• Söin täällä: Suosittu huoltamo pakkaa lounaan tai koko perheen sapuskat kassiin – pussukoilla vakiosisällöt ja kivat nimet

    Rekkamiehen annoksesta toimistotyöläinen syö helposti enemmän kuin kerran.
    Lounaalla oli tällä kertaa riistakiusausta ja possupataa.
    Lounaalla oli tällä kertaa riistakiusausta ja possupataa. 
    Lukemisto
    27.3.202114:10
    MT toimitus

    Rekkamiestenkin suosima SEO-huoltamo itäuusmaalaisen Askolan Monninkylässä on kehitellyt koronatilanteessa uusia palveluita. Maalaishuoltamo tarjoaa tavallisesti kotiruokalounasta seisovasta pöydästä, ja sitä saa nyt ostaa mukaansa ruskeassa paperikassissa leivän ja salaatin kanssa.

    Huoltamo kutsuu maaliskuun koronasulku- eli noutoruokaviikkoja retkilounasviikoiksi.

    Kokeeksi tilatut possupata ja riistakiusaus maksoivat kumpikin yhdeksän euroa, ja annokset olivat työmiesten kokoa eli toimistotyöläinen syö niistä helposti enemmän kuin kerran.

    Oivaltava uutuus ja vinkki muillekin paikallisuudesta eläville lounasruokaloille on etukäteen tilattava kahden tai neljän hengen kotiruokakassi. Kotikokkausta helpottavat perhekassit maksavat 30 tai 50 euroa, ja niissä on kolmea eri vakiopääruokaa ilman lisukkeita.

    Kassit kantavat nimiä Päivän piristys, Herkkuhetki ja Kasviskassi, ja ne sisältävät kukin yhden keiton, makaroniruuan ja kiusauksen tai kastikkeen.

    Seolla toimivan lounaskahvilan nimi on Cafe Silja Marie omistajansa Silja Rantasen mukaan, ja juuri perjantaina sen yhteyteen avautui myös Alkon verkkokaupan 500. noutopiste.

    SEO Monninkylä, Meijeritie 2, 07230 Monninkylä.

    Eija Mansikkamäki

    Artikkelin aiheet
    SEO Monninkylä
    huoltamo
    noutoruoka
    kotiruoka
    Askola
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja