• ”Osa ihmisistä kokee käytöksen hyvinkin ahdistavana” — kevät on koprofagisten koirien omistajille haastavaa aikaa

    Kouluttaja Päivi Pasin oman kokemuksen mukaan koprofagiaan ovat taipuvaisia muutenkin ahneet koirarodut, esimerkiksi noutajat. Käytöshäiriöön voi silti puuttua.
    Koirien käytöksen taustalla vaikuttaa ikiaikainen käytösmalli. Aihekuva, kuvan koirat eivät liity tapaukseen.
    Koirien käytöksen taustalla vaikuttaa ikiaikainen käytösmalli. Aihekuva, kuvan koirat eivät liity tapaukseen. Kuva: Jaana Kankaanpää, Kari Salonen, Suvi Elo
    Lukemisto|Lemmikit
    18.4.202321:00
    Tuulikki Viilo

    Taas sen näkee: Kevät on tullut.

    Kampanjoista huolimatta tilanne tuntuu olevan joka vuosi sama, ellei jopa pahempi.

    Lumipenkkaan jätetyt kikkareet leviävät uhmakkaasti pitkin pientareita.

    Tautiriski jätökset ovat erityisesti silloin, kun ne päätyvät muiden koirien kitaan.

    Ulosteen mukana leviävät niin perinteisemmät mahataudit kuin hengenvaarallinen parvoviruskin.

    Osa pöpöistä voi tarttua myös ihmiseen.

    ”Osa ihmisistä kokee käytöksen hyvinkin ahdistavana.” Päivi Pasi

    Loppasuisten lemmikkien omistajille kertyy aiheeseen liittyviä, kammottavia sattumuksia: Yksi ahmaisi tienpientareelle jääneen yllätyksen, toinen karkasi ulkohuussiin aarteiden äärelle.

    Eräs noutaja söi jäätyneitä kikkareita metsästä. Se sai löytönsä oksentamisesta ja henkeen vetämisestä hengenvaarallisen keuhkokuumeen. Kyseisellä koiralla käytetään nykyään ulkoillessa kuonokoppaa.

    Käytöshäiriötä, jossa koira syö toisten eläinten ulostetta, kutsutaan koprofagiaksi.

    Jotkut koirayksilöt ja -rodut ovat siihen taipuvaisempia kuin toiset, kertoo eläintenkouluttaja Päivi Pasi.

    Koprofagia on melko yleistä. Pasi siteeraa kirjoittamassaan blogissa amerikkalaistutkimusta (2018), jonka mukaan koprografisia koiria on jopa 16—23 prosenttia kaikista koirista.

    Kasvinsyöjien kuten jäniksen tai peuran papanoiden syöminen on yleisintä ja myös yleensä harmittomampaa. Suurempia ongelmia syntyy, kun koira syö lajitoverinsa tai ihmisen ulosteita.

    Terrierit ja ajokoirat nousivat samassa tutkimuksessa roturyhmiin, joilla on suurin taipumus ulosteiden syömiseen.

    Pasin oman kokemuksen mukaan koprofagiaan ovat taipuvaisia muutenkin ahneet koirarodut, esimerkiksi noutajat.

    Noutajilla on havaittu ahmimisgeeniä joka saattaa altistaa ne monenlaisen ei-toivotun, esimerkiksi sukkien, syömiselle.

    Koirien käytöksen taustalla vaikuttaa ikiaikainen käytösmalli: Emot usein syövät poikastensa ulosteet pitääkseen pesän puhtaana. Sudet taas poistavat lepoalueiltaan sairaiden susien jätöksiä tuoreeltaan.

    Yleisimmin koirat syövät tuoreita, enintään kaksi päivää vanhoja ulosteita.

    ”Riippuu omistajasta, miten häiritsevää käytös on. Osa ihmisistä kokee käytöksen hyvinkin ahdistavana”, Pasi toteaa.

    Kuva: Jaana Kankaanpää

    Osa ratkaisee ongelman kuonokopan avulla.

    Yleisin reaktio omistajalta kuitenkin on koiransa kieltäminen ja toruminen.

    Se ei ole useinkaan paras tapa, Pasi toteaa. Seurauksena voi olla ikävimmillään kierre, jossa koira yrittää ahmia herkut tienpientareilta mahdollisimman nopeasti.

    ”’Ei’ on abstrakti sana eikä kerro koiralle, mitä toivomme sen sillä hetkellä tekevän”, Pasi sanoo.

    Luopumisharjoitukset toimivat hänen mukaansa yleensä tehokkaammin. ”Koiran on helpompi ymmärtää kun sille kerrotaan, mitä sen toivotaan tekevän.”

    Koiralle voidaan esimerkiksi opettaa, että kikkareen nähdessä kannattaa olla kontaktissa ihmiseen. Kouluttaminen vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä.

    ”Kikkakolmosia ei ole.”

    ”Koiraeläimille ruuan etsiminen on luontaista ja hyvin voimakasta käytöstä.”

    Osa on kokenut vitamiinilisien auttaneen ikävän tavan kitkemisessä. Niksinä koirille kehotetaan syöttämään esimerkiksi ananasta.

    Kaikilla käytös ei kuitenkaan ole ruuasta kiinni, Pasi painottaa.

    Eräs teoria on, että koira söisi ulosteita B-vitaminin puutteen takia.

    On myös väläytelty, että tapa voisi johtua haimatulehduksen aiheuttamasta puutoksesta ruuansulatusentsyymeissä.

    Yleisesti koirien on ajateltu syövän kasvinsyöjien kuten peuran tai pupun papanoita lisätäkseen kuidun määrää ruokavaliossaan.

    Mitään näistä ei kuitenkaan ole pystytty tutkimuksissa todistamaan, Pasi kirjoittaa.

    Aitauksessa paljon aikaa viettävä koira voi napsia kikkareita myös tylsistyessään.

    Ruokaan liittyviä virikkeitä saattaa olla sen elämässä liian vähän.

    ”Koiraeläimille ruuan etsiminen on luontaista ja hyvin voimakasta käytöstä.”

    Häkissä elävän koiran ruokailua voi monipuolistaa esimerkiksi leluilla, joiden sisään ruokaa voi piilottaa ja siten lisätä syömiseen kuluvaa aikaa.

    Ruokaa voi piilottaa myös esimerkiksi pahvilaatikoihin ja antaa syötäväksi puruluita.

    Kun koiran elämässä on mielenkiintoista puuhaa, kikkareiden ihmettely jää helposti kakkoseksi.

    Oli kyse sitten tienpientareesta tai häkistä, jätösten siivoaminen on harmien tehokasta ennaltaehkäisyä.

    Lisää aiheesta
    • Adhd:n kaltainen käytös oli yleisempää esimerkiksi saksanpaimenkoirilla. Oireet saattavat näkyä esimerkiksi jatkuvana piippauksena tai muuta ääntelynä. Kuvituskuva, kuvan koira ei liity tapaukseen.

      Lemmikit | Onko koirallasi keskittymisvaikeuksia? Adhd:n kaltainen käytös on tietyn tyyppisillä roduilla yleisempää

      Tilaajalle
    • Suomenajokoira Osku on mestari työssään jänisjahdissa. Metsästyskauteen mahtui lukuisia onnistumisia mutta myös dramatiikkaa.

      Eläimet ja kasvit | Innokkaan Oskun pysäyttivät jänisjahdissa vain piikkilanka ja lietekaivo: ”Koirasta oli näkyvillä hädin tuskin kuono”

    • Koiran epävarmuus ja aggressiivisuus liittyvät usein toisiinsa.

      Lemmikit | Tunnistatko koirasi epävarmuuden merkit? ”Varoittamatta” pureva koira onkin voinut todeta, ettei sen varoituselkeitä kuunnella

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    koprofagia
    koira
    koirien käytöshäiriöt
    Päivi Pasi
    lemmikin koulutus
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan