• Metsävisan voittanut Taneli Mutanen toipuu joululomalla koulukiireistä

    MT:n joulukalenterissa tavataan tänään yhdeksäsluokkalainen Taneli Mutanen, joka voitti keväällä valtakunnallisen Metsävisan.
    Taneli Mutasen joululoman ohjelmaan kuuluu rauhoittumista perheen seurassa ja luontovalokuvausta.
    Taneli Mutasen joululoman ohjelmaan kuuluu rauhoittumista perheen seurassa ja luontovalokuvausta. Kuva: Pauli Mutanen
    Lukemisto
    7.12.201710:00
    Heli Virtanen

    Peruskoulun viimeistä luokkaa tahkoavalle Taneli Mutaselle joulussa tärkeintä on rauhoittuminen.

    "Silloin ei tarvitse miettiä kouluasioita vaan voi vaan olla", Mutanen kertoo.

    "Hengellinen puolikin on tärkeä. Asiat, joita jouluna tehdään, juontavat juurensa kristillisestä perinteestä."

    Esimerkiksi joulukirkko ei kuitenkaan kuulu yhdeksänlapsisen perheen jouluohjelmaan.

    Joulua vietetään oman perheen kesken, ja Mutasen mielestä jouluaaton tärkeimpiä juttuja ovat joulusauna ja ruokailu: "Niitä ei voi jättää välistä."

    Kainuun Paltamossa asuva Mutanen harrastaa lintuja ja luontokuvausta. Myös joululomalla on tarkoitus viettää aikaa kameran takana.

    Luontoharrastuksesta oli hyötyä, kun Mutanen voitti keväällä Suomen Metsäyhdistyksen järjestämän Metsävisan loppukilpailun. Muuta metsätaustaa Mutasella on sen verran, että hänen suvullaan on yhteismetsäpalsta.

    Metsävisan voitto ei poikinut metsäalan kesätöitä. Kesäloman ohjelmaan kuului sen sijaan paljon marjojen poimimista.

    Ratkaisematta on vielä sekin, voisiko metsäala olla Mutasen juttu. Tässä vaiheessa on selvää, että nuori mies aikoo jatkaa peruskoulusta lukioon.

    Artikkelin aiheet
    Taneli Mutanen
    Metsävisa
    joulu
    Paltamo
    luontoharrastus
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja