• Kalastus parantaa mielen hyvinvointia – yli neljäsosa suomalaisista kertoo saaneensa kalastuksesta apua ahdistukseen

    Suomen vapaa-ajan kalastajien teettämässä tutkimuksessa vain vajaa neljännes ei uskonut, että kalastuksella voisi olla henkistä hyvinvointia parantava vaikutus.
    Kalastus auttaa irrottautumaan kiireellisestä päivärytmistä.
    Kalastus auttaa irrottautumaan kiireellisestä päivärytmistä. Kuva: Juha Harju
    Metsä
    7.7.202121:15
    Hermanni Härkönen

    Kalastus tarjoaa monelle suomalaiselle henkireiän ahdistuksen ja työstressin keskellä, selviää Suomen vapaa-ajan kalastajien tilaamasta kyselytutkimuksesta.

    Yli neljännes suomalaisista kertoo saaneensa kalastuksesta apua ahdistukseen. Lisäksi noin kolmasosa vastaajista kertoi, että ei ole kokeillut kalastusta rentoutumisen keinona, mutta voisi kokeilla sitä. Vastaajista vain vajaa neljäsosa ei uskonut kalastuksen auttavan mielen hyvinvointiin.

    "Luonto ja kalastus elvyttävät ja rentouttavat mielen sekä antavat vastapainoa monelle tutuksi tulleelle nopearytmiselle elämäntyylille", Vapaa-ajan kalastajien tiedottaja Jaana Vetikko sanoo tiedotteessa.

    Rytmin muutoksen lisäksi kalastuksessa voi kiehtoa sen sosiaalinen puoli. Kalaan voi lähteä kaverin kanssa, ja harrastuksen kautta voi tutustua uusiinkin ihmisiin, esimerkiksi osallistumalla kalastuskilpailuihin.

    "Omaa osaamista voi jakaa vaikka seurojen nuorisotoiminnassa. Lasten onnistumisista ja ilosta saa itsellekin hyvän mielen", Vetikko jatkaa.

    Suomalaiset osoittivat kyselyssä tukea myös kalastuksen lupamaksujen lisäämiseksi liikuntaetuun. Tätä kannatti yli puolet suomalaisista. Lisäksi lähes kolmasosa vastaajista kannatti ehdotusta siitä, että työnantajat tarjoaisivat työntekijöilleen tyky-tunnit kalastukseen käytössä olevaksi ajaksi.

    Kyselyn toteutti SynoInternational kesäkuun aikana. Vastaajina oli 1 010 18–30 -vuotiasta suomalaista.

    Artikkelin aiheet
    kalastus
    mielen hyvinvointi
    ahdistus
    Suomen vapaa-ajan kalastajat
    tutkimus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle