruudet ratkottiin Seinäjoella

    Artikkelin aiheet
    kalastus
    koululaiset
    Jämsä
    kalastustapahtuma
    harrastus
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen