

Kolme metriä korkea painokone jyskää tasaisesti, kun sen yli 70 vuotta vanhat rattaat siirtävät paperia painotelalta toiselle. Paperille painautuu koristeellisen jugendhenkinen kuosi.
”Se on nimeltään Pro Finlandia”, kertoo Pihlgren & Ritolan sisustussuunnittelija Susanna Vastamäki.
Valmis tapetti nostetaan konevoimin pitkiksi laskoksiksi kattokiskoihin kuivumaan. On kiehtova näky, kun valtavan pitkät paperikaistaleet ikään kuin tanssivat siirtyessään paikasta toiseen väkipyörien ja ketjujen avustuksella.

Pihlgren & Ritolan punatiilinen tehdas on sijainnut Toijalassa Nahkialanlammen maisemissa jo vuodesta 1937. Tehtaan painokoneet ovat peräisin 1950-luvulta. Ne on suurimmaksi osaksi valmistettu raudasta ja pelaavat täysin edelleen.
”Lähinnä rasvaa pitää lisätä”, naurahtaa Jukka Kuutti, yksi tehtaan kolmesta painajasta.
Kaikki painajat ovat tulleet tapettitehtaan palvelukseen, kun Forssan sanomalehtipaino lopetettiin.
”On tämä hyvin erilaista verrattuna lehtipainotyöhön, kun puhutaan aivan eri nopeuksista”, kertoo Jere Maaniitty. ”Työ on haastavaa, mutta kättensä jäljen näkee heti.”
”On hienoa olla mukana säilyttämässä tapetinvalmistuksen perinteitä”, Kuutti lisää. ”Sitä paitsi jokaisella painokoneella on oma persoona.”
Pihlgren & Ritola on viimeinen suomalainen perinnetapetteja valmistava tehdas. Toinen jäljellä oleva tehdas, Sandudd, sijaitsee myöskin Toijalassa, mutta toimii nykyaikaisin menetelmin.

Tapettitehdas sai alkunsa 1930, kun nuoret miehet Fritjof Pihlgren ja Matti Ritola hankkivat käytetyn painokoneen ja ryhtyivät valmistamaan tapettia Fritjofin isän omistamassa rakennuksessa. Tapettien menekki kasvoi, ja pian oli laajennuksen aika. 1937 valmistui uusi tehdasrakennus Toijalaan. Sitä laajennettiin jo 1950-luvulla ja samalla uusittiin tehtaan konekanta.
1950–70-luvuilla tehdas tuotti lähes kolmasosan Suomen tapeteista.
”Fritjof luopui osuudestaan 1960-luvulla, ja siitä lähtien tehdas on ollut pelkästään Ritolan suvun hallussa”, kertoo Hanna van Ingen, Matti Ritolan tyttärentytär ja tehtaan tuotannosta vastaava. Hän pyörittää tehdasta sisarensa Elina Yrjösen kanssa.
Van Ingen on itse suunnitellut Pallomeri-tapetin. ”2000-luvulla on tehty joitakin uusia tapettimalleja. Uustuotantomalleihin suunnitellaan jo olemassa olevien sävyjen lisäksi uusia, ajankohtaisia värejä. Meillä on myös laaja valikoima vanhoja kuoseja, joita tuomme uudelleen tuotantoon. Historia toistaa itseään muutamien kymmenien vuosien syklillä.”

Tapettipaperi tulee Saksasta, sillä Suomessa ei enää valmisteta sopivaa. Ensin paperille ajetaan eri painokoneella pohjaväri, joka saa kuivua pari vuorokautta. Pohjavärin päälle painetaan tarvittava määrä värikuvioita. ”Kahdeksan eri väritelaa on maksimi”, Jukka Kuutti sanoo.
Yhdessä tapetissa voi siis enimmillään olla yhdeksää eri väriä, kun pohjaväri lasketaan mukaan. Pohjaväri on olennainen, sillä ilman sen pigmenttiä paperi kellastuisi.
Jälleen tapetti kuivuu tarpeellisen ajan tehtaan katosta roikkuen. Käsite 'yksi katollinen' vastaa noin kahta kilometriä eli noin paria sataa rullaa tapettia. Sen verran voidaan yhdellä kerralla painaa.
Kuivuttuaan tapetti ajetaan ilmaveitsikoneen läpi, jolloin sen pintaan puhalletaan äärimmäisen ohut suojakerros veden ja liiman sekoitusta. ”Se kiinnittää värin paperiin lopullisesti”, Jere Maaniitty kertoo.

Sitten on jäljellä vielä leikkausvaihe, jossa tapetit leikataan rullille oikeaan mittaan. Siinäkin on ihmissilmä koko ajan valvomassa. Rullat pakataan kutistemuoviin ja hyllytetään varastoon.
”Sieltä sitten jälleenmyyjät ja asiakkaat ympäri Suomen tilaavat niitä”, Vastamäki kertoo.
Pihlgren & Ritolan tapetteja menee myös vientiin esimerkiksi Saksaan ja Japaniin. ”Saksalaiset tykkäävät ornamenttikuvioisista ja retromalleista, japanilaisia viehättää Suomi-designin klassikot ja paperitapetti ylipäänsä.”
Perinnetapettien ostajakunta tietää mitä haluaa. Paljon käsityötä vaativien tapettien rullahinta kun on eri luokkaa kuin rautakaupan tarjousmallien. ”Kotimaisuuden lisäksi asiakkaitamme kiinnostaa tuotteen ekologisuus. Perinnetapetin pääraaka-aineet ovat liitujauho, selluloosaliisteri, väripigmentit ja vesi”, Vastamäki kertoo. Käsityön ansiosta jokainen painoerä on uniikki.
Pihlgren & Ritolan suosituimmat mallit tulevat vastaan lähes jokaisessa sisustuslehdessä. Esimerkiksi Kiurujen yö, Kirsikkapuu ja Lukko ovat monille tuttuja kenties jo lapsuudesta.
Tapetteja menee sekä remontti- että uudisrakennuskohteisiin. ”On ilahduttavaa, että ihmiset haluavat satsata perinteiseen laatuun ja kotimaiseen työhön”, Vastamäki sanoo.

Erityisesti värikylläiset retrotapetit ovat suosittuja remontoijien keskuudessa. ”Suurin menekki on värikkäillä malleillamme, puhe suomalaisten hillitystä sisustusmausta on osin harhaa”, Hanna van Ingen kertoo.
”Vaikka paperitapetin asennus vaatii hiukan enemmän vaivannäköä kuin nykyaikaisen kuitutapetin, on lopputulos aikaa kestävä”, Susanna Vastamäki sanoo. ”Seinästä tulee itsessään ikään kuin design-teos.”
Tapettitehtaalta saa myös sisustussuunnittelupalveluita. ”Autamme värien, materiaalien ja tietenkin tapettivalintojen kanssa”, Vastamäki kertoo.
Tehtaan mallistossa on yli 300 erilaista tapettia, eri väriversiot mukaan luettuna. Kaikkia malleja ei paineta jatkuvasti, vaan menekistä riippuen. Erien välissä saattaa kulua vuosi, parikin.

”Haistelemme tulevia trendejä ja nostamme sopivia väri- ja kuosivaihtoehtoja esiin. Erilaisilta messuilta saa tärkeää osviittaa, minne päin kysyntä on kääntymässä”, Hanna van Ingen valaisee. ”Esimerkiksi sitruunankeltainen on tällä hetkellä trendikäs väri ja se näkyy myös tapettien menekissä.”
”Eräs asiakas kertoi, että asuntoa vaihtaessaan hän tapetoi uudenkin samalla tapetilla. Birger Kaipiaisen suunnittelema Kiurujen yö kulkee hänellä aina mukana”, van Ingen hymyilee.

Tapettien suunnittelijoita ovat Kaipiaisen lisäksi olleet muun muassa Rut Bryk, Erik Bruun, Lisa Johansson-Pape sekä Annikki ja Ilmari Tapiovaara. Määrällisesti eniten malleja on suunnitellut Ritva Kronlund.
Hauska yksityiskohta on Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan tyttären Maaria Wirkkalan nelivuotiaana piirtämä enkeliaiheinen tapetti, joka on yhä tuotannossa.
Tapettitehtaan periaate on, että kaiken ei tarvitse aina muuttua. Perinteisellä suunnittelulla ja kotimaisella laadulla on edelleen vankka jalansija nykyajassakin.
Pihlgren & Ritolan perustivat Fritjof Pihlgren ja Matti Ritola 1930. Nykyinen tehdasrakennus on valmistunut 1937 ja sitä on laajennettu 1950-luvulla.
Tehtaan omistaa nykyään Ritolan suku. Työntekijöitä on kymmenkunta.
Tapetit painetaan rotaatiomenetelmällä, joka on keksitty 1800-luvulla. Alun perin sitä käytettiin tekstiiliteollisuudessa. Paperiteollisuuden kehittyessä pystyttiin samalla menetelmällä painamaan rullapaperille.
Sopivaa tapettipaperia ei enää valmisteta Suomessa, joten se on tuotava Saksasta. Paperin on kestettävä kostealla maalilla painaminen ja riippukuivatus.
Tapettien jälleenmyyjiä on Suomen lisäksi Ruotsissa, Saksassa, Japanissa, Virossa, Ranskassa ja Isossa-Britanniassa. Tehtaalla on myös oma verkkokauppa.
Pihlgren & Ritolan kaikilla tuotteilla on Avainlippumerkki.