• R-kioskit katoavat kovaa vauhtia maaseudulta – tällaiset paikat ovat seuraavaksi liipaisimella

    R-kioskin toimitusjohtaja Teemu Rissanen painottaa, että ärrä on jatkossakin valtakunnallinen ketju.
    Toimitusjohtaja Teemu Rissasen mukaan R-kioski on toiminut useimmiten vuokrahuoneistoissa, mutta yhtiö myös myy tarpeettomia kiinteistöjä. Jurvan R-kioski Kurikassa sulki ovensa joulukuussa 2023.
    Toimitusjohtaja Teemu Rissasen mukaan R-kioski on toiminut useimmiten vuokrahuoneistoissa, mutta yhtiö myös myy tarpeettomia kiinteistöjä. Jurvan R-kioski Kurikassa sulki ovensa joulukuussa 2023. Kuva: Johannes Tervo/R-kioski
    Lukemisto|Yritykset
    17.5.202412:29
    Juho Mäkelä

    R-kioskit ovat vähentyneet viime vuosina, mutta erityisesti kato on käynyt maaseutupaikkakunnilla.

    Suomessa on nykyään 350 R-kioskia, kun vuonna 2021 ketjuun kuului 480 myymälää ja vuonna 2014 yhteensä 627 kioskia. Ärrien määrä oli suurimmillaan 1980-luvulla, jolloin maassa oli yli 800 kioskia.

    R-kioskin toimitusjohtaja Teemu Rissanen myöntää, että ketju on joutunut karsimaan viime vuosina kioskeja varsinkin maaseudulta.

    ”Päätökset ovat aina todella kivuliaita. Emme haluaisi sulkea yhtään kioskia. Jossain kohtaa tulee vastaan raja, että paikkakunnalla ei ole tarpeeksi asiakkaita kannattavaan liiketoimintaan. Kaupungistuminen on Suomessa edelleen voimistumaan päin”, Rissanen sanoo.

    Samalla hän painottaa, että R-kioski on jatkossakin valtakunnallinen ketju.

    ”Ensi vuoden toukokuussa avaamme uudistetut R-kioskit esimerkiksi Orimattilaan ja Pieksämäelle. Haluamme olla edistämässä asuinympäristöä myös pienemmillä paikkakunnilla.”

    Mäntsälän Keskuskadun R-kioski vuonna 1974. Kioski purettiin 1980-luvulla Mikontorin liikerakennuksen edestä pois. Kuvatekstiä on muutettu. Sijaintipaikka oli aluksi väärin.
    Mäntsälän Keskuskadun R-kioski vuonna 1974. Kioski purettiin 1980-luvulla Mikontorin liikerakennuksen edestä pois. Kuvatekstiä on muutettu. Sijaintipaikka oli aluksi väärin. Kuva: Mäntsälän museotoimen valokuvakokoelma/ Helena Saatsi

    Miten paljon kunnassa pitää olla asukkaita, että R-kioskin pitäminen on kannattavaa?

    ”Ehkä noin 10 000 ihmistä vaikutusalueella on hyvä nyrkkisääntö. Se ei silti pidä täsmällisesti paikkaansa. Meillä on myös kioskeja alueilla, missä on tätä vähemmän asukkaita. Silloin asiointi keskittyy R-kioskille”, Teemu Rissanen vastaa.

    Entä mikä on maaseudun tyhjentyneiden R-kioskien kohtalo? Rissanen kertoo, että yritys on toiminut useimmiten vuokrahuoneistoissa, mutta yhtiö myös myy tarpeettomia kiinteistöjä.

    ”Yleensä R-kioskin tilalle on löytynyt paikallinen jatkaja, on se sitten kampaamo, vaatekauppa tai ravintola.”

    Rissasen mukaan noin 350 kioskin verkosto on lähitulevaisuudessa hyvä koko maanlaajuiselle ketjulle.

    Yhtiö avaa vuosittain kymmenkunta uutta kioskia, ja ne sijoittuvat pääasiassa liikenteen solmukohtiin, isoihin kaupunkeihin, sairaaloihin ja hotelleihin.

    Ketju satsaa jatkossa entistä enemmän kahvin ja erilaisten aamupalatuotteiden myymiseen. Valot syttyvät myös maaseudulla usein ensimmäisenä R-kioskille, hän muistuttaa.

    ”R-kioski on nykyään yhdistetty kahvila, grilli ja olohuone, josta saa myös tutut palvelut ja tuotteet. Perinteiset grillit ovat vähentyneet, mutta R-kioski on pystynyt paikkamaan aukkoa. Olemme varmasti Suomen suurin hodarin myyjä”, Rissanen sanoo.

    Ylihärmän R-kioski vuonna 2008.
    Ylihärmän R-kioski vuonna 2008. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lisää aiheesta
    • ”Tämä on luonnontilassa oleva tavarataivas. En heitä mitään käyttökelpoista pois. Täällä olevat kalusteetkin ovat suvun ylijäämiä, mutta ne ovat kunnon puusta tehtyjä”, Ulla Marttila esittelee liikettään.

      Kauppa | Teuvalainen Ulla Marttila jätti yliopistohaaveet ja palasi kotikyläänsä vanhempiensa kangasliikkeseen – nyt takana on lähes 50 vuotta yrittäjänä

    • Kuvassa Riihimäen Lidlin puurakenteinen myymälä.

      Yritykset | Lidl on kärvistellyt jo yli vuoden käyttötavaroiden kuljetusten kanssa ‒ ongelmat eivät ole helpottaneet

    • Neuvottelujen taustalla on elintarvikkeiden tuotannon kustannuskriisi.

      Ruoka | Myös Lidl, Tokmanni, Minimani ja R-kioski neuvottelevat elintarvikeketjun sopimusehtoja uusiksi – julkinen sektori on ainoa toimija, joka ei ole ollut halukas avaamaan neuvotteluja

    • Kioskiketju haluaa auttaa suomalaisia kehittymään kehujen antamisessa. Arkistokuva.

      Kioskiketju jakaa kehuja kahvinostajille – "Puuhaan saattaa jopa jäädä koukkuun"

    • Reitangruppenin linjaus astuu voimaan viimeistään vuonna 2025.

      R-kioskin omistaja luopuu häkkikananmunista

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy