• Video: Yksityiskohtaisen kaarnalaivan tekoon kuluu helposti yli 200 tuntia

    Jyväskyläläisen Raimo Mutasen kaarnatöitä on esillä vielä syyskuussa Suomen käsityön museossa Jyväskylässä.
    Mutanen myös suunnittelee, miten kulkuvälineet toimivat. Useissa töissä on liikkuvia tai avattavia osia. Esimerkiksi ekolaivan peräsin liikkuu ja uimaportaat saa laskettua alas.
    Mutanen myös suunnittelee, miten kulkuvälineet toimivat. Useissa töissä on liikkuvia tai avattavia osia. Esimerkiksi ekolaivan peräsin liikkuu ja uimaportaat saa laskettua alas. Kuva: Petteri Kivimäki
    Lukemisto|Harrastukset
    3.9.202311:47
    Riina Karvonen
    Jyväskylä

    Kaarnaseppä Raimo Mutanen on valmistanut kaarnasta esimerkiksi karavatin, minikaivurin ja päässään olevan hatun. Nyt viimeistelyä vaille valmiina on tuulella kulkeva monikerroksinen ekolaiva.

    Vuosittain Mutanen osallistuu kaarnalaivojen Suomen mestaruuskilpailuihin. Voittoja on tullut jo kuusi. Ensi kesän kilpailuihin työ on jo suunnitteilla.

    Katso videolta miten ekolaiva valmistuu.

    Lisää aiheesta
    • Yhden kaarnaveistoksen tekemiseen kuluu helposti yli 200 tuntia. Erityisesti yksityiskohtiin uppoaa aikaa.

      Koti | Kaarnalaivanvarustaja rakensi männystä maailman suurimman kaarnalaivan, hatun ja kaivinkoneen, joiden kanssa hän kiertää kouluja

    • Markku Asunta on veistänyt kaarnalaivoja ja muita puuleluja jo vuosikymmeniä.

      Käsityöt | Osaatko veistää purjehduskelpoisen kaarnalaivan? Näillä nikseillä onnistut taatusti

    • Markku Asunta on veistänyt kaarnalaivoja ja muita puuleluja jo vuosikymmeniä.

      Käsityöt | Osaatko veistää purjehduskelpoisen kaarnalaivan? Näillä nikseillä onnistut taatusti

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Tarkkuuskiekkoa kanistereihin