• Taiteilijaprofessori kehitti uuden kudontatekniikan, jossa jopa sadat tilkut liitetään yhteen ja tuloksena on värien huima kirjo

    Taiteilija Merja Keskinen on luonut oman kudontatekniikan, jossa värien optinen sekoittuminen tapahtuu lankavärien pienillä muutoksilla.
    Taiteilijaprofessori Marja Keskisen tekstiilityöt ovat parhaillaan esillä Jyväskylässä Suomen käsityön museossa.
    Taiteilijaprofessori Marja Keskisen tekstiilityöt ovat parhaillaan esillä Jyväskylässä Suomen käsityön museossa. Kuva: Petteri Kivimäki
    Lukemisto|Käsityöt
    9.11.202323:00
    Jukka Koivula
    Jyväskylä

    Taiteilijaprofessori Merja Keskisen tekstiiliteoksissa leikitellään värisävyillä.

    Värien optinen sekoittuminen tapahtuu lankavärien pienillä muutoksilla. Lopputuloksena on sävyjen runsaus ja tekstiilitöiden pinnalla väreilevä rytmi.

    ”Tekstiilitöissäni käytän ohuita pellavalankoja, joista sekoitan lähtökohtavärin. Esimerkiksi punaisessa lähtökohtavärissä voi olla pohjana kymmenen eriväristä lankaa”, Keskinen kertoo.

    Seuraavassa työvaiheessa langat kudotaan tilkuiksi.

    ”Lopuksi ompelen tilkut kiinni toisiinsa valittuun sommitelmaan, jonka jälkeen ne muodostavat valmiin tekstiiliteoksen”, Keskinen avaa.

    Taiteilijaprofessorin töissä tilkut ovat pienimmillään halkaisijaltaan viisi kertaa viisi ja suurimmillaan kaksikymmentä kertaa kaksikymmentä senttimetriä.

    ”Valmiissa teoksessa on yhteen ommeltuja tilkkuja useita kymmeniä, suurimmissa töissäni on jopa satoja erivärisiä tilkkuja”, hän sanoo.

    Edellä kuvailtu kudontatekniikka on taiteilijan itsensä kehittämä.

    ”Tekniikka on työläs, sillä vaiheita on monia ja ne ovat yksityiskohtaisia. Samalla se on hyvin palkitseva.”

    Merja Keskisen töissä tilkkuja on 50:stä jopa 200:aan.
    Merja Keskisen töissä tilkkuja on 50:stä jopa 200:aan.  Kuva: Petteri Kivimäki

    Merja Keskisen tekstiiliteoksia on ollut esillä näyttelyissä eri puolilla Suomea.

    Parhaillaan Keskisen töistä koostuva Kuvitellut kankaat -näyttely on esillä Suomen käsityön museossa Jyväskylässä.

    ”Tekstiilitöissä itseäni inspiroivat värit sekä tietty yllätyksellisyys. Kun lähden hakemaan uutta väriä ja sekoittelen valittuja lankoja, lopputulos rakentuu tekemisen kautta. Tilkkujen sommittelulla on suuri merkitys yhtä lailla kuin myös fyysisellä tilalla, johon valmis teos asettuu”, hän kertoo.

    ”Suuri tekstiiliteos voi näyttää kokonaan toisenlaiselta keskellä valoisaa ja avaraa tilaa, kuin seinälle ripustettuna”, taiteilija tähdentää.

    Käsitöillään Merja Keskinen haluaa rohkaista ja haastaa myös katselijaa pohtimaan värien olemusta ja moninaisuutta.
    Käsitöillään Merja Keskinen haluaa rohkaista ja haastaa myös katselijaa pohtimaan värien olemusta ja moninaisuutta. Kuva: Petteri Kivimäki

    Kaikilla Keskisen teoksilla on nimet ja suurin osa niistä on myynnissä.

    ”Esimerkiksi tässä näyttelyssä esillä ovat töistäni Värin variaatiot, Tyhjää täynnä, Murretut värit ja englanninkielinen Transparent colours.”

    Käsitöillään Keskinen haluaa rohkaista ja haastaa myös katselijaa pohtimaan värien olemusta ja moninaisuutta.

    ”Että kun sulla on punainen, sininen ja keltainen väri, siitä voi tulla oikeastaan mitä tahansa. Lisäksi haluan kannustaa ihmisiä tekemään käsillään.”

    Ilmaisuaan hän kuvailee selkeäksi ja pelkistetyksi.

    ”Käsittelen teoksissani muutoksia värien sävyissä, tummuudessa ja puhtaudessa. Tutkin värien rinnastuksia sekä niiden synnyttämiä mielikuvia.”

    Taiteilijaprofessori Merja Keskisen Kuvitellut kankaat -näyttely jatkuu Suomen käsityön museossa Jyväskylässä 3.12. saakka.

    Lisää aiheesta
    • Museon kauppa on hyvä näyteikkuna ja ponnistuslauta kotimaisille kädentaitajille.

      Elokuva | Museo antaa uusille kädentaitajille tilaisuuden saada nimeä ja näkyvyyttä – palkintona ikkunapaikka kaupungin ytimessä

    • Ohjaaja Minna Lehtovaara (keskellä) opasti Jenny Sainiota (vas.) ja Riikka Viitasta huhtikuussa Lankavaaran neuleklinikalla Salon taitokeskuksessa.

      Käsityöt | Pölyttyykö nurkissasi keskeneräisiä neuletöitä? Lankavaaran neuleklinikka auttaa, kun työ jumittuu ikuisuusprojektiksi

    • Eija Rasinmäki katsoo, että räsymatto on jäänyt kodin käyttötaiteena alakynteen. "Koko urani on tähdännyt siihen, että matto on kaunis ja arvokas."

      "Aiemmin räsymatto oli vain matto lattialla" – Toivoa antaa uusi sukupolvi, joka näkee myös käsityön arvon sisustuksessa

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten