• Suurperheen äiti muonittaa ja kuskaa urheiluperhettään ammattimaisin ottein – tarvittiin aikataulu jääkaapin oveen

    Johanna Kyrkkö tiesi jo nuorena haluavansa ison perheen, mutta sitä hän tuskin olisi osannut aavistaa, millainen merkitys isoisän jääkiekkojutuilla olisi jälkikasvuun.
    Tilaajalle
    Nokian jäähalli ja muutama muukin pirkanmaalainen jäähalli on käynyt tutuksi Johanna Kyrkölle, jonka kuudesta lapsesta kaikki urheilevat ja viiden laji on nimenomaan jääkiekko. Perheestä on maailman kiekkokaukaloihin ponnistanut muun muassa Naisleijonien maalivahti.
    Nokian jäähalli ja muutama muukin pirkanmaalainen jäähalli on käynyt tutuksi Johanna Kyrkölle, jonka kuudesta lapsesta kaikki urheilevat ja viiden laji on nimenomaan jääkiekko. Perheestä on maailman kiekkokaukaloihin ponnistanut muun muassa Naisleijonien maalivahti. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Harrastukset
    23.1.202520:00
    Tuovi Mäkipere

    Joskus lapsuuden haaveista tulee totta juuri sillä tavalla, kun on suunnitellut. Näin kävi ylöjärveläiselle Johanna Kyrkölle.

    ”Olen ainoa lapsi, mutta olen aina pitänyt lapsista ja nuorista. Tiesin aina, että haluan viisi tai kuusi lasta.”

    Lopulta luontoäiti päätti tarkan lapsiluvun Kyrkön puolesta, sillä lapsikatraan viides ja kuudes lapsi tulivat maailmaan kerralla, kaksosina. Tällä hetkellä Kyrkön lasten ikähaitari on 14–21 vuotta.

    Tamperelaissyntyinen Kyrkkö on asunut Tampereen naapurikaupungissa Ylöjärvellä 2000-luvun alusta asti. Perheen ensimmäinen koti oli Ylöjärven keskustassa, josta lapsilla oli lyhyt matka mummolaan Länsi-Tampereelle.

    Kun Kyrkön perheen lapsiluku oli kasvanut neljään, talo alkoi käydä ahtaaksi ja vesimaksut melkoisen kalliiksi. Uusi koti löytyi samasta kunnasta Mutalan kylästä.

    Johanna Kyrkkö ei ennen muuttoa tiennyt Mutalasta juuri muuta kuin nimen, mutta lopulta sijainti osoittautui mainioksi. Talo sijaitsee luonnonrauhassa metsien ja peltojen keskellä, mutta Ylöjärven keskustaan ajaa 15 minuutissa ja Kyrkön työpaikalle Tampereen seudun ammattiopiston (Tredun) Nokian-kampukselle 22 minuutissa.

    ”Kun ajan töistä tai jäähallilta kotiin, mieli siivoutuu ja kotona saan nauttia rauhasta ilman melua tai katuvaloja”, Johanna Kyrkkö kuvailee.

    Fanny Kyrkkö, 14, sai kyydin Nokian jäähallille äidiltään Johanna Kyrköltä.
    Fanny Kyrkkö, 14, sai kyydin Nokian jäähallille äidiltään Johanna Kyrköltä. Kuva: Sanne Katainen

    Kodin ja jäähallin väliä Johanna Kyrkkö onkin saanut ajella kerran jos toisenkin. Nimittäin jos jotain perhettä voi kuvailla urheiluperheeksi, niin Kyrkköjä.

    Johanna Kyrkölle ja hänen puolisolleen oli alusta asti tärkeää, että lapset saavat valita kokeilla erilaisia harrastuksia ja löytää omat juttunsa ilman pakottamista.

    Lapsikatraan jääkiekkoinnostuksen aloitti esikoinen Hugo, joka halusi isoisänsä kaukalotarinoiden innoittamana itsekin jäälle. Lopulta kaikki lapset päätyivät solmimaan hokkarinnauhoja joko suoraan tai muiden lajien kautta.

    Sisarussarjan neljäs eli Frans Kyrkkö on sittemmin siirtynyt kiekkokaukalosta taekwondon pariin, ja sai itse asiassa äitinsäkin innostumaan lajista. Taekwondosta tuli äidin ja pojan yhteinen juttu, kun taas kiekkolapset ovat tarvinneet ovat tarvinneet äidiltään erityisesti kuljetuspalvelua.

    ”Kun kysyn, onko ruokatoiveita, vastaus on aina makaronilaatikko.” Johanna Kyrkkö

    Urheilevan lapsikuusikon muonittaminen on aivan omanlaisensa rumba. Onneksi Johanna Kyrkkö sattuu olemaan ravintola-alan ammattilainen, joten jälkikasvun ruokahuolto hoituu varmoin ottein.

    Perheen ruokalista pyörii kymmenkunnan ruuan rotaatiolla, ja sapuskaa kokataan aina kahdelle päivälle kerrallaan. Ruokaostokset hoituvat Kyrköltä kerran viikossa vankalla rutiinilla ja keittiön tärkeinä työjuhtina hyrisevät iso jääkaappi ja pakastin.

    Jälkikasvulle maistuvat tavalliset kotiruuat, ja ykkössuosikkina keikkuu vuodesta toiseen makaronilaatikko.

    ”Kun kysyn, onko ruokatoiveita, vastaus on aina makaronilaatikko”, Johanna Kyrkkö naurahtaa.

    Johanna Kyrkkö

    Syntynyt 1977 Tampereella.

    Asuu Ylöjärven Mutalassa.

    Perheeseen kuuluvat puoliso ja 21–14-vuotiaat lapset Hugo, Emilia, Julius, Frans, Fanny ja Eemeli Kyrkkö sekä Isla-koira.

    Työskentelee lehtorina Tampereen seudun ammattiopistossa tutkintoon valmentavassa koulutuksessa.

    Koulutukseltaan muun muassa ammatillinen erityisopettaja, ammatillinen opettaja, restonomi (amk) ja suurtalouskokki. Tällä hetkellä kouluttautuu nepsy-valmentajaksi.

    Harrastaa avantouintia, kuntonyrkkeilyä, taekwondoa ja koiran kanssa lenkkeilyä.

    Urheiluperheen äidin näkökulmasta kiireisin huolto-, logistiikka- ja ruokahärdelli on hieman hellittänyt, sillä kaksi vanhinta lasta asuu omillaan ja neljännelläkin on jo ajokortti. 2020-luvun alussa tilanne oli miedosti ilmaistuna haasteellinen, sillä kaikki lapset asuivat vielä kotona ja heillä oli treenejä yhteensä kolmessa eri jäähallissa.

    Tuolloin Johanna Kyrkkö laati aina sunnuntaisin viikkoaikataulun jääkaapin oveen, jotta kukin lapsi pystyi seuraamaan, milloin juuri hänen piti olla lähtövalmiina.

    ”Ensin ajelin ensimmäiselle hallille, sitten hallit numero kaksi ja kolme, ja sitten saikin jo alkaa kerätä lapsia toisesta päästä takaisin autoon”, Johanna Kyrkkö kuvailee.

    Ei Kyrkköjen elämä silti pelkkää minuutintarkkaa suorittamista ollut edes kiireisimpinä kiekkovuosina. Johanna Kyrkön mukaan perhe osaa olla vapaalla niin, että vapaalla ollaan ihan kunnolla.

    Koko perhe viihtyy vedessä, ja kesäaikaan koko poppoon suosikkiaktiviteetteihin kuuluvat rantapäivät. Tuolloin autoon pakataan viltit, uimapatjat ja pari kylmälaukullista ruokaa. Perheen suosikkirantoihin kuuluu Porissa sijaitseva Yyteri, mutta myös lähirannat ovat olleet ahkerassa käytössä.

    ”Jos kaikki aikuiset ovat liian kiireisiä kunnolliseen keskusteluun, kenelle nuori huolistaan kertoisi.” Johanna Kyrkkö

    Johanna Kyrkkö on elävä esimerkki siitä, miten opinnälkä kasvaa syödessä. Ylioppilaaksi ja suurtalouskokiksi hän valmistui parikymppisenä, ja sen jälkeen hän on saanut taskuunsa muun muassa restonomin (amk), ammatillisen opettajan ja ammatillisen erityisopettajan paperit.

    Hän on opettanut Tredussa vuodesta 2009, ensin ravintola- ja catering-puolella ja vuodesta 2018 alkaen tutkintoon valmentavassa eli tuva-koulutuksessa.

    Kyrköllä on sekä omassa perheessään että työssään näköalapaikka suomalaisen nuorison elämänmenoon. Hän haluaakin lähettää kaikille sellaisia terveisiä, että nuorten kuulumisista kannattaa olla kiinnostuneita.

    Vaikka teini näyttäisi jo aikuiselta, pintansa alla hän on kehittyvä nuori, joka kaipaa huomiota omana itsenään. Jos nuorelta kysyy, mitä hänelle kuuluu, vastaukseksi tulee usein ”ihan hyvää”. Kyrkkö kehottaa silti jatkamaan keskustelua.

    ”Nuoret ovat huikeita tyyppejä, mutta jos kaikki aikuiset ovat liian kiireisiä kunnolliseen keskusteluun, kenelle nuori huolistaan kertoisi.”

    Nokian jäähallin kahvio on käynyt tutuksi Johanna Kyrkölle myös tiskin takaa nähtynä.
    Nokian jäähallin kahvio on käynyt tutuksi Johanna Kyrkölle myös tiskin takaa nähtynä. Kuva: Sanne Katainen

    Tulevaisuutta varten Johanna Kyrköllä on muutamia suunnitelmia. Ensinnäkin hän pohtii yhteisöpedagogin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittamista.

    Vuonna 2026 hän haaveilee käyvänsä Yhdysvalloissa, jossa perheen toiseksi vanhin lapsi Emilia Kyrkkö pelaa St. Cloudin yliopistojoukkueessa. Emilia Kyrkkö teki maajoukkuedebyyttinsä nuorten MM-kisoissa vuonna 2022, ja hänet on sittemmin nähty Naisleijonissa maalivahtina.

    Kyrkköjen talo Mutalassa alkaa vähitellen tyhjetä, kun jälkikasvu muuttaa omilleen. Tämä tarkoittaa mahdollisesti hieman pienempään pirttiin muuttamista jossain vaiheessa.

    ”Sitäkin olemme pohtineet, voisimmeko ryhtyä tukiperheeksi, sillä sellaisista on huutava pula.”

    Kun Johanna Kyrkkö kaipaa omaa aikaa, hänellä on tapana suunnata avantoon. Tällä kertaa hän pulahti hyiseen kylpyyn Alisniemessä Nokialla.
    Kun Johanna Kyrkkö kaipaa omaa aikaa, hänellä on tapana suunnata avantoon. Tällä kertaa hän pulahti hyiseen kylpyyn Alisniemessä Nokialla. Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Valtti sai alkunsa Suomessa 2016. Aluksi se toimi hankepohjalta, mutta vakiintui pysyväksi ohjelmaksi.

      Urheilu | Paralympiakomitea auttaa erityisen tuen lapsia ja nuoria liikuntaharrastuksen pariin – ”Valtti on suomalainen menestystarina”

    • Minna Latvala kasvoi Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskassa ja aloitti voimistelun ja tanssin jo nuoruudessaan.

      Hyvinvointi | Minna Latvala viljelee liikunnallista hyvinvointia: ”Emäntäainesta minussa ei ollut”

    • Kaisa Honkaharju somettaa aktiivisesti maanviljelijän ja huippu-urheilijan arjesta.

      Urheilu | Kaisa on Suomen nopein maatilan emäntä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suurperhe
    urheiluperhe
    Johanna Kyrkkö
    Ylöjärvi
    perhe-elämä
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Tarkkuuskiekkoa kanistereihin