

Jyväskyläläinen koiranomistaja ja -harrastaja Vera Heiskanen on elänyt nelijalkaiset ihmisen parhaat ystävät rinnallaan teini-ikäisestä saakka.
”Ensimmäisen koirani hankin jo 1990-luvun alussa, 16-vuotiaana, ilman vanhempieni lupaa. Sen jälkeen minulla on aina ollut koiria, tähän päivään mennessä yhteensä kahdeksan”, Heiskanen kertoo.
Valtaosa, kuusi kahdeksasta koirasta, on ollut labradorinnoutajia. ”Nykyään minulla on kolme labbista, ja sen lisäksi puolisollani on kaksi lyhytkarvaista saksanseisojaa.”
Koirat ovat määritelleet keskeisesti niin Heiskasen arkea kuin myös työuraa.
”Opiskelin Kannuksessa homekoiraohjaajaksi ja työskentelin homekoirayrittäjänä muutaman vuoden ajan, kymmenisen vuotta sitten. Olen viettänyt useita kesiä Sveitsin Alpeilla hoitamassa koiria”, hän muistelee.

Heiskanen on työskennellyt vuosien ajan koirankouluttajana ja ollut töissä lemmikkitarvikeliikkeessä. Hän on kouluttanut koiria myös tunnistamaan ja jäljittämään perhosia. Nykyinen työpaikka on jyväskyläläisen eläinlääkäriaseman asiakaspalvelussa.
”Kyllä koirat pitkälti ohjaavat sitä, mitä milloinkin teen. Se on itselleni luonnollista. Minusta koirat ovat helpompia kuin ihmiset.”
Heiskasen koirat kulkevat mukana kaikkialle. ”Jos lähden lomalle, niin koirat matkustavat siinä samalla junissa ja lentokoneissa. En osaisi ajatellakaan arkeani ilman niitä.”
Kokenut labbisharrastaja löytää rodun suosiolle useita loogisia selityksiä. ”Se on älykäs, monipuolinen ja erittäin sopeutuvainen koirarotu. Labradorinnoutaja sopii hyvin perhekoiraksi, mutta se voi myös tehdä töitä, kilpailla, harrastaa ja metsästää”, Heiskanen pohtii.
”Labradorinnoutaja sopii hyvin perhekoiraksi, mutta se voi myös tehdä töitä, kilpailla, harrastaa ja metsästää.”
Älykkyyden ja oppivaisuuden lisäksi labradorinnoutajalle on ominaista työinto sekä miellyttämisenhalu. ”Ominaisuudet myös tukevat toisiaan. Työinto tuo pitkäjänteisyyttä uusien asioiden oppimiseen.”
Labradorinnoutajat on jaettu metsästys- ja näyttelylinjaisiin. Kaikki Vera Heiskasen koirat ovat metsästyslinjaisia. ”Metsästyslinjaiset ovat solakampia, näyttelylinjaisissa labradorinnoutajissa haetaan näyttävyyttä koolla”, Heiskanen havainnollistaa.
Labbiksissa on Heiskasen mukaan todella suuria luonne-eroja. ”Eräs labbikseni, Martta, oli varmaankin maailman helpoin ja rauhallisin koira. Martta oli muun muassa töissä Kom-teatterissa Helsingissä näytelmässä Kaikki isäni hotellit”, Heiskanen kertoo.
”Sitten taas toinen labbikseni, Sylvi, oli hyvinkin omanarvontuntoinen ja itseriittoinen. Persoonallisuuseroja on hurjan paljon. Kaikki ovat omia yksilöitään.”
Persoonallisuuksiin kiinnitetään huomiota myös silloin, kun koiria etsitään erilaisiin työtehtäviin.
”Koiria testataan eri tavoilla, kun haetaan virkakoiria. Luonteen aktiivisuuden lisäksi seurataan, miten eläin reagoi erilaisiin ärsykkeisiin, ääniin tai vaikkapa korkeisiin paikkoihin”, Heiskanen sanoo.
Koirilla ei ole selkeästi määriteltyä eläkeikää. ”Eläköityminen on aina tapauskohtaista ja työtehtävien luonteesta riippuvaista. Esimerkiksi Tulli käyttää labradorinnoutajia monesti kymmenvuotiaiksikin. Sen kyllä huomaa, kun koira tulee vanhaksi ja on aika päättää työura.”
Lemmikkikoiraa etsittäessä koiraharrastaja kehottaa kiinnittämään huomioita pennun vanhempiin.
”Se, millaiset pennun vanhemmat ja kasvattajat ovat, antaa paljon osviittaa. Silti pentuekohtaisetkin luonne-erot ovat usein suuria.”
Vera Heiskanen elää miehensä ja koiriensa kanssa kaksipaikkaista elämää yliopistokaupunki Jyväskylässä sekä Joutsassa Mieskonmäellä sukutilalla.
”Käymme viikoittain mieheni sukutilalla. Siellä koirat pääsevät metsästämään. Harrastamme sorsastusta ja kanalinnustusta. Viihdymme maaseudulla erittäin hyvin”, Heiskanen kertoo.
Myös Jyväskylän ulkoilu- ja koiraharrastusmahdollisuudet saavat häneltä kiitosta.
”Jyväskylässä on äärimmäisen hyvät lenkkimaastot. Asun Halssilassa, jossa toisella puolella on metsä ja toisella järvi. Työpaikkani on kävelymatkan päässä. Mukanani töihin kulkee aina kahdesta kolmeen koiraa kerrallaan.”