• Kirjojen suoratoistopalvelut ovat heikentäneet kirjailijoiden tuloja ‒ suurin osa ei edes tiedä, mitä sopimukset pitävät sisällään

    Tekijänkorvausmaksut kirjojen suoratoistopalveluissa ovat vain viidesosan perinteisestä painetusta kirjasta.
    Siirtyminen painetusta kirjasta erilaisiin suoratoistopalveluihin ei ole toteutunut kirjailijoiden kannalta suotuisasti. Kuvituskuva.
    Siirtyminen painetusta kirjasta erilaisiin suoratoistopalveluihin ei ole toteutunut kirjailijoiden kannalta suotuisasti. Kuvituskuva. Kuva: MARJA SEPPALA
    Lukemisto|Kirjallisuus
    12.10.202315:00
    Jussi Vehkala

    Suomen Kirjailijaliiton ja Suomen tietokirjailijat ry:n teettämästä kyselytutkimuksesta käy ilmi, että kirjailijoiden tulot ovat jyrkässä laskussa.

    Edellisessä selvityksessä (2018) kaunokirjailijan myynnistä ja tekijänoikeuskorvauksista saama mediaanitulo oli 2 294 euroa vuodessa. Nyt vastaava summa oli enää 1 713 euroa. Pudotusta edellisestä tutkimuksesta on peräti 25 prosenttia.

    Tietokirjailijoilla vastaavat summat olivat 1 111 euroa vuonna 2018 ja ainoastaan 606 euroa vuonna 2022. Tietokirjailijoilla laskua oli siis peräti 45 prosenttia.

    Puolet kaunokirjailijoista tekee kirjoittamisen lisäksi muitakin töitä, vaikka 69 prosenttia haluaisi olla täysiaikaisia kirjailijoita.

    Suomen tietokirjailijat ry:n mukaan yksi syy tulojen romahtamiseen on painettujen kirjojen korvautuminen e- ja äänikirjoilla.

    ”Lukuaikapalvelusta saatu tekijänkorvaus on alle viidesosa painettuun kirjaan nähden. Kirjailijantyön näkökulmasta julkaisuformaatilla ei pitäisi olla mitään merkitystä, mutta näin on kuitenkin käymässä”, sanoo Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja Ville Hytönen.

    Tutkimuksen mukaan tekijänoikeustulojen mediaani per kuuntelukerta striimipalvelussa on kaunokirjailijoilla 0,53 euroa ja tietokirjailijoilla 0,43 euroa. Painetun kirjan mediaanimyyntitulo puolestaan on kaunokirjailijoille 2,68 euroa ja tietokirjailijoille 3,00 euroa kappaleelta.

    Suurin osa kirjailijoista ei ole edes tietoinen, millä hintaa kustantaja myy teoksen luku- ja kuuntelupalveluihin. 70 prosenttia kaunokirjailijoista ja 45 prosenttia tietokirjailijoista ei ole lainkaan tietoinen, mistä tulo muodostuu.

    Hytönen perää avoimuutta kustannussopimuksiin.

    ”Jos kirjailija ei tiedä, mistä hinnasta prosentti maksetaan, on hänen mahdotonta vaikuttaa omiin tuloihinsa ja ylipäätään neuvotella parempaa lopputulemaa.”

    Lisää aiheesta
    • Pitkään antikvariaattialalla toimineelle Taisto Airikalle on ehtinyt muodostua selvä käsitys siitä, millaisille kirjoille riittää kysyntää.

      Kulttuuri | Antikvariaatin tiskin takana liiketoiminta yhdistyy kulttuurityöhön − kauppias Taisto Airikka paljastaa, millaiset kirjat myyvät hyvin ja millaisia kirjoja hän ei ota myyntiin

      Tilaajalle
    • Kun maailma ympärillä myrskyää, hyvän mielen kirjallisuus tarjoaa lempeän pakopaikan, missä asiat järjestyvät.

      Kirjallisuus | Tunnetko sinäkin lukuhäpeää? Ei kannattaisi!

    • Liisa Riekin mukaan oopperan ja baletin hintamielikuva on korkeampi kuin mitä liput todellisuudessa kustantavat. Edullisimmat liput maksavat vain 20 euroa.

      Kulttuuri | Oopperan ja baletin äänitorvi Liisa Riekki pitää Riikka Purran kommenttia kulttuurista luksuspalveluna tylsänä

    • Tuomas Rimpiläinen, Viking Sallyn veriteko, Tammi 2023, 544 sivua.

      Kirjallisuus | Tuomas Rimpiläisen tosirikostarina laivamurhasta on myös hieno aikamatka 1980-luvun Suomeen

    • Monet kaipaavat kevyttä luettavaa epävakaassa maailmantilanteessa.

      Kirjallisuus | Todellisuuspakoa ja hengähdystaukoja – väheksytty kirjallisuudenlaji kukoistaa kriisien keskellä

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki