Pientalon pihalla elää tuhansia eliöitä, jos annat nurmikon lisäksi sijaa nokkoselle, voikukalle ja luonnonkukkien saarekkeille ‒ myös omasta hiilestä kannattaa pitää kiinni

Luonnonmukaisuus kiinnostaa puutarhaharrastajia. Viherpeukalo voi tukea elinympäristön monimuotoisuutta ja pelastaa pörriäisiä, vaikka piha olisi pienikin.

Tunnettu luonnonmukaisen puutarhanhoidon asiantuntija, biologi Leena Luoto kannustaa puutarhaharrastajia monimuotoisuuden vaalimiseen ja samalla ottamaan rennosti. Puutarhan ylihoitaminen ei ole hyväksi pihan lajirikkaudelle.

"Puutarhasta ei pidä tehdä itselleen huolikuormaa. Viestini pihoja hoitaville on, että hellitä hetkeksi, katsele ympärillesi ja nauti luonnosta enemmän.”

Mutta vaikka pihaa voi hoitaa sopivasti löysin rantein, on hyvä perehtyä ainakin jossain määrin siihen, miten puutarhaa hoidetaan luontoa kunnioittaen ja kestävän kehityksen mukaisesti. Liikkeelle lähdetään yksinkertaisesta periaatteesta.

"Kaikissa puutarhan toimissa voi ottaa mallia luonnosta. Tämä koskee yhtä lailla kasvillisuutta, maan käsittelyä, tuholaistorjuntaa kuin rakenteiden tekemistä.”

Omakoti- ja rivitalojen pihat ovat Luodon mukaan tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta. Jos pihaa ei ole varattu vain nurmikolle, se ylläpitää monien kasvien ja monimuotoisuudelle tärkeiden ötököiden lajirikkautta.

Myös viljelypalstojen, siirtolapuutarhojen ja viherkattojen merkitys luonnolle ja hiilen sidonnalle kasvaa sitä mukaa, kun asfaltoidut alueet laajenevat kaupunkiympäristöissä.

Moni haluaa nykyisin muuttaa lajiköyhän nurmikkopihansa luonnonmukaisempaan suuntaan, kertoo Tampereen Puutarhaseuran puheenjohtaja Jyrki Santala.

"Isoille pihoille jätetään saarekkeita, joilta ei ajeta nurmikkoa. Niihin voi kylvää vaikka luonnonkukkien siemeniä ja jännittää, mitä sieltä nousee ja milloin.”

Santala on itsekin vähentänyt iän myötä nurmikonleikkuuta, joka on varsin suuritöistä.

"Nykyisin hyväksytään enemmän sitä, että puutarha ei ole nuoltu liian siistiksi. Se voi olla myös hallitusti villi. Perennaryhmätkin voivat olla hyvin monimuotoisia kokonaisuuksia.”

Santala muistuttaa, että luonnonkasveillakin on kasvupaikkojensa suhteen erilaisia vaatimuksia, joten niistä kannattaa ottaa selvää.

"Pihalle voi jättää myös voikukkia, jotka ovat kuuluvat äärettömän monen pölyttäjän ruokavalioon. Hunajakukka voi houkutella vaikka läheisen mehiläistarhan asukkaita.”

Sekä tervettä laiskuutta että luonnonmukaisuutta edistää myös se, että jättää keväällä vähemmälle haravan heiluttelun. Vanha heinäaines nurmikolla on sitonut hiiltä, torjuu omalta pieneltä osaltaan ilmastonmuutosta ja tehostaa maan pieneliötoimintaa.

Myös ruohosilpun voi jättää maahan nurmikon leikkaamisen jälkeen. Syksyllä voi ajaa leikkurilla pudonneiden lehtien yli ja jättää silpun nurmikon lannoitteeksi. Jos lehtiä on paksu kerros, osan voi viedä kompostiin.

"Ei kannata viedä orgaanista ainesta jäteasemalle ja antaa hiilivarantoaan muille. Omasta hiilestä kannattaa pitää kiinni ja käyttää sitä luonnon kiertokulussa”, Luoto sanoo.

Hän muistuttaa, että luonto hyväksyy epätäydellisyyden, ja niin voi tehdä ihminenkin. Jos muutama puutarhan lehti on kirvojen käpristämä, siitä ei kannata liikaa huolestua. Kirvoillakin on tehtävänsä luonnon kiertokulussa, ja ne vetävät usein peräänsä myös luontaisia vihollisiaan.

Puutarhassa liihottava perhonen vangitsee katseet. Perhosia saa houkuteltua pihalleen valitsemalla oikeita kasveja. Esimerkiksi nokkonen houkuttelee paitsi nokkosperhosia, myös kartta- ja neitoperhosia sekä niiden toukkia.

Toukkavaiheen ruokatarjonta onkin yhtä tärkeää kuin aikuisten perhosten. Sitruunaperhosen toukat syövät paatsaman lehtiä. Komean ritariperhosen toukat ovat mieltyneitä suoputkeen, karhunputkeen ja jopa tilliin.

"Monimuotoisuus ei tarkoita sitä, kuinka monta perhosta syksyllä pihassa lentää, vaan kuinka monta lajia niitä on”, Luoto huomauttaa.

Eri perhoslajien ruokavalioita voi tarkistaa esimerkiksi Leena ja Heikki Luodon Ötökkötieto.fi-verkkosivustolla, joka listaa pihapiirin toivottuja ja hyödyllisiä, mutta myös haitallisia eliöitä.

"Mukana on runsaat tuhat lajia, mikä on kuitenkin vain osa kaikista eliöistä. Tavallisessa omakotitalon pihassa elää 2  000–3  000 lajia, jos maaperäeliöt lasketaan mukaan.”